Tuesday, 27 February 2018

Vuoden 2018 isoin virhe

Olen kuulkaa tehnyt yhden aika ison virheen, mutta samalla oppinut itsestäni jotain tärkeää. Nimittäin: en todellakaan halua enää asua kimppakämpissä tai jakaa kotiani muiden kanssa. Ja siis nimenomaan tuntemattomien ihmisten kanssa - äitin ja siskon kanssa esimerkiksi homma sujuu ihan hyvin.


Muutin viime viikolla Geneveen työn takia. Genevestä on melko vaikea löytää järkevästi hinnoiteltuja asuntoja. Asunnoista on kova pula, hinnat ovat taivaissa, ja monien asuntojen vuokraamiseen tarvitaan kaikenlaisia viranomaisten dokumentteja ja lappusia ja allekirjoituksia. On täysin normaalia, että täällä tyypit maksaa pienestä yksiöistään 1500 euroa ja enemmän kuussa.

Itselleni tuli vähän kiire asunnon vuokraamisen kanssa, kun aloin vasta torstaina etsimään, kun lento Geneveen oli buukattu sunnuntaille. Vitkastelen joskus tällaisten järjestelyasioiden kanssa ja uskon siihen, että kyllä elämä kantaa ja kaikki tulee lopulta olemaan ihan hyvin.

Mutta kun aina se ei olekaan niin.



Varasin suositun Geneven ulkomaalaisten nettisivuston kautta itselleni huoneen jaetussa asunnossa. Hinta oli (vain!) 920 euroa, ja ajattelin että mielelläni säästän muutama sata euroa ja jaan asuintilani muiden kanssa. Voi, kunpa tämänviikoinen Sini olisi jutellut vähän järkeä viimeviikkoiselle.

Olen oppinut itsestäni sen, että vihaan jakaa asuntoni muiden ihmisten kanssa.

Kaikki ei-suomalaiset kämppikseni ympäri maailmaa ovat olleet samanlaisia - pöydät putsataan ihmellisellä kangasrievulla, jota ei sitten ikinä huuhdella tai jätetä mihinkään ilmavasti kuivumaan, vaan se puserretaan mytyksi kosteaan muovilaatikkoon. Mitvit?!!
Olen elämäni 31 vuoden aikana asunut monenlaisten ihmisten kanssa - tähän mennessä olen asunut ja jakanut kämppääni yhteensä yli 40 ihmisen kanssa Brightonissa, Lontoossa, Prahassa, Delhissä ja Kabulissa. Nyt tiedän, että on ihan hyvä että tämä elämäni jakso on takanapäin. Oma tila on minulle liian tärkeää, enkä voi ihan edes mitata sitä rahassa.

Nykyinen kämppikseni on ihan mukava nainen, siitä ei ole kyse. Minua vaan raastaa suunnattomasti sellaiset pienet asiat, joiden takia en koe, että voin kunnolla olla kotonani kotona ja rentoutua.

Jos jätän esimerkiksi hammasharjani kylppärissä johonkin tiettyyn paikkaan, kämppikseni siirtää sitä johonkin muualle. Ilman mitään järkevää syytä.

Jos olen kylppärissä, menen huoneeseeni hakemaan vaikka hiusharjan, niin siinä 30 sekuntin ajalla kämppikseni on jo ehtinyt sammuttamaan kylppärin valot.

Jos olen keittiössä tekemässä ruokaa, kämppis tulee pyyhkimään välissä pöytiä ja siirtelemään asoita.

Onneksi joskus voi paeta kaupungille syömään sangollisen juustoa.
Eilen hän tuli huoneeseeni ja kysyi minulta, miksi keittiön verhot ovat vähän eri paikassa, kuin mihin hän asetti ne. En ollut ollut kotona koko päivänä tai koskenut mihinkään verhoihin, mutta miksi sillä on edes väliä?

Toissapäivänä tulin kotiin varttia vaille 10 illalliselta kaverin kanssa, ja kämppikseni oli lähettänyt viestin, jossa pyysi että kun tulen kotiin, voisinko olla mahdollisimman hiljaa ja olla tekemättä ruokaa keittiössä. Siis omassa kämpässäni?! Onneksi olin jo syönyt keskinkertaista vietnamilaisruokaa, joten ei ollut tarvetta kolistella keittiössä, mutta minua ärsyttää suunnattomasti tällainen, että joku määräilee ja ehdottelee, miten minun tulisi kotona käyttäytyä.

Olen kahden viikon aikana kokannut vain kerran, ja sekin oli vain pestopastaa - ei normaalia!
Aamuisin tykkään vaan olla ihan hiljaa ja juoda kahvia. Iltaisinkin nautin yksinolosta suunnattomasti. Koska koen, että en voi olla vapaasti kotonani, lähden kotoa yleensä aamulla ennen kello seitsemää ja olen toimistolla usein myöhään illalla ja syön siellä illalliseni, joka koostuu yleensä jostain muovipaketissa ostetusta vege-eineksestä. Rakastan kokkaamista, ja kokkaamisen puute ja einesten syöminen jos mikä kertoo siitä, etten elä omannäköistä elämääni tässä kuussa.

Toimistoillallinen.
Ymmärrän, että on olemassa myös rennompia ja mukavampia kimppakämppäjärjestelyjä. Mutta en usko että enää nauttisin niistä mistään. Olen varmaan liian vanha tähän. Haluan nykyään tosi usein vaan olla ihan hiljaa, ihan yksin, omien juttujen ja ajatuksieni kanssa. Se on usein ihan parasta.

Kimppakämppäilyni jatkuu vielä pari viikkoa, sitten olen vähän aikaa kokonaan koditon ja mietin, mihin asettuisin. Mutta ainakin tiedän, että asetun yksin.

Sunday, 18 February 2018

Tammikuun 54 neliön meditaatio

Täällä taas! Vietin viime kuukauden tehden hyvin syvää meditaatioharjoitusta, jota kutsutaan myös 54-neliöisen kaksion maalausremontiksi - yksin. Ostin sijoitusasunnon, jonka seinät olivat riemukkaan keltaiset ja violetit - ei siis ihan kaikkien suosikkikombo, joten päätin maalata ne. Katonrajaa koristi myös jonkinlainen riemukas paperi.

Alkutilanne.
En ole koskaan ennen maalannut mitään, enkä tiennyt maalauksesta paljon mitään. Ajattelin, että muutamassa päivässä se varmaan hoituu - kuinka vaikeaa se nyt voi olla, pensseli käteen jne.

Maalausprosessiin liittyy niin paljon pientä näpertämistä, mitä en osannut odottaa. Vietin kämppäni kanssa noin kaksi viikkoa laatuaikaa, noin seitsemän tuntia joka päivä. Nyt tunnen sen jokaisen kulman, tason ja nurkan tarkemmin kuin osasin odottaa.

Raksalla.
Vietin kymmeniä tunteja tällä ihanalla raksalla, yksin omien ajatusteni kanssa. Paperitapettiboardin poisnyppimiseen meni aikansa, kuten myös katonrajanalueen tasoitukseen ja hiontaan. Seinien pesemiseen, kaiken maalarinteippaamiseen, lattioiden suojaamiseen meni tunteja. Seinässä oli ISOJA reikiä, jotka monen päivän kittaamisen, tasottamisen ja hiomisen jäljiltä olivat lopuksi tasaisia.
Niin tyydyttävää.

Parasta tietenkin oli, kun äiti toi kahvia ja pullaa. Berliininmunkki on lempileivokseni Suomessa.
Kuuntelin kymmeniä podcasteja, muun muassa koko Serialin ykköskauden ja kaikki suomalaiset podcastit, jotka tiedän. Jammailin yksikseni ysärihittien tahtiin. Mietiskelin kaikenlaisia ajatuksia.

Monet sanoivat, että kantsisko nyt vaan palkata joku ammattilainen tekeen se ja muistuttivat, kuinka rankkaa hommaa tällainen on. Mutta tämähän oli oikeastaan aika mahtavaa - opin paljon uutta asiasta, josta en ennen tiennyt mitään, ja pystyin itse saavuttamaan aika hienon muutoksen kämppään. Kokemukseni oli siis sillä tasolla, että jouduin googlaamaan miten maalipurkki avataan, ja miten telan saa kiinni telanvarteen. Hiekkapaperin kiinnittäminen hiontavarteenkaan ei ollut ihan simppeliä.

Isäni, joka on ammatiltaan maalari, sanoi lopputuloksen nähtyään, että hyvältä näyttää ja hän on ylpeä että itse tein - se tuntui aika hienolta. En siis ainakaan onnistunut sössimään projektia, vaikka helpommalla olisin päässyt jos olisin palkannut jonkin muun.

Pohjamaalin jälkeen.
Monien vuosien toimistotyön ja raporttien näpyttelyn sijaan tällainen kunnon työ tuntui virkistävältä. Kahdeksan tunnin raksalla kyykkimisen jälkeen 42-asteinen hotjooga, sauna, mifusuikalewokki ja pari lasia viiniä tuntuivat aivan mielettömiltä kokemuksilta.



Että tällainen oli tammikuuni. Instassa minua seuraavat varmaan ovat huomanneet että muutin viime viikolla Geneveen, ainakin vähäksi aikaa. Afganistaniin liittyvin asioiden yhteydessä, joten Kabuliinkin varmaan vielä palaan. Näistä lisää myöhemmin. Nyt ainoa päänvaiva on kämppään tehtävä keittiöremontti. Omasta mielestäni 50-luvun alkuperäinen keittiö on aika symppis mutta vuokraajat eivät näköjään ole samaa mieltä. Jos siis tiedät Turun alueelta joitain remonttitaitoisia ihmisiä, jotka osaavat purkaa ja asentaa keittiöitä, saa vinkata kommenttiboxissa.



Siitä tuli valmis! Ja valkoinen! Tasainen! On muuten ollut jännää huomata, miten huomio keskittyy nykyään eri paikoissa asioihin, joita en olisi ikinä ennen katsonut - maalien rajat asuntojen kulmissa ja katossa, pistorasioiden ja katkaisijoiden ympärillä. Valkoisen eri sävyt. Joogasalissa välillä keskittyminen herpaantuu kun alan ihailla tasaista telanjälkeä ja hyvin tehtyjä rajauksia.

Vuodesta 2018 on näköjään tullut uusien juttujen kokeilemisen ja mukavuusalueelta lähtemisen vuosi. Välillä on hyvä tehdä jotain juttuja ihan vaan kokeilemisen vuoksi. Mutta ei kaikkea. Yhden ison virheenkin olen jo ehtinyt elämässä tekemään, siitä vielä lisää.

Kiva että olet vielä täällä lukemassa, vaikka olin poissa.