Sunday, 10 November 2013

Täyskaato!

Kabulissa on keilahalli! Yksi näitä juttuja, joita en ihan osannut odottaa kun päätin muuttaa tänne. Kun kuulin, että täällä on keilahalli, ajattelin että se on varmaan koottu neuvostoajan kalusteista, siellä on kaksi keilarataa ja tarjoiluina vain kebabbia. Olin aivan väärässä!

Kabulin keilahalli on aivan mieletön paikka. Hauskinta siinä on se, että se ei ole vain ulkomaalaisten hengailupaikka, vaan suurin osa keilaajista on paikallisia. No, paikallisia miehiä tietenkin, mutta paikallisia kuitenkin. Ruokalistalta löytyy kebabbia, mutta myös taivaallista pizzaa valkosipulimajoneesilla, metrin mittaisia sämpylöitä ja fish and chipsejä. Ja 12 keilarataa supermodernissa ympäristössä! Kajareista kuuluu ysärihittejä ja valaistus on sinertävän hämärä.

Sen lisäksi että asiakaskunta on paikallista, toinen mainio asia keilahallissa on se että sen omistaja on afgaaninainen. Keilahalli on Kabulin ensimmäinen ja ainoa ja se avattiin kaksi vuotta sitten. Viikonloppuisin paikka on täynnä nuoria keilareita ja kaikilla on hauskaa. Vielä kun saisi naisetkin mukaan! Meillä on toimiston juhlat keilahallissa huomenna - on mielenkiintoista nähdä, innostuvatko työpaikan naiset myös tästä hauskuudesta.

Hienompi kuin mikään keilahalli nuualla päin maailmaa!



Pinkki pallo, aina pinkki pallo! Paras.


Pizzaa, jonka keskustassa on valkosipulimajoneesia, nammm.


Upeet kengät!


Tasapeli!

8 comments:

  1. Wow, ihan mahtavaa! Ihan mieletön esimerkki siitä, kuinka naisten asema siellä on oikeasti parantunut. Nainen vetää bisnestä, ja paikalliset miehet käy siellä viettämässä aikaa. Eli paikallisille miehille omistajan sukupuoli ei ole mikään issue.

    Tulipa hyvä mieli tästä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu aika siisti juttu! Mutta niinkuin tuo NY Timesin juttu kertoi, joillain työntekijöillä oli ongelmia työskennellä naispomolle. Suurin osa kävijöistä ei varmasti tiedä kuka sitä vetää. Vielä kun paikalliset naiset menis sinne viettämään aikaa!

      Delete
  2. Onpa kivan näköinen halli :) Hei, tuli mieleen että tiedätkö mistä johtuu että afganilaiset usein puristaa nenää :D Kyllä, esimerkiksi aikuiset ns vääntää lasten nenää ja nauraa, tai rakkaansa nenää. Onko se joku paikallinen vitsi?:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, en tiedä tätä tapaa, kukaan ei ole vielä tullut puristelemaan nenää! :) No täällä ei muutenkaan miehet voi koskea naisia, jotka eivät ole vaimo tai sukulainen, ja en osaisi kuvitella naisten tekevän noin ulkomaalaiselle. Olis kyllä ihan siistiä.

      Delete
  3. Kenen kanssa asut siellä? :) Voitko vain tilata taksin ja lähteä yksin vaikka kaupungille? Ja taksi odottaa jos menet kauppaan? Mitä jos taksi on häipynyt kun tulet takaisin?

    Kysymyksiä siksi, koska tahtoisin joskus tulevaisuudessa matkustaa kaverini kanssa afganistaniin. Olemme molemmat naisia, niin pääseekö kabulin lentokentältä lentokoneeseen suomalainen nainen ilman miestä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Asun kuuden muun ulkomaalaisen kanssa ja voin hyvin tilata taksin ja mennä yksin kaupungille - taksi kyllä odottaa jos asioi kaupassa. Mutta jos täällä on töissä, niin melkein kaikilla organisaatioilla ja firmoilla on omat autot ja kuskit, joita työntekijät käyttää. Jos taksi on häipynyt, sitten voi soittaa uuden ja odottaa sisällä. Juu pääsee lentokoneeseen, kukaan ei estä. Itsekin lennän tänne ja täältä aina yksin.

      Delete
  4. Onko siellä kesällä kuumassa naisen pakko pitää pitkähihaista paitaa ja paksuja housuja? Onnistuuko paita jossa hihat on puolipitkät ja esimerkiksi ohut pitkä hame ja kevyt silkkihuivi? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä paikallinen kulttuuri määrää tietynlaisen pukeutumistyylin, eli pitkät hihat (ei puolipitkät), ainakin puolireiteen ulottuva paita ja pitkä hame tai housut. Hame ei voi olla niin ohut että siitä näkyisi mitenkään läpi. Eli kesällä on aika kuuma! :) Päähuivia käytän aina ulkona ja julkisilla paikoilla.

      Delete