Wednesday, 5 July 2017

4 vuotta elämäni parasta aikaa

Tänään on tasan neljä vuotta siitä, kun muutin Kabuliin. En vieläkään ole unohtanut sitä päivää ja ensimmäisiä hetkiä, kun astuin ulos Safi Airwaysin 4Q202-lennolta ja löysin itseni Kabulin Hamid Karzai -lentokentältä. Olin paniikissa, mutta tiesin, että nyt on vaan mentävä ja toivottava parasta.

Vieläkin yksi suosikkikuvistani, jonka olen Kabulissa ottanut. Se roikkuu nykyään myös tauluna makuuhuoneessani.
Ja hyvinhän kaikki loppujen lopuksi menikin. Kävelin ulos 20 kilon matkalaukkuni kanssa, siniseen burkaan pukeutuneita naisia tuli vastaan, pojat kerjäsivät rahaa, kello oli 7 aamulla ja heinäkuun aurinko poltti jo kovaa. Olin helpottunut, kun löysin vihdoin kuskini Fawadin odottamassa minua parkkipaikalla C -kauimmaisella parkkipaikalla, pienen punaisen Toyotansa kanssa. Hän vei minut kotiin.

Ensimmäinen retki ulos tutustumaan lähinaapurustoon 6.6.2013.
Ensimmäisen kotini puutarha.


Paljon on mahtunut näihin neljään vuoteen. Sanoisin, että ne ovat olleet parhaat vuoteni elämässäni tähän asti. Olen saanut tehdä työtä, joka on superkiinnostavaa ja inspiroivaa (suurimman osan ajasta ainakin), ja tästä olen kiitollinen. Olen tehnyt joskus ihan kamalia töitä ahdistavissa työpaikoissa, joten todellakin osaan nykyään arvostaa työpaikan merkitystä yhtenä elämäni tärkeänä osana, joka tuottaa suurta onnea.





Olen tavannut monia hyviä ystäviä, jotka ovat vieläkin elämässäni, vaikka ovat lähteneet Kabulista vuosia sitten. Osa on onneksi vielä täällä. Olen tavannut myös ihan mukavia miehiä, mutten vieläkään ketään tarpeeksi inspiroivaa. Mutta se ei sinänsä haittaa, kun elämässä on ollut myös jotain näin söpöä:





Vanha tankki, jonka löysimme pellolta Bamyanissa.
Olen saanut kokea mitä mahtavimpia kokemuksia eri puolilla Afganistania - Kabulissa, Bamyanissa, Heratissa, Kunduzissa, Nangarharissa, Balkhissa, Parwanissa, Kandaharissa... Upeimpia maisemia ja muistoja, joita olen koskaan saanut mistään.

Bamyanin Band-e-Amir -järvi.
Moskeija Mazar-i-Sharifissa.
Badakshan, all-time-favourite.
Olen saanut kokea myös ikävämpiä asioita, kuten olla kiväärimiehen maalitauluna ja nähdä luotien sinkoilevan metrin päässä ohi, ja selvitä siitä samalla kuin yksi ihminen kuoli muutaman metrin päässä. Jotkut joskus sanovat että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta tämän päivän mielellään vaihtaisin. Silti, tämäkin on kasvattanut minua ihmisenä ja jättänyt myös jotain positiivisia jälkiä.

Kunduz.
Afganistan on antanut minulle paljon. Ystäviä, tietoa, rakkautta, työkokemusta, illallisia kavereiden kanssa, urheilua, patikointia, ikävää, jäisiä talviöitä, brunsseja, konsertteja, surua, kattobileitä, matkustelua, kärsivällisyyttä, menetystä, laskettelua Bamyanissa, kauniin kodin, keilaamista Kabulin keilahallissa, joogan, aivan liikaa afgaanimattoja, astioita ja koruja, joista en tiedä miten saan ne ikinä takaisin Suomeen.









Kuten kaikki hyvä, tämäkin tulee pian päätökseen. Neljä vuotta on superpitkä aika olla yhdessä paikassa, ja on aika kokea myös muita maita, kriisejä ja töitä. En vielä tiedä, koska tarkalleen lähden, mutta joku päivä senkin päivän on tultava eteen.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta ei kai muutos ikinä ole.

Darulamanin palatsi Kabulissa.
Bloggailen täällä kuitenkin vielä muutaman kuukauden ainakin. Jos teillä on jotain toiveita postauksille, joita haluaisitte minun käsittelevän täällä, kertokaa! Jotkut ovat laittaneet joskus hyviä ehdotuksia kommenttilootaan, jolloin aina ajattelen, että siisti idea ja ehdottomasti kirjoitan siitä pian, mutta sitten olen usein unohtanut. Eli muistuttakaa niistäkin!

Bamyanin Band-e-Amirin järvellä.
Neljä vuotta - vaikea hahmottaa mihin se kaikki meni niin nopeasti, mutta onneksi on tämä blogi, jonka kautta voin mennä aina fiilistelemään vanhoja muistoja kun siltä tuntuu. Kabulia en unohda.

58 comments:

  1. Oivoi, Afganistan siis jää taakse? Mihin sitten seuraavaksi?

    Pakko sanoo, että tää on ollut mun yksi suosikkiblogeista! Afganistan maana on ihan superkiinnostava ja islamistinen kulttuurikin kiinnostaa - lähtisin reissuun Afganistaniin milloin vaan, jos se ei olisi käytännössä niin vaarallista. Miten pärjään nyt sitten kun tänne ei tule enää postauksia? :D

    Mä ehkä haluaisin vielä jotain ns. reissupostauksista noista Afganistanin syrjäseuduista. Tai ainakin kuvia!

    Mutta kiitos tähänastisesta - tää on todella avannut silmiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tttintti ihanasta palautteesta! <3 Blogi on kuitenkin vielä jonkinaikaa aktiivinen, joten ei huolta! Joo, ehdottomasti kirjoitan vielä joistain maakuntamatkoista, vielä on kertomatta esimerkiksi Kunduzista, Heratista. Ja olen vielä matkustamassa eri puolille Afganistania viimeisten kuukausien aikana!

      Delete
  2. Samat fiilikset, tämä blogi on aivan mahtava!

    ReplyDelete
  3. Kiitos tästä blogista! Olen tätä kautta päässyt kurkistamaan maailmaan, johon en olisi uutistulvan läpi nähnyt. Kaikkea hyvää viimeisiin kuukausiin Kabulissa ja kaikkea hyvää myös seuraavassa paikassa!

    ReplyDelete
  4. Tämä on ehdottomasti minun suosikkiblogejani, ihanaa on ollut lukea tätä, ja viimeisinkin kirjoitus jostain syystä nostatti hiukan kylmiä väreitä, niin hyvin kuvailet siellä kokemaasi aikaa ja tapahtumia. Minne ikinä Kabulin jälkeen päädytkään, en olisi pahoillani, jos kirjoittelisit kuulumisia sieltäkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kivasta palautteesta Leena, kiva että olet ollut mukana lukemassa! :)

      Delete
  5. Replies
    1. Kiitti että olet vielä mukana täällä! :)

      Delete
  6. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Löysin tämän melko myöhään ja ahmin lähes kaikki kirjoitukset yhden viikonlopun aikana. Kirjoituksesi ovat aukaisseet silmäni eri tavalla kuin uutisista saa käsityksen.

    Itsestäni mielenkiintoisa on myös lukea ihmisten välisistä suhteista enemmän. Kuinka paljon näiden vuosien aikana olet ollut paikallisten kanssa tekemisissä ja onko heistä tullut kavereita tms (ja oletko ehkä tutustunut heihin muuta kuin työn kautta vai ovat he kaikki työn kautta tuttuja?)

    Toivottavasti jatkat blogia ehkä jossain muualla?

    /Suski

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Suski! Ja kiitti juttuideasta!

      Ihana kuulla että moni toivoo että jatkan bloggailua mihin ikinä päädynkin seuraavaksi :)

      Delete
  7. Voih mitä kuvia, ja voi harmi että mielenkiintoisimpaan lukemaani blogiin ei sitten kohta enää tulekaan päivityksiä :'( mutta kiitos näitä neljästä vuodesta, aina jos on ollut taukoa blogisi lukemisesta erinäisistä syistä, niin olen kyllä ahmimalla lukenut läpi ne lukutaukoni aikana ilmestyneet postaukset! On vain niin mielenkiintoista lukea niin erilaisesta elämästä kuin omani, varsinkin tuollaisesta paikasta.

    En tiedä onko näistä postauksiksi asti, mutta olisi kiva tietää: miltä sun tavalliset päivät siellä on näyttäneet - samalta kuin ramadhan-päivä, mutta ruokataukoineen? Käytätkö jotain hiuksia peittävää huivia koko ajan/ajoittain, entä onko sun suhtautuminen naisten "huivipakkoon" muuttunut siellä asuessasi (muistan että joskus blogin alkuvaiheessa pohdiskelit huiviasiaa feministisestä näkökulmasta)?

    Ja haluaisin kans kysyä jotain tuosta pakolaisten palauttamisesta Afghanistaniin, mutten oikein tiedä mitä kysyisin.. Mutta ehkä että onko teillä mitään tietoa esim. siitä, mitä palautetuille pakolaisille käytännössä sitten tapahtuu - monihan ei esim. vuosikausiin ole edes asunut Afghanistanissa vaan muualla pakolaisena: mitä nää ihmiset sitten tekevät Afghanistaniin päädyttyään?

    Ja sun ja kollegojen koulutus- ja työtaustasta olisi tietysti aina kiva tietää, vaikka muistaakseni jo joskus olet sellaisiin kysymyksiin saanutkin vastailla, heh..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Maija, kiitti ihanasta palautteesta! Kiitos paljon myös hyvistä ideoista, pitääkin blogata vielä näistä! xx

      Delete
  8. Upeita kuvia! Toivottavasti jatkat (uuden?) blogin parissa uudessa kohteessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! <3 Never say never, että katsotaan, mitä tapahtuu ja mihin päädyn..

      Delete
  9. Olen lukenut blogiasi lähes sen alusta asti ja ihastellut ja kauhistellut täällä mukana. Tämä on ollut yksi suosikkiblogeistani ja olen suositellut sitä kaikille ystävilleni! Suurin toivomukseni on, että jatkaisit kirjoittamista minne sitten seuraavaksi päädytkään. Kaikkea hyvää ja kiitos näistä vuosista! :)

    Niina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Niina, kiitti niin kivasta palautteesta ja ihana kuulla että haluaisit lukea blogia myös jatkossa! :) Kaikkea hyvää sulle myös & ihanaa kesää!

      Delete
  10. Kiitos mielenkiintoisesta blogista :) Minulla on ystävinä afgaanipariskunta, ja tämän blogin kautta olen päässyt hieman syvemmälle heidän kotimaassaan. Kaunis maa.
    t. mia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mia, tosi kiva kuulla että tykkäät ja vieläkin seuraat blogia! :)

      Delete
  11. Pari kuukautta sitten joku kyseli täällä, että osaatko suositella kenenkään muun YK:lla työskentelevän blogia. Itseäni kiinnostaisi myös tämä, eli osaatko suositella vaikkapa jotain englanninkielisiä kv-työympäristässä (YK:lla tai muuten) työskentelevien blogeja. Minustakin olisi mielenkiintoista lukea blogiasi myös seuraavassa asuinmaassasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi, hmmm en kyllä tiedä ketään muuta, joka bloggaisi ja on töissä täällä tai YK:lla jossain muualla. Voin tietty heti vinkata, jos tulee sellainen eteen jossain. Tai jos löydät jostain, vinkkaa minulle, mielelläni lukisin sellaista blogia myös! :)

      Delete
  12. Kiitos näistä vuosista ja blogista! Tämä blogi on tosiaan yksi mielenkiintoisimmasta mitä olen lukenut, ja nimenomaan antanut paljon ajattelemisen aihetta päivänpolttaviin puheenaiheisiin. Olen blogisi lisäksi lukenut Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, olisi mielenkiintoista kuulla oletko itse lukenut ko. kirjoja ja ovatko ne hyviä välittämään tietoa Afganistanin historiasta? Muita kirjoja Hosseinilta en ole vielä ehtinyt katsoa mutta lukulistalla on. Itselläni ei ole varsinaista matkustamishinkua ko. alueelle vaarallisuuden vuoksi, mutta olen todella kiinnostunut taustavoimista mitkä ajavat valtioita tuollaiseen kriisiin. Oma opiskelualani sivuaa vähän aiheita, mutta yliopistossa aika pitkälti on oman tiedonhaun varassa.

    Toinen mielenkiintoinen aihealue on työsi. Ymmärrän ettet välttämättä halua/voi kovin yksityiskohtaisesti kirjoittaa miten työtä teet, mikä on muu työhistoriasi, koulutustaustasi ja miten olet kyseiseen hommaan päätynyt, mutta pieni pintaraapaisukin aiheesta kiinnostaa paljon ! Itse olen pian valmistumassa yliopistosta ja mietin mihinköhän suuntaan lähtisin uraa luomaan - ihmisoikeudet ovat kiinnostava alue, mutta epäilen ettei pääni kestäisi kyseisissä töissä kovin kauaa. Toki oma työnantajasi on suuri organisaatio, ja siellä löytyy luultavasti töitä ihan joka osa-alueelta - jos omaa asemaasi haluat raottaa, luen mielelläni! Mutta on todella ymmärrettävää, jos haluat pitää nämä asiat yksityisenä tietona.

    Kiitos kuitenkin mielettömästi aivan mahtavasta blogista, olen suositellut useille ystävillenikin tämän lukemista. Olisi myös mahtavaa kuulla seuraavista vaiheistasi Afganistanin jälkeen blogin muodossa, mutta jos et enää julkaise tekstejä toivotan kaikkea hyvää tulevaisuuteesi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3 Itsellänikin on vielä moni kirja lukulistalla mutta luin muutaman Hosseinin muistaakseni vuosia sitten, voisin kyllä lukea uudestaan.

      Joo, muistan että muutama on kysellyt esim opiskelutaustasta ja miten päädyin tälle alalle, pitääkin nyt muistaa tehdä siitä oma postaus. Kiva kuulla, että se kiinnostaa niin monia! :)

      Kiitti että olet vielä mukana täällä!

      Delete
    2. Mua myös ehdottomasti kiinnostaisi kuulla, miten sä oot päätynyt työtehtäviisi tai yleisemmin, millaisia vinkkejä antaisit mikäli hieman vastaanvanlainen ura kiinnostaa, millaisia asioita olisi hyvä ottaa huomioon jne. Oon tainut tätä jo joskus vuosi(a) sitten kysellä - edelleen pohdinnoissa.

      Tää blogi on ehdottomasti ollut erittäin antoisa! olen saanut niin omien pohdintojen pohjaksi. Samalla on ollut huikeaa saada välähdyksiä toisenlaisesta todellisuudesta. Nautin tavastasi kirjoittaa, tekstisi jäävät mieleen haastamaan. Mieluusti siis itsekin jatkan lukemista, minne ikinä seuraavat seikkailusi vievätkään.

      Delete
    3. Moi Emmi, kiitti kommentista, suunnitteilla on nyt tämä postaus kun sitä on niin moni pyytänyt! Stay tuned.. :)
      Ja tosi kiva kuulla että tykkäät blogista ja jaksaisit vielä lukea juttujani jostain muustakin paikasta!

      Delete
  13. Pitääpä minunkin kiitellä tässä vaiheessa. Ehdottomasti kiinnostavin blogi, jota seuraan. Kirjoitat hyvin. Toivon tosiaan, että jatkat kirjoittamista, mihin sitten lähdetkin. Olen tehnyt töitä turvapaikanhakijoidem kanssa täällä Suomessa, siksikin blogisi aiheet kiinnostavat kovasti. Kiitos siis tähän astisista, innolla jatkan lukemista niin kauan kuin sitä riittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nina ihanasta palautteesta! <3

      Delete
  14. Ai että... tämä on ollut ehdottomasti parhain blogi mitä olen ikinä lukenut! Joka ikinen työpäivä avaan blogisi ja toivon, että olisit päivittänyt jotain uutta. Moni ystäväni on alkanut lukemaan blogiasi, koska olen suositellut sitä.

    Kiitos kokemuksien jakamisesta ja objektiivisesta näkökulmasta! Olet taitava kirjoittamaan ja niin valtavan rohkea, kun olet siellä neljä vuotta asunut. Mieleeni on jäänyt etenkin sinun korruptionvastainen työ, erittäin korruptoituneessa maassa. Toivottavasti jatkat kirjoittelua, mikäli päädyt johonkin toiseen maailman kolkkaan. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Ja ihana kuulla, että olet suositellut blogia myös muille ja että jaksaisit lukea jos kirjoittelen jostain muualtakin tulevaisuudessa!

      Delete
  15. Mikä ihana kirjoitus! Toivottavasti neljä seuraavaa vuottakin tulee oleen sun elämäs parhaat (siihen mennessä) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Laura! <3 Toivotaan näin...

      Delete
  16. Löysin blogisi vasta muutama päivä sitten ja nyt sain sen luettua kokonaan läpi. Sä oot todella taitava kirjoittaja ja on ollut nautinto saada lukea niin erilaisesta maasta ja kulttuurista sinun silmin nähtynä. Olet suurelta osin muuttanutkin mielikuvaani Afganistanista. Olen kuvitellut sen aiemmin vain hiekka aavikoksi, jossa on vain sodan rumuutta mutta onhan siellä niin paljon kaunista ja hyvääkin. Tämä on kyllä paras blogi mitä olen ikinä lukenut, kiitos tästä lukunautinnosta siis :) Ehdottomasti seuraan blogiasi niin kauan kuin tekstiä piisaa ja toivon myös että bloggaat myös uusista kuvioista niiden eteen tullessa. Kaikkea hyvää sinulle!

    Toivottelee, Susan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Susan, kiitos niiiin kivasta kommentista, tulee ihan tippa linssiin näitä lukiessani! Ihana kuulla, että olen onnistunut avartamaan käsitystäsi maasta ja että juttuni ovat vieläkin kiinnostavia! Kaikkea hyvää sulle myös! <3

      Delete
  17. Kiitos blogistasi, kirjoituksesi ovat olleet silmiä avaavia. Esim. turvallisuus ja naisten oikeudet ovat meille niin itsestään selviä asioita. Myös minun mielikuvani Afganistanista on muuttunut, kaiken kauheuden keskelläkin on sitä hyvyyttä ja inhimillisyyttä.
    Puolisen vuotta istuin lentokoneessa, joka lensi Afganistanin ylitse, miten kauniilta maa näyttikään siitä perspektiivistä ja mikä onkaan kolikon toinen puoli..
    Toivottavasti jatkat bloggausta, kaikkea hyvää tulevaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Tiina, kaikkea ihanaa sulle myös! <3 <3

      Delete
  18. Kiitos mielenkiintoisesta blogista, olen seurannut tätä jo usean vuoden ajan ja mielelläni lukisin myös jatkossa kirjoittamaasi blogia, mistä päin maailmaa tahansa sitten kirjoittaisitkin :) Kaikkea hyvää sinulle!

    -Maija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Maija, kiitti kommentista ja ihana kuulla että sua kiinnostaisi blogijuttuni ehkä jostain muusta maasta tulevaisuudessa. Kaikkea hyvää sulle myös ja ihanaa kesää! :)

      Delete
    2. Kiitos, lähetin viestin jokin aika sitten,
      n. Kiitos mahtavasta blogista! Seuraan jatkossakin.

      Delete
  19. Kiitos mahtavasta blogista, jota on ollut ilo seurata vaikka välillä aiheet ovatkin olleet hieman rankkoja. Tätä on kuitenkin todellisuus maailmalla, mikä on hankala ymmärtää turvallisesta koti-Suomesta käsin. Kaikkea hyvää sinulle Sini Ja jatkahan bloggaamista jos siltä tuntuu :)

    http://lifeofellie12.blogspot.ca/?m=1

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Elisa! Tosiaan, joskus vähän rankempia aiheita, mutta toivottavasti hyvä balanssi myös kevyemmissä jutuissa... Kaikkea hyvää sinulle myös, kiitos että olet täällä mukana!!

      Delete
  20. Kiitos todella mielenkiintoisesta blogista! Lähetän tiedustelun opintotehtävää varten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Annikki! Oletko jo lähettänyt? Täytyy käydä katsomassa blogin mailbox, tarkistan sen niin harvoin.

      Delete
    2. Kiitos, lähetin viestin ja tiedustelun.
      Kiitos tästä blogista, sen kuvat ja tarinat tuovat Afganistanin maan ja kansan niin lähelle. Kiitos, myös jatkossa seuraan!

      Delete
  21. Ilman tämän blogin seuraamista alusta lähtien en tietäisi Kabulista juuri mitään, nyt tiedän. Kaunis kiitos arkesi jakamisesta ja hyviä uusia tuulia!
    -hanski-

    ReplyDelete
  22. Kiitosta pukkaa täältäkin! Mielenkiinnolla odotan jatkobloggauksia pyydetyistä aiheista.
    Uutiset sieltä ovat olleet niin erilaiset kuin "viralliset" uutiset.

    Sympatiat Afganistanian kansalle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Seija, jatkobloggauksia on tulossa! :)

      Delete
  23. Kiitos upeasta blogista! Tätä on ollut mukava seurata vuosien varrella. Aloitin blogisi seuraamisen vuoden 2014 alussa ja olen lukenut jokaisen postauksen :)

    Ehdottomasti kirjoita blogi myös seuraavasta kohteestasi! Tarinaasi on todella mukava seurata ja olisi sääli, jos tarina ei jatkuisi Kabulista eteenpäin..

    -Toni-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Toni! Vau, upeaa kuulla että olet ollut mukana ihan alusta asti! Kiva myös kuulla, että jaksaisit lukea juttujani Kabulin jälkeenkin. Kiitos :)

      Delete
  24. Kiitos ihanista teksteistä sieltä kaukaa Kabulista. Olen saanut tutustua kauttasi maahan, johon en varmasti muuten olisi ikinä mitenkään tutustunut. Paljon ennakkoluuloja on hälvennyt ja maailmankuvani on avartunut. Odotan kovasti vielä jatkoa sieltä ja sitten taas jostain muualta.
    Vielä kun tiedän, että olemme kotoisin samoilta seuduilta ja nyt asun äitisi kanssa samalla paikkakunnalla, on jotenkin tutumpaa seurata sinua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari, ihana kuulla että olet tykännyt blogista ja jutuistani ja horinoistani :) Kiitti että olet vielä mukana!

      Delete
  25. Minä oon niin onnellinen, kun tulet sieltä pois. Vaikka en sinua tunnekaan, olet usein mietteissäni. Seuraan myös siskosi blogia (ihailen kovasti teit molempia sisaruksia) ja olen miettinyt millaista se on, kun tietää siskon olevan noin vaarallisesa paikassa. Vaikka varmasti hän on myös ylpeä rohkeasta siskostaan.

    Jään odottamaan innolla blogiasi myös uudesta paikastasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Venla! :) Siskoni blogi on mahtava! Itse asiassa monet kysyvät tuota "mitä mieltä sun siskot on kun asut siellä", mutta en ole ikinä oikeastaan kysynyt niiltä. Oletan vaan aina, ettei ne varmaan ihan hirveän innoissaan asiasta ole. Pitääkin nyt kysyä kun näen ne molemmat lomalla ensi viikolla! :D

      Delete
  26. Toivottavasti olet kunnossa siellä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Leena, kaikki täällä OK vaikka olikin taas masentava päivä Kabulille ja koko maalle.

      Delete
  27. Ikävä aihe, mutta voisitko joskus kertoa tarkemmin mitä tapahtui 20.5.? Hotkaisin blogisi kertalukemalla, kiitos kun avaat elämääsi täällä! Huikea matka myös lukijalle. :)

    ReplyDelete
  28. Yhdyn kiittäjien joukkoon, ihan paras blogi! Blogisi kautta olen saanut tutustua ihan erilaiseen Afganistaniin, kuin mitä uutiset kertovat. Kauniiseen, sielukkaaseen maahan, jolle toivoisi rauhaa. Toivottavasti jatkat bloggamista uudessa paikassa.

    ReplyDelete