Saturday, 18 February 2017

Ökyviikonloppu

Monilla Kabulissa asuvilla ulkomaalaisilla on tapana mennä Dubaihin rentoutuslomalle, tai shoppailemaan pekonia ja alkoholia. Olen asunut täällä aika kauan, enkä ollut ikinä käynyt Dubaissa, paitsi pitkillä layovereilla ja hakemassa viisumia. Vietin pari viikkoa sitten viikonlopun kaverini kanssa Dubaissa - en erityisesti edes pidä paikasta, mutta tämä tuli tarpeeseen.

Menopaluu FlyDubai-lentoyhtiöllä Kabulista Dubaihin maksaa noin 350 euroa ja matka kestää 3 tuntia. Hyvä onni ei ollut läsnä lähtöpäivänä, sillä päädyimme odottamaan Kabulin lentokentällä 10 tuntia. Sään vuoksi kone lähti Dubaista Kabuliin monta tuntia myöhässä. Olisi varmaan ollut ihan järkevää tarkistaa tämä asia netistä ennen kuin lähdimme lentokentälle, mutta siitä tuli kuitenkin ihan ikimuistoiset 10 tuntia. 10 tuntia, jotka saivat Dubain luksuksen tuntumaan vielä enemmän luksukselta. Kun lentokenttämies vihdoin kuulutti, että boarding FlyDubai, huudahdin riemusta.

Odotus.
Dubaissa yövyimme Le Royal Meridien Beach Resort & Spa -hotellissa, joka on yksi upeimmista hotelleista, jossa olen ikinä ollut. Näkymä parvekkeelta oli tämä:



Hotellissa on oma yksityinen hiekkaranta, monia ravintoloita, baari, uima-allas, spa, ja kaikkea mitä yleensä voi tarvita tai haluta.

Perjantaibrunssit ovat suosittuja Dubaissa. Melkein kaksi vuotta sitten olin brunssilla japanilaistyylisessä Nobussa, ja paikasta tuli heti lempiravintolani koko maailmassa. Se on älyttömän kallis - brunssi sisältäen kaiken proseccon, viinin ja cocktailit, mitä jaksaa juoda, maksaa 150 euroa + tippi. Mutta ruoka, tunnelma ja palvelu on ihan mielettömän hyvää (viivyimme 4 tuntia) ja tämä brunssi ei unohdu ikinä. Kulutan paljon mieluummin rahaa ruokaan ja ravintoloihin kuin vaikka merkkivaatteisiin, spa-hoitoihin tai kosmetologilla käymiseen.






Paras annos Nobussa, Black Cod Yuzu Miso



Paprikasushia! Niin punaista ja kaunista, näyttää ihan kalalta.
Kurkku-sake-cocktail ja joku punainen drinkki.



Neljän tunnin prosecco- ja sushiövereiden jälkeen matka jatkui kohti Dubai Mallia - mielettömän kokoinen ostoskeskus, jossa eksyn joka kerta. Siellä on yksi kiva ravintola, johon menen aina siellä ollessani - Social House, jonka terassilta on upeat näkymät:



Koko lauantain vietin rannalla ja luin kirjaa - Nainen junassa. Aika jännä, paitsi arvasin jo puolivälissä kuka on murhaaja. En ole iso biitsi-fani, mutta päivän tai pari osaan nauttia. Kävin uimassa monta kertaa ja nautin siitä, että sain olla yksin mojitojen ja kirjani kanssa. Yksin biitsillä hengailussa on tosin se huono puoli, että mietin koko ajan, koska joku pöllii rahani ja kännykkäni, kun pulikoin aalloissa.












Koska 10-tuntinen lentokenttäodottelu söi koko torstain, miniloma jäi vain kahden päivän pituiseksi. Lento lähti Dubaista kello 4 aamuyöllä. Kun heräsin lentokoneessa, ajattelin, että nyt saavutaan Kabuliin. Kapteeni ilmoittikin että laskeudumme Peshawariin, Pakistaniin. Vietimme mukavat 3 tuntia Peshawarin kentällä, kunnes sää Kabulissa selkeni.

Matkan alku ja loppu eivät menneet ihan kuten suunniteltu,  mutta kaksi päivää siinä keskellä olivat aika hauskoja, kaiken vaivan ja rahan arvoista. Nyt Dubai on nähty ja koettu, ei tarvitse mennä enää uudestaan. Paitsi ehkä Nobuun. Sinne voisin mennä aina ja ikuisesti.

Peshawarin yllätyspysäkki.

4 comments:

  1. Dubaita monet hehkuttaa ja itsellä ei ole kyllä vielä se mielessä käynyt. Toki tilanne on siellä eri ihan levon jne. kannalta. Ihana että pääsit vähän levähtämään ja rannalle. Hämmentävä tuo rantojen ja pilvenpiirtäjien yhdistelmä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo se vaikuttaa olevan suosittu lomakohde nykyään, mutta en oikein tiedä miksi. Viereinen Oman on esim tosi paljon mielenkiintoisempi ja aidompi, kaunista luontoa.

      Delete
  2. heisan:) itselläni ollut myös ajatuksena, etät Dubai on ihan nounou. Sitten 18vuotias poikani halusi sinne kuvaamaan. En vielä lentokoneessakaan ollut varma, että idea olisi hyvä. Mukanamme matkusti myös 8v tyttöni. Aluksi olin eniten ollut huolissani siitä, kuinka yksinäinen nainen lasten kanssa siellä pärjäisi ja olisinko ns. kirkonrotta kaiken sen yltäkylläisyyden joukossa.

    Halusin todistaa itselleni sekä muille Dubaissa käyneille tuttavilleni, jotka sanovat etteivät enää ikinä palaa Dubaihin, että Dubai voi olla muutakin kuin superautoja, luxusta, korkeita kiiltäviä rakennuksia, rahanmenoa :D Asuimme lähellä Dubai mallia 51.kerroksessa, josta oli huikeat näköalat joka puolelle. Normaalisti olisimme menneet vaatimattomampaan paikkaan asumaan, mutta päätin, että kokeilemme korkeuksia Burj Khalifan lisäksi.

    Me emme ole rannalla makoilijoita missään reissukohteissamme. Dubaissa kiersimme lähes joka kolkan, ostimme metroliput päiväksi ja ajelimme niillä todella runsaasti hyppien pysäkiltä toiselle. Kävelimme myös todella paljon. Rannalla käväsimme sen verran, että kuvasimme auringonlaskun sekä keräsimme pakolliset simpukat. Muuten seikkailimme eri puolilla, söimme laitakaupungilla, ruokimme kauppiaiden kanssa katukissoja, pysähdyimme pikku kojuihin haistelemaan mausteita....

    Lomakohteena aivan loistava! Paljon nähtävää, jos vain osaa ja haluaa etsiä. Dubai ei ole vain loistelias keskusta pilvenpiirtäjineen, luksusveneet tai hervottomat ostarit. Olo oli Dubaissa levollinen, miellyttävä, turvallinen. Lasten kanssa erittäin kiva paikka. Monet ovat kummastelleet, että olemmeko todellakin käyneet samassa paikassa :D
    Suosittelen palaamaan ja tekemään jotain ihan muuta kuin rantaa - vaikka ymmärrän kyllä rannankin jos siitä tykkää. Itselleni loman täytyy koostua niin paljosta, joten uskon Dubaista löytyvän jatkossakin meille tekemistä. Kaikn lisäksi rahaa meillä meni todella vähän, Dubaissa oli jopa halvempaa kuin Suomessa (esim lasten vaatteet, herkut (ah niitä erilaisia täytettyjä taateleita!), lelut jne.

    terkuin satu

    ReplyDelete
  3. Mä tykkään tosi paljon Dubaista, monta kertaa on täältä Saudeista tullut käytyä. Mutta Atlantiksessa en ole vielä käynyt, ens kerralla haluan yöpyä siellä yön, ja käydä Nobussa syömässä :-)

    ReplyDelete