Monday, 13 November 2017

Uuden paikan vaikeuksia

Olin unohtanut, miten uuvuttavaa on muuttaa uuteen paikkaan. Ensimmäisenä viikkona Iranissa kaikki oli jotenkin hankalaa. Ensinnäkin - halusin matkustaa paikasta A paikkaan B, mutta en tiennyt yhtään, miten julkinen liikenne tai taksit toimivat. Ei ollut nettiä, Google mapsia. Tuli aika monta kertaa mietittyä, miten matkustimme ennen ilman nettiä ja karttoja älypuhelimessa?

Iranilaista taidetta pienestä galleriasta.
Taksin saaminen oli työlästä. Seisoin ruuhkaisen kadun vierellä yrittäen huitoa takseja pysähtymään. Jotkut ovat vihreitä, jotkut keltaisia, joistain ei voi edes erottaa, onko ne takseja. Sen jälkeen, kun joku pysähtyy, pitää yrittää selittää mihin on menossa tarkalleen ottaen (ilman Google mapsia! ja englantia!). Sen jälkeen pitää neuvotella hinta, koska kukaan ei käytä mittareita. Vihdoin kun pääsee taksiin, ei ole kuitenkaan satavarma minne taksi on menossa. Usein taksit vaativat vielä lisää rahaa määränpäähänsä päästyään, sillä eivät muka tajunneet, että se oli niin kaukana (muka).

Menin myös muutaman kerran jonkun perusheebon Toytota-kyydillä määränpäähäni, mikä ei ehkä ole kaikista turvallisin vaihtoehto. Yksi kysyi huonolla englannilla minulta how much do you cost - ensin loukkaannuin, sitten tajusin että tyyppi yritti kysyä paljon maksan hänelle kyydistä. Toisaalta kadunkulmassa huitominen ja seisominen pidempään ei myöskään ole kovin miellyttävää.



Sitten noin viikko oleskeluni jälkeen elämäni pelasti Snapp, paikallinen Uber. Voi sitä riemuntunnetta, kun osasin tilata Snapp-kuskin ensimmäistä kertaa (kaverin lainaamalla älypuhelimella tosin, sillä omani ei vieläkään toimi. Kiitos, Samsung, asiasta nimeltä aluelukitus, ja myyjälle siitä ettei kertonut tästä PIKKUseikasta, jonka takia puhelin ei toimi muualla kuin Suomessa. Viimeiset kaksi viikkoa Samsungin Suomen asiakaspalvelun kanssa asiointi on ollut melkein enemmän raivostuttavaa kuin paikallisten taksien kanssa taisteleminen).

Snappin kanssa arki on nyt noin sata kertaa helpompaa. Näppäilen vaan ruutuun lähtöpaikan ja määränpään, ruudulle tulee hinta ja kuski saapuu paikalle noin minuutissa. Ei kadulla huitomista, epämääräisten miesten kanssa neuvottelua. Usein kuskin kanssa voi myös harjoitella farsin kielen taitoja - kätevää! Eilen kuskini kertoi minulle hevosestaan, joka hänellä on Turkmenistanissa.

Ensimmäisenä viikkona pankissa asiointi ja rahan vaihtaminen oli hämmentävää. Menin pankkiin ja yritin maksaa vuokrani ja opintolaskuni - otin vuoronumeron ja tajusin sitten että en osaa farsinkielisiä numeroita. Kyselin sitten kanssajonottajilta että hei lukekaa tää lappu mulle, milloin on mun vuoro. Sain laskut maksettua vihdoin - taas voittajafiilis! Vaatekaupassakin jouduin osoittelemaan hintalappua ja pyytämään myyjää lukemaan ääneen farsiksi, mitä siinä lukee. Viime viikolla opin lukemaan numerot, ja se on myös helpottanut elämää huomattavasti.


Iranissa ei toimi mitkään ulkomaiset pankki- tai luottokortit, joten kaikki eurot piti ottaa käteisenä mukaan ja niitä pitää vaihtaa rialeiksi Teheranin monissa rahanvaihtopaikoissa. Kesti myös jonkin aikaa ymmärtää paikallista rahaa koska kukaan ei puhu rialeista vaan tomaneista, joka on rial miinus yksi nolla perästä - jos kahvi maksaa 100,000 rialia (2.4 e), se on tomaneissa 10,000 mutta usein menussa vain "10", 10 tomania. Ymmärrän numerot, mutta kun leipämyyjä sanoi "yek hezar" eli 1000, tarjosin hänelle 1000 rialin seteliä ja hän vain nauroi. Ymmärrettävästi, sillä se on noin 0.02 euroa. Hän tarvitsi 10,000 setelin. Hämmentävää. Myös se, että vastaleivottu leipä maksaa 20 senttiä.

Kun kaikki ahdistaa ja peruselämä on vähän liian vaikeaa, visiitti kahvilaan usein rauhoittaa. Istun joka päivä jossain kahvilassa, vaikka elämän perusaskareet ovatkin joka viikko vähemmän hämmentäviä.



Totuus.
Uudessa paikassa moni asia on aika vaikeaa, mutta on myös hienoa huomata, miten suurta iloa pienet asiat saa aikaan. Kävelin viime viikolla katua ylöspäin, kunnes jäin odottamaan bussipysäkille bussia. Tajusin, että osaan vihdoin lukea bussiaikataulun. Kaikki viimeiset bussit olivat jo menneet siltä illalta, joten kävelin mäen ylös kotiin yksin. Mutta se ei haitannut, sillä osasin lukea bussiaikataulun.

Tämä ei ole enää pelkkä kokoelma hassuja merkkejä - voittajatunne.
Mitäs te muut ulkomailla asustelevat, minkälaiset arkiset asiat ovat aluksi tuottaneet tuskaa?

6 comments:

  1. Ihan kaikki on tuottanut jossain vaiheessa vaikeuksia :) Kun ei tieda niista arjen kaytannöista, joutuu opettelemaan asiat kantapaan kautta. Turkissa mulle tuotti ongelmia virastotyyli alussa ennenkuin opin kirjoittamaan erilaisia kirjelmia halutessani jotain, yleensakin omien puolien pitaminen piti oppia kun kaikki kiilailivat eika asiakasneuvontakaan ollut ihan kohdillaan viela 15 vuotta sitten. Tsemppia ja kiva lukea kuulumisia Iranista, jonne olen hinkunut jo pitkaan kaymaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, mua ärsyttää suunnattomasti myös toi töniminen ja kiilailu - nyt osaan jo paljon paremmin pitää puoleni jonoissa. Kannattaa todellakin tulla Iraniin, hieno maa matkustaa!

      Delete
  2. Aina enemmän tuntuu siltä, että onneksi en ole harkinnut maasta muuttoa! Ainakaan maahan, jossa ei ole kieltä, jota ymmärtäisin. No, minä olen liian vanha oppimaan uusia konsteja, joten jatkan vain mielenkiinnolla päivitystesi lukemista ja iloisen kun sinä opit uusia asioita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Sari! On tietty vaikeuksia alussa, varsinkin paikoissa joissa on tosi erilainen kulttuuri tai ei tiedä kieltä, mutta sanoisin kuitenkin että matkailu ja ulkomailla oleskelu on aina arvokas ja ihana asia, vaikka välillä tietty ärsyttääkin! Se vaan kuuluu asiaan.

      Delete
  3. Asutpas vaarallisissa paikoissa! Kai siellä on kaikki kunnossa, vaikka iso järistyis sattuikin?

    ReplyDelete
  4. Kylläpä kuulosti tutulta, vaikka olenkin aina asunut maissa, joissa ymmärrän edes numerot :) Kaikkihan se on aluksi haasteellista, ruuan tilaaminen esim. Olen tilannut pääruuaksi kalaa, joka olikin kylmä alkupala ja olen saanut käteeni kilon laatikon baklavaa (supermakea leivonnainen), kun en osannut sanoa määriä ;) Mutta tuttua on myös se valtava ilo, kun oppii uuden asian, olipa se sitten taksin saaminen tai bussiaikataulun tulkitseminen. Paljon tsemppiä uuden oppimiseen!!

    ReplyDelete