Thursday, 19 December 2013

Näkemiin Kabul ja kotikatu

Ei varmaan ole kauniimpaa päivää lähteä lomalle Kabulista. Kotikatuni aamun auringonpaisteessa...


Kotikatu

...ja vuoret Kabulin ympärillä. En melkein haluaisi edes lähteä! 17 tunnin matkustamisen jälkeen pääsen kuitenkin kotiin, jossa joulu ja perhe odottaa. Perunalaatikkoa! Juustoja! Kahviloita! Vapautta! Liikennevaloja! Raikasta ilmaa! Lunta! Pian.


Näkymä katolta

Wednesday, 18 December 2013

Afghanistan's Next Top Model



Sama tyyppi viisi kuukautta sitten, kadulta kaapattuna lääkepiikki tassussa:


Miksi ne kasvaa niin nopeasti? Ja koko ajan söpöistyy lisää?

Tuesday, 17 December 2013

Kotona matkalla

Minulla on outo tapa, jota en ihan itsekään ymmärrä. Nimittäin kun palaan matkalta tai muutan uuteen paikkaan, en usein pura kaikkia matkalaukkujani. Huoneessani on yleensä yksi matkalaukku, joka on auki, ja jossa säilytän vaatteita. Aamulla pengon vaatekaappiani ja sitten isoa matkalaukkua. Housut vaatekaapista, villaneule matkalaukusta, ihan normijuttu.

Vaatekaapin osa II. Viime reissu oli lokakuun alussa.

Miksi? En tiedä onko kyseessä a) laiskuus b) mukavuudenhalu c) tilanpuute vai d) jokin psyykkinen homma, jonka mukaan tämä kumpuaa siitä, etten osaa asettua aloilleni ja pysähtyä yhteen paikkaan.

Siskoni saisi sydänkohtauksen tällaisessa "sotkussa" elämisestä, mutta minä pidän tästä, organized chaos. Löydän vaatteeni helposti, tiedän missä mikäkin on. Ne tuulettuvat tuossa myös samalla. Ja ne näkee helposti, mikä tekee valinnasta helpomman. Jos joku nyt tulisi ja järjestäisi sisällön, silittäisi ja laskostaisi vaatteet, menisi elämä vähän sekaisin.

Seuraava reissu on perjantaina, jouluksi kotiin. Nyt matkalaukku on ollut vähän niinkuin puoliksi pakattu jo viimiset kaksi kuukautta. Win!


Saturday, 14 December 2013

Kabulin paras ja vaarallisin brunssi

Brunssia tarjoillaan Kabulissa monissa paikoissa, mutta yksi on ylitse muiden: Serena-hotellin perjantaibrunssi. Kolme tuntia törkeää öky-syömistä. Pöydässä on neljää eri kalalajia, salaatteja, hummusta, tuoretta leipää, juustolautanen, sushia, intialaista ruokaa, keittoja. Toisesta pöydästä löytyy tuorepuristettua omena-, vesimeloni- ja greippimehua.



Jälkiruokapöytä on uskomaton keko kaikkea taivaallista kuten omena- ja mangopiirakkaa, jäätelöä, vadelma- ja mustikkamoussea, creme caramelia ja suklaakakkua.


Kaiken söin! (okei, puolet omenapiirakasta jätin)

Serena on luksushotelli, jossa monet kansainväliset työntekijät asuvat pysyvästi. Hotellissa on uima-allas, kuntosali, spa ja upea kakkukahvila. Kun viettää perjantai-iltapäivän täällä, unohtaa helposti, missä ollaan. Kabul tuntuu täällä aika kaukaiselta. Yltäkylläisyyden ja kakkujen keskellä tuntuu jotenkin väärältä, että ulkona sama elämä jatkuu, siellä on kerjäläisiä ja köyhyyttä ja naisia burkhissa.

Sushia, ranskalaisia ja intialaista ruokaa samalla lautasella, mikä ettei.

Sushia ja juustoa, hyvin sopii yhteen.



Taliban hyökkäsi hotelliin vuonna 2008, jolloin iskussa kuoli kuusi ulkomaalaista. Ei siis mikään turvallisin brunssi ikinä, mutta ei pelossa voi elää.

Kun haluaa jatkaa pakoa todellisuudesta, Serenan puutarhassa on kiva kävellä ja ihmetellä kauniita asioita, kunnes pitää palata oikeaan Kabuliin.





Friday, 6 December 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sain eilen ruokamyrkytyksen Thai-ravintolassa. Ei siis enää sinne. Tänään olen voinut syödä vain banaania ja - lehtileipää! Löytyi ihan Kabulin keskustan supermarketista.


Nyt lähden suurlähettilään vastaanotolle tapaamaan muita Kabulin suomalaisia, en ole tavannut vielä yhtäkään. Kiitos Thai-ruuan, lähden liikkeelle ripulilääkkeen voimin ja toivon parasta. Maamme-laulu ja karjalanpiirakat odottavat.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tuesday, 3 December 2013

Hyvä viikko

Viikko on vasta puolivälissä ja se on jo pitänyt kaikenlaista kivaa sisällään:

1) Aamiainen: Hyviin aamuihin ei paljoa tarvita. Tuorepuristettua granaattiomenamehua, kahvia, huevos rancheros. Auringonpaiste. Kabul osaa yllättää kerta toisensa jälkeen.



2) Varisevat lehdet: Talvi on tulollaan, kunnon ruska puuttui mutta on täällä kaunis pihapuu joka karistaa kauniita lehtiään:



3) Konsertti: Afgaanibändi Badghisin maakunnasta soitti instrumenttejaan, lauloi naisista ja rakkaudesta ja tanssi vielä siihen päälle:


Saturday, 30 November 2013

Kuka heittää ensimmäisen kiven?

Afganistanissa on harkinnassa kivitystuomion takaisintuominen aviorikoksista. Uutta lakia pohdittiin oikeusministeriön työryhmässä. Kansainvälisen kauhistelun jälkeen presidentti Karzai kuitenkin kiiruhti ilmoittamaan, ettei lakia tuoda takaisin.

Se että asiaa edes pohditaan ja punniskellaan on järkyttänyt monia ihmisoikeusjärjestöjä ja naisten oikeuksia puolustavia tahoja. Taliban-hallinto tunnettiin raaoista rangaistuksista - varkaiden kädet leikattiin irti ja seksiä avioliiton ulkopuolella harrastavat kivitettiin. On vaikea uskoa, että 12 vuotta Taliban-hallinnon kaatumisen jälkeen tällaista lakia edes esitetään.

Aloitin keskustelun aiheesta toimistossani, jossa olen ainut ulkomaalainen. Olin varma, että kaikki kollegat, jotka vaikuttavat hyvin liberaaleilta ja siisteiltä tyypeiltä, jakaisivat järkytykseni. Olin väärässä. Kaikki toimiston kymmenen miestä hyväksyvät kivitystuomiot aviorikoksista.

Kuva: 1001 Kabul.

Kaikki olivat sitä mieltä, että tämä laki tulee Koraanista, ja koska se on Jumalan sana, sitä ei voi kyseenalaistaa tai kritisoida. Niin se vain on, pitää hyväksyä. Kysyin, mitä jos heidän tyttäriään epäiltäisiin aviorikkeestä ja heidät kivitettäisiin, olisiko sekin ihan OK. Olisi, sanoivat kaikki, koska lain pitää olla kaikille sama.

Jotta aviorikos voidaan todeta tapahtuneeksi ja kivitystuomio voidaan langettaa, pitää tapahtumalla olla neljä miespuolista todistajaa. Kysyin, miten olisi ikinä mahdollista, että neljä miestä olisi kyttäämässä makuuhuoneessa kun rikos tapahtuu? Ei varmaan kovin mahdollista, mutta silti kivitystuomioita langetetaan naisille ja miehille. Usein riittää epäilys tai jonkun syytös. Kuulin senkin, että naiset ovat todella mustasukkaisia, joten he voivat keksiä rikoksen tapahtuneen, jos haluavat esimerkiksi kostaa miehensä toiselle vaimolle. Ja miehethän eivät ole ollenkaan mustasukkaisia, kysyin. Eivät tietenkään.

Kuulin muun muassa seuraavia selityksiä:

Tämä rangaistusmuoto on hyvin säädelty, kivien koko on tarkaan säädelty, on tarkkaan säädelty kuinka kaukaa niitä saa heittää. 

Kiviä ei saa myöskään heittää päähän.

Miten muuten yhteisö voi osoittaa, ettei sellaisia rikoksia siedetä?

Kun kerroin esimerkin radikaalista Jeesuksesta, joka todisti kivitystapahtumaa ja sanoi soon-to-be kivittäjille, että hän, joka on synnitön eikä ole tehnyt virheitä, heittäköön ensimmäisen kiven. Kiviä ei heitelty. Kysyin, mikä antaa ihmisille oikeuden kivittää toisen, jos ei itsekään ole täydellinen. Kollegani pohtivat tarinaa ja totesivat sen olevan outo. Eli sitten nämä rikolliset pääsevät aina vaan pälkähästä? 

Kuulin myös, että Taliban-hallinto on ainoa hallinto, jolla oli kunnolliset lait ja rangaistukset. Monet vihaavat Talibaneja mutta jotkut näköjään vielä kaipaavat menneisyyteen. On hyvin vaikea käsitellä näitä asioita, koska uskonnolla ei ole hirveästi merkitystä ajattelutapaani tai käytökseeni. On vaikea ymmärtää, miten ihmiset voivat ajatella näin. Tyypit, joiden kanssa vietän suurimman osan ajastani, joiden kanssa vitsailen työpäivän mittaan, joiden kanssa syön lounasta ja juon teetä ja juttelen elokuvista ja musiikista. Se on hämmentävää, mutta myös hyvin avartavaa.

Vaikka ärsyttää aivan suunnattomasti ja mieleni kiehuu, olen silti hyvin kiitollinen siitä, että ylipäänsä saan väitellä ja keskustella näistä asioista. Toimistossani on myös yksi afgaanityttö, joka ei tietenkään voi sanoa mielipidettään. En varmasti voi muuttaa ihmisten ajattelutapaa ja uskomuksia, mutta se ei tarkota, ettenkö törkkisi kepillä muurahaiskekoa. Todellakin osallistun keskusteluun näistä vaikeista aiheista aina kun tulee mahdollisuus, vaikkei tietenkään ihan kaikkea voi ääneen sanoa.

Anti-Taliban teehetki. Ajattelu ja ajatustenvaihto on vain hyvästä, vaikkei sillä päivässä ketään muuteta.


Monday, 25 November 2013

Nuotio huoneessa

Kabuliin  on tullut talvi (no, ainakin melkein). Ulkona on järkyttävän kylmä (+1), ja niin on sisälläkin koska ikkunat ovat ohuet ja joka puolta vetää. Täällä lämmitys hoidetaan bukhari-uunilla. Bukhari-lämmitin toimii joko dieselillä, puulla tai sahanpuruilla. Omani toimii sahanpuruilla. Jotenkin ihana fiilis, kun huoneessa palaa nuotio tynnyrin sisässä, mutta jotenkin epämukavaa, kun huone ja kaikki vaatteet haisevat savulta. Haisen joka päivä siltä, että olen tulossa nuotiojuhlista.

Monet Afganistan-konkarit ovat kertoneet, että kun he lentävät talvella pois Kabulista, Dubain lentokentällä ja jatkolennoilla alkaa ihmetyttää, mikä täällä oikein haisee. Joku löyhkää ihan törkeälle - ja sitten kabulilaiset hoksaa että nuotiohaju on normaali vain täällä päin maailmaa. Buukkasin lennot Suomeen jouluksi (jee!), voin kuukauden päästä testata kuinka järkyttävä tämä hajumuutos on.

Sen lisäksi, että nämä bukharit luovat ihailtavan tuoksun, niiden päällä voi myös kokata ruokaa ja lämmittää teetä. Vähän eri meininki kuin yleispattereilla!

Toimiston bukhari. 


Eilen sattui aivan ihana bukhari-homma. Heräsin ihmeellisiin ääniin - tämän vehkeen sisällä liikkui eläin! Joko rotta, hiiri tai lintu, joka oli tullut sisään putkea pitkin, joka vie savun seinän läpi ulos. Lämmitin ei ollut päällä. Panikoin hetken ja mietin mitä voin tehdä asialle tai mikä reaktio jos eläin tulee ulos uunista, mutta onneksi se meni rööriä pitkin takaisin ylös. Mukava aamupaniikki, ei enää kiitos.

Huhuu, kuka siellä?






Friday, 15 November 2013

Keilat ja naiset

Firman juhlat järjestettiin viikolla. Hehkutin aiemmassa kirjoituksessani Kabulin keilahallin upeutta, modernisuutta, valkosipulimajoneesipitsaa ja musiikkivalikoimaa. Pohdin, innostuvatkohan työpaikan naiset myös keilaamisesta. Eivät innostuneet, koska heistä kukaan ei voinut tulla paikan päälle.

Kysyin iltapäivällä innostuneena, ketkä kaikki ovat tulossa keilaamaan. Kuulin saman vastauksen kaikilta naisilta: he eivät voi tulla, koska he eivät saa olla kodin ulkopuolella kello viiden jälkeen. Perhe kieltää.

Naisia ja tyttöjä Istalifin kylässä.

Oli surullista kuulla, kuinka työpaikan naiset sanoivat kadehtivansa meitä siitä, että voimme mennä juhliin. Nämä juhlat eivät siis olleet minkäänlaiset skandaalijuhlat, vaan kaksi tuntia keilausta, coca colaa ja pitsaa. Paikalliset miehet olivat keilaamisesta todella innoissaan. Harmitti, etteivät naiset voi myös kokea samaa voittamisen, uuden kokeilemisen, ylpeyden ja yhteenkuulumisen tunnetta.


Naiset, jotka saavat käydä töissä, ovat pakosti melko liberaaleista perheistä. Monet perheet eivät päästä tyttöjä kouluun, saati töihin kodin ulkopuolelle vieraiden miesten kanssa. Se tässä tilanteessa onkin vaikea käsittää: naiset saavat tulla töihin toimistoon, jossa on afgaanimiehiä ja ulkomaalaismiehiä. He eivät ole sukua keskenään. Mutta tämä suotu "vapaus" loppuu keilahallin betoniseinän ja piikkilangan eteen. Perhe kieltää, kello on jo viisi.

Afganistanissa kunnian ja häpeän kulttuurin merkitys on suuri. Jos naiset päästettäisiin keilahallin pitsajuhliin, perhe kokisi asiasta häpeää. Heidän tyttärensä/vaimonsa häpäisisi koko perheen toiminnallaan, koska kunnon tytöt eivät osallistu moiseen hömppään, varsinkaan ulkomaalaisten tai miesten kanssa. Varsinkaan kello viiden jälkeen. En tiedä, miten muutos sukupuolirooleissa voi olla mahdollista, koska ulkopuolinen ja sosiaalinen paine mukautua ja suojata naisten "kunniaa" ja "kunnollisuutta" on niin vahva. Sitä vahvistetaan joka päivä, enkä näe selkeää tietä pois tästä kierteestä. Muutos on vaikeaa, koska koko yhteiskunnan rakenne tukee ajattelutapaa, jonka mukaan naiset ovat ensisijaisesti kunnian ja häpeän pankkeja, eivät ihmisiä samalla tavalla kuin miehet ovat ihmisiä, omine vapauksineen ja päätöksineen.

En väitä, etteikö Afganistanissa olisi naisia, jotka elävät tämän ahdistavan sosiaalisen paineen ulkopuolella ja nauttivat laajemmista vapauksista. Silti suurin osa naisista ei vieläkään saa tehdä omia johtopäätöksiä ja päätöksiä. Miksi naiset voivat mennä töihin, mutta eivät keilahalliin? Mistä raja tulee esiin ja kuka sen vetää? Miten sen rajan saa häivytettyä? Vapaus, veljeys ja keilapallo? Kuka päättää?

Sunday, 10 November 2013

Täyskaato!

Kabulissa on keilahalli! Yksi näitä juttuja, joita en ihan osannut odottaa kun päätin muuttaa tänne. Kun kuulin, että täällä on keilahalli, ajattelin että se on varmaan koottu neuvostoajan kalusteista, siellä on kaksi keilarataa ja tarjoiluina vain kebabbia. Olin aivan väärässä!

Kabulin keilahalli on aivan mieletön paikka. Hauskinta siinä on se, että se ei ole vain ulkomaalaisten hengailupaikka, vaan suurin osa keilaajista on paikallisia. No, paikallisia miehiä tietenkin, mutta paikallisia kuitenkin. Ruokalistalta löytyy kebabbia, mutta myös taivaallista pizzaa valkosipulimajoneesilla, metrin mittaisia sämpylöitä ja fish and chipsejä. Ja 12 keilarataa supermodernissa ympäristössä! Kajareista kuuluu ysärihittejä ja valaistus on sinertävän hämärä.

Sen lisäksi että asiakaskunta on paikallista, toinen mainio asia keilahallissa on se että sen omistaja on afgaaninainen. Keilahalli on Kabulin ensimmäinen ja ainoa ja se avattiin kaksi vuotta sitten. Viikonloppuisin paikka on täynnä nuoria keilareita ja kaikilla on hauskaa. Vielä kun saisi naisetkin mukaan! Meillä on toimiston juhlat keilahallissa huomenna - on mielenkiintoista nähdä, innostuvatko työpaikan naiset myös tästä hauskuudesta.

Hienompi kuin mikään keilahalli nuualla päin maailmaa!



Pinkki pallo, aina pinkki pallo! Paras.


Pizzaa, jonka keskustassa on valkosipulimajoneesia, nammm.


Upeet kengät!


Tasapeli!

Friday, 1 November 2013

Tänä Halloweenina olen kissanhiekka

En ole ikinä oikein innostunut Halloweenista. En jaksa nähdä niin paljon vaivaa asusteiden valitsemiseen ja menen mieluummin juhliin omissa mukavissa vaatteissani. Viime kerta, kun juhlin Halloweenia oli ensimmäinen yliopistovuosi. Olin noita. Vaikka Halloween ei hirveästi juhlana innosta, halusin silti kokea kabulilaisen Halloweenin. En halunnut tuntea häpeää siitä, etten ole pukeutunut juhlan vaatimalla tavalla, joten päätin olla kissanhiekka, cat litter. Siis cat ja litter, kissa ja roskia. Hehe. Menossa mukana oli myös French Kiss, siis ranskatar Kiss-bändin kasvomaalilla koristeltuna.


Juhlaillan kauhua:


Tarantinoa:



 Draculan cocktail:


Koirat olivat hämillään Halloweenasuistamme, en ihmettele.


Hauskaa Halloweenia kaikille teille, jotka aiotte/joudutte sitä juhlimaan tänä viikonloppuna! :)

Tuesday, 29 October 2013

Sade

Kabulissa sataa ja se on ihanaa. Sade on täällä harvinaista ja tuoksuu aina niin hyvälle. Sade on muuten mainio juttu, mutta koska kaupungissa ei ole kunnon kaivosysteemiä, käy näin:



Thursday, 24 October 2013

Torstai on bileitä täynnä

Tänään on perjantai vaikka on torstai, sillä viikonloppu alkaa täällä torstaina. Hämmentävää, mutta todella siistiä, Thursday is the new Friday. Luvassa on yhdet Halloweenbileet, yhdet pomon bileet, yhdet synttäribileet - kaikki samana iltana. Huomenna on jäähyväisbileet.

Kabulin bileet ovat aina aika mielenkiintoisia ja samaan aikaan hämmentäviä. Samassa paikassa voi tavata suurlähettiläitä perskännissä, YK:n väkeä valtaamassa tanssilattiaa ja ylihumalaisia security-tyyppejä käymässä läpi elämäntarinoitaan Irakista ja Somaliasta. Keittiössä jotkut fiksaa mojitoja ja joku saa idean pukeutua burkaan. Puutarhassa savuaa shisha-piippu ja tätä kaikkea suojaa kymmenmetriset betoniseinät ja piikkilanka.

Lopun viikonloppua aion fiilistellä tämän ihanan kappaleen ja kahvin ja kirjan ja granaattiomppujeni kanssa:






Tuesday, 22 October 2013

Uusi vuosi

Tänään täytin vuosia. Juhlat olivat hillityt mutta kivat - menimme libanonilaiseen ravintolaan, söin hummusta, babaganoushia (söpö sana!), falafelia ja kaikkea muuta ihanaa ja sain näin kauniin kakun:


Siinä on flamingoja!


Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Vaihdoin työpaikkaa kolme kertaa, muutin Lontoosta Afganistaniin. Nyt tiedän että se oli hyvä ja oikea päätös, vaikka aluksi vähän mietitytti.

Vuosi sitten juhlin synttäreitäni Lontoon kämpässä kotibileissä pina coladojen ja kevätkääryleiden kanssa. En olisi silloin osannut arvata, että tänä vuonna juhlin Kabulissa flamingokakun kera. Tämä vuosi on ollut hyvä. Jos jotain olen oppinut on se, että aina pitää kuunnella sitä takaraivon pientä ääntä joka kehottaa tekemään juttuja silloin kun ei ole ihan varma että uskaltaako tai voiko. Kyllä voi! Ettei sitten vanhana harmita.

Monday, 21 October 2013

Granaattiomenat!

Katsokaa mitä meidän pihalla kasvaa - granaattiomenapuu! Granaattiomenat ovat ihania, superterveellisiä, mutta usein liian kalliita. Mutta ei enää, ne ovat ihan tässä!


Granaattiomenasta tulevat siemenet ovat kauniita, ihan kuin ne jalokivet Muumien jaksossa, jossa Nipsu tippuu luolaan (tästä jaksosta muuten siskoni lapsi friikkasi aivan täysin kohdassa 7:05, en tiedä onko hän vieläkään toipunut syvästä järkytyksestä joka jatkui päiviä. Nipsu?!?!?)

Granaattiomena on kotoisin Afganistanista ja nyt niitä saa joka puolelta eri muodoissa. Granaattiomenamehu on tosi hyvää ja nättiä eikä ollenkaan liian makeaa. Tämä superfood on kuulemma inspiroinut monia: muun muassa kuninkaan kruunu keksittiin omenan muodosta ja granaattiomena on myös toiminut suunnittelupohjana käsigranaatille.

Granaattiomenaa aamiaisella...

Ja granaattiomenaa lounaalla. Granaattiomenaa forever!

Yksi kysymys kokeneemmille granaattiomenafaneille: miten jalokivet saa omenasta pois ilman että keittiö näyttää siltä että vaapukkamehupurkki on räjähtänyt tiskipöydälle ja vaatteille? Itse laitan omenan puoliksi ja alan kaivelemaan siemeniä käsin - prosessin päätyttyä pöydällä on aina punainen lammikko. Vinkkejä?


Sunday, 13 October 2013

Jokainen päiväsi on bonus

Moro taas kaverit! Kahden viikon lomaan sisältyi paljon hauskaa ja viiniä ja hotelleja ja ruokaa ja ihmisiä, siis kaikkea oleellista.

Kabulista poissa ollessani tajusin taas sen, kuinka rajoittunutta elämä täällä on. En voi kävellä kaduilla vapaasti ja menen melkein joka paikkaan autolla. Joskus harvoin pääsen kävelemään kaduilla markkinoilla tai länkkärien suosimalla ostoskadulla. Käveleminen on aika luksusta. Helsingissä ja Prahassa tallustellessani olin ihan innoissani siitä, että voin kävellä jalkakäytävällä. Sitten on liikennevalot ja sitten voi piipahtaa kahvilaan. Oih.



Kabulin katu.

Helsingin aamuruuhka hotellin ikkunasta.
Kahvia ja pullaa ihanassa helsinkiläiskahvilassa.


Elämä Kabulissa on joskus rankkaa. On rankkaa, kun tietää että maassa on käynnissä sota ja hallituksenvastaiset joukot tykkäävät pommittaa siviilejä ja ulkomaalaisia. On rankkaa, kun ikinä ei voi tietää, koska ja missä seuraava pommitus tapahtuu. Välillä supermarketissa pälyilen epäilyttävän näköisiä ihmisiä ja paniikki iskee - toi on varmasti Talibanin jäsen ja se räjäyttää kohta meidät kaikki! Miksi ryhmä nuoria vain käppäilee ympäri kauppaa eikä edes osta mitään? Miksi tolla on noin iso reppu? Kassalle ja ulos, asap ennen kuin räjähtää!

ISAF-joukkojen helikopterit lentävät talomme yli matalalla kaksi kertaa päivässä, niin että ikkunat tärisevät. Se tuntuu vieläkin jotenkin kriipivältä.

Kidnappauksen vaara on olemassa, minkä vuoksi myös kaduilla haahuilua ei suositella, vaikka se ei ole suoranaisesti kiellettyä. Viime vuonna kaverin tuttu kidnapattiin Kabulin keskustassa kun hän oli matkalla kotiin suositusta baarista. Hän laskelmoi, että 500 metrin käveleminen on ihan ok suhteellisen turvallisessa kaupunginosassa. Mies oli vangittuna neljä kuukautta maahan kaivatussa kuopassa ja onnistui pakenemaan "Talebanin dieetin" ansiosta. Miehen mielettömän selviytymistarinan voi lukea täältä (lue ainakin lista asioista, joita hän kirjoitti vapauden ajalle - pistää miettimään mitä olisi omalla listalla.)

Vapauden ja katujen ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun ne menettää. Lomailu on luksusta, koska se saa ymmärtämään, millä asioilla on oikeasti väliä ja mikä tekee onnelliseksi. Kidnapatun ranskalaisen listalla on monia asioita, joita olisi minunkin vapauslistalla. Sielläkin oli ylimpänä walking.

Ja hyvä huomio:

Everyday of your life is bonus.


Sunday, 29 September 2013

Home Sweet Home

Nyt alkaa LOMA! Ensimmäinen loma Afganistaniin tulon jälkeen. Olen superinnoissani niin pieniltä vaikuttavista asioista kuten:

- Voin kävellä kaduilla
- Ei tarvitse käyttää päähuivia
- Voin kävellä kaduilla ja piipahtaa kahvilaan
- Voin mennä pubiin ja ostaa lasin viiniä
- Voin mennä kauppaan ja ostaa viiniä
- Sushi
- Juusto
- Sanomalehdet
- Puhdas ilma
- Vaatekaupat
- Sormikkaat!

Eniten tietenkin odotan sitä, että näen perhettä ja kavereita. Olen Suomessa viikon ja Prahassa toisen. Asuin Prahassa yli vuoden. En voi uskoa että tämä kuva on otettu viisi vuotta sitten. Mihin kaikki aika katoaa?

<3 Praha.

Prahaan meno ja Suomeen meno on niin mahtavaa, että on vaikeaa kuvailla. Ihaninta siinä on vapaus. Euroopassa olen vapaa kävelemään kaduilla ja istumaan pubeissa, eikä pukeutumista tarvitse miettiä niin tarkasti. Vaikka rakastan Kabulia, on täältä silti kiva lähteä pois aina joskus. Kun tulen takaisin, rakastan Kabulia varmaan vielä enemmän. On kiva lähteä, kun tietää että takaisin on kiva tulla.

Adios amigos, lento Dubaihin lähtee ja Eurooppa odottaa!

Thursday, 26 September 2013

Vessakauhua

Pahoitteluni hiljaiselosta. Olen ollut raskaan työn raataja viimeiset pari viikkoa. Suurimman osan ajasta olen viettänyt toimistolla, joten ei ole montaa ihmeellistä juttua kerrottavana. On silti taas pakko jakaa yksi vessajuttu.

Koin ehkä yhden elämäni noloimmista hetkistä viime viikolla. Olin menossa vessaan, avasin oven ja, yllätys yllätys, siellä olikin jo joku tekemässä tarpeitaan. Mutta ei sekään ole vielä niin kiusallista, että siellä oli joku, vaan että siellä oli miespuolinen kollega, joka istuu viereisessä pöydässä. Se, että ulkomaalainen nainen näkee paikallisen miehen vessanpytyllä on jotain aika järkyttävää ja normien vastaista. Mutta se, että ulkomaalainen nainen näkee paikallisen miehen vessanpytyn päällä kyykkyasennossa, on jo ihan jostain muusta maailmasta.

Malesiassa.

Näin näitä kylttejä matkustellessani Aasiassa viime vuonna. En voinut silloin ymmärtää, miksi joku haluaisi istua kyykkyyn muovisen rinkulan päälle. Näyttää todella epämukavalta ja paljon vaivalloisemmalta kuin rinkulan päälle istuminen. Eivätkö kengänpohjat helposti liukastele sen päällä? Ja koko paikka sotkuuntuu? Reisilihakset puutuu?!

Näitä juttuja mietin kun avasin oven ja kollega kyykki vessan päällä. APUA oli eka ajatus. MIKSI oli toinen. Sitten vaan nolostutti, enemmän sen miehen puolesta. Sitten ÄRSYTTI: miksei ihmiset lukitse vessan ovia?? Nyt olen kehittänyt kauhun vessoja kohtaan - salakuuntelen aina muutaman sekunnin vessan edessä yritellessäni arvella, onko siellä jo joku. En halua enää kokea samanlaista lamaannuttavaa noloutta toisen puolesta.

Kollegani lohdutti: ei se mitään, sinun pitää vain näytellä, että koko juttua ei koskaan tapahtunut. Ja sitten huomenna, teidän pitää mennä naimisiin. Apua.

Wednesday, 11 September 2013

Luoteja ja ilotulitusta

Tänään oli Etelä-Aasian jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaali, Afganistan vastaan Intia. Intia on voittanut jo kuusi kertaa ja Afganistan nolla kertaa, mutta tänään Afganistan voitti. Koko kansa sekosi täysin ja juhlii kaduilla: autot tööttäilevät, naapurit kiljuvat ja ampuvat raketteja. Koko kaupunki tärisee innostuksesta ja ilotulituksista. Monet alkoivat ampumaan aseilla taivaalle, kuten maassa on tapana. Ilotulitusten ja rakettejen seassa luodit lentelivät - kuulemma joka kerta kun ihmiset juhlivat luotibileillä, muutama vahingoittuu luotien tullessa takaisin alas.

Konfliktimaassa ei aseilla ampuminen juhlimisen merkeissä vaikuta kovin järkevältä. Kämppikseni luuli ensin, että kyseessä on hyökkäys ja hätiköi huoneeseeni, mutta onneksi Twitterin kautta viisastuneena tiesin että ihmiset vain osoittavat käsittämätöntä iloaan konekivääreillä.

Voittajafiilis! Kuva: Indiatimes.com

Hullu juhlinta ja räiskintä kesti yli kolme tuntia. Ihmiset ovat superonnellisia ja ylpeitä Afganistanin voitosta. Pelkäsin väkivaltaisuuksia syyskuun 11. terrori-iskun vuosipäivän vuoksi, mutta 9/11 onkin täällä nyt legendaarinen voiton päivä.

Samaan aikaan kun ulkona lenteli luoteja, rapsuttelin koiraa, joka oli peloissaan äkillisestä joukkosekoilusta. Join limsaa ja menin katolle – punaisia ilotulituksia lentelee idästä länteen, luotisarjojen papatus sekoittuu ihmisten nauruun ja kiljaisuihin. 

Afganistan on vuoden 2013 Etelä-Aasian jalkapallon maailmanmestari, ja se saavutus ansaitseekin isot juhlat (ilman pyssyjä ensi kerralla, kiitos). 

Monday, 9 September 2013

Vapaapäivä, marttyyrien päivä

Tänään on Massoudin kuolinpäivä. Massoud oli kuuluisa poliitiinen sotilasjohtaja, joka taisteli ensin Neuvostoliittoa vastaan ja myöhemmin vastusti Talibaneja. Al-Qaedan itsemurhapommittajat tappoivat Massoudin 9.9.2001, vain kaksi päivää ennen 9/11 terrori-iskuja.

Massoud. Kuva: Historycommons.org

Massoudin kuolinpäivänä on usein levottomuuksia ja kahakoita Kabulin kaduilla. Turvallisuustilanne on heikko koko viikon, koska kahden päivän kuluttua on syyskuun 11. Töistä kehotettiin pysymään kotona koko päivä. Vapaapäivä, jona ei voi tehdä mitään! Sinänsä aika vapauttavaa, että joku on kehottanut olla lähtemättä kotoa mihinkään - ei voi potea huonoa omaatuntoa kun syö mangoa ja pullaa sängyssä vähän kauemmin kuin yleensä maanantaisin on tapana:


Tuesday, 3 September 2013

Iloleipuri!

Olen käynyt shoppailemassa tavaroita uuteen kotiin. Tällainen kiva yllätys löytyi supermarketista:



Iloleipuri lahjavuoka! Kabulin supermarketissa! Jostain syystä myös oliivipurkeissa on tekstit suomeksi. Ah, koti kaukana kotoa.

Friday, 30 August 2013

Haloo häirikkö!

Minulla on ihan oma puhelinhäirikkö! Aivan ihanaa. Puhelin soi yhtenä iltana 12 kertaa. Ensimmäisellä kerralla vastasin puhelimeen viisaasti paikallisella kielellä "bale?" (ajattelin että jos joku häirikkö soittaa niin ehkä innostuu vielä enemmän jos ulkomaalainen vastaa). Mies kuulosti aika umpikänniseltä ja selitti muutaman minuutin juttuja, joista en tietenkään ymmärtänyt mitään. Sitten se jatkoi soittelemista, vielä seuraavina päivinä päiväsaikaan. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Sanoin yhden sanan miehelle, ja se jaksaa soittaa toistakymmentä kertaa vaikka ei aika selvästi kiinnosta.

Kuulemma miehet täällä valitsevat satunnaisesti numeroita, kunnes joku nainen vastaa. Tapahtuu varmasti muuallakin. Kavereiden mukaan ainoa tapa saada se loppumaan on pyytää jotain afgaanimiestä vastaamaan puhelimeen, esittäytymään aviomiehekseni ja uhkailemaan häirikköä. Ajattelin kuitenkin vain odottaa, kunnes mies kyllästyy yksipuoliseen suhteeseen ja puhelinsaldon tuhlaamiseen hiljaisuudelle.

Muistan pilareiden olleen aika hauskoja juttuja lapsena. Mutta aikuiset ihmiset? Aika tylsää, että jollain on näin tylsää.



p.s. En vieläkään omista älypuhelinta - olen varmaan ainut tämänikäinen joka kantaa vielä mukanaan tällaista turvallista ja simppeliä palikkaa.

Monday, 26 August 2013

Munataistelu

Luin tänään töissä mielenkiintoisia raportteja afgaanien Eidin (Ramadanin päättymisen) juhlinnasta Ghaznin maakunnassa. Kylissä, joissa Taliban on vahvoilla ja vaatii kaikkien leikkien lopettamista, uhmattiin käskyjä ja pelattiin jalkapalloa, lentopalloa ja - egg fighting, munataistelua! Kysyin kollegalta, tarkoittiko hän ehkä egg findingia, munien etsimistä, mutta ei - egg fighting on ihan oikea kilpailu.

Munataistelun säännöt: kaksi ihmistä valitsevat ensin keitetyn kananmunan laatikosta (usein kananmunat on värjätty). Valitsemisvaiheeseen käytetään paljon aikaa, koska kananmunia tunnustelemalla hampaita vasten voi tietää, onko muna peliin vahva vai heikko. Kun parhaat munat ovat kourassa, yksi pelaaja iskee kananmunallaan toisen munaa. Se, jonka muna menee ensin rikki, on häviäjä. Voittaja saa kananmunan, ja usein pelissä lyödään vetoa rahalla tai palveluksilla. Taliban ei ole kieltänyt leikkiä vain sen takia, koska he vastustavat kaikkea hauskaa, vaan myös siksi, että kaikenlainen uhkapelailu on islaminvastaista.

Niin simppeli idea. Pelin jälkeen voi järjestää kunnon egg partyt. Suosittelen tekemään syntisen ihania deviled eggsejä Martha Stewartin ohjeella.

Munataistelu alkakoon! Kuva: pajhwok.com