Sunday, 26 February 2017

Lasten mieli

8-18-vuotiaat lapset Kabulista osallistuivat taidekilpailuun aiheella "masennus." En tiedä, miten suomalaiset lapset lähestyisivät aihetta, mutta afgaanilasten taide on, no, masentavaa. Melkein kaikki piirustukset kuvaavat sotaa ja väkivaltaa.













Aivan mieletöntä taiteellista kapasiteettia mutta myös hyvin surullista. Ajattelin, että ehkä näen piirustuksia, jossa tytöt vaikka leikkivät keskenään, pelaavat jotain tai puhuvat toisilleen tai vanhemmilleen. Tai ehkä olisi vaikka koulukiusausta tai yksinäisyyttä. Sen sijaan näen ilkeitä, korruptoituneita poliisimiehiä, jotka haluavat varastaa toisen toimeentulon. Miehen, joka hakkaa vaimoansa. Sotilaskoneita, helikoptereita ja raketteja Kabulin taivaalla, traumatisoituneita lapsia.

Taas juttelin tänään afgaanikollegani kanssa siitä, mihin tämä maa on oikein menossa. Konflikti tappaa koko ajan enemmän ihmisiä, mutta muuta maailmaa ei enää jaksa kovin paljon kiinnostaa. YK laskee sodan uhreja joka vuosi, ja vuonna 2016 lukemat olivat taas huipussaan - 11,418 siviiliä kuoli tai haavottui vuoden aikana.

Olisi kiva ajatella, että ehkä vaikka 10 vuoden päästä kun tulen takaisin ja pyydän lapsia piirtämään aiheesta masennus, sotakoneet eivät enää kiertelisi Kabulia ja maa ei eläisi terrorin ja väkivallan pelossa. Epätodennäköistä, mutta aina kai saa toivoa.

9 comments:

  1. Auts, koskettavan kipeitä kuvia. Jos tälläiselle aina turvan keskellä eläneelle tulee pala kurkkuun ja itkettää näitä katsoessa niin en edes osaa kuvitella mikä siellä lasten todellisuus on. Kiitos kuvien julkaisusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin surullista, mutta afgaanien arkipäivää jo yli 30 vuoden ajan.

      Delete
  2. Minuakin ahdistaa, kun ajattelen Afganistanin lapsia. Poikani ei ollut vielä koulussa, kun sota Afganistanissa alkoi. Nyt yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin hänen ensimmäinen tyttärensä on jo koulussa ja kaksi seuraavaa tulevat perässä.Ovat rauhan ajan lapsia, joiden mummot ja vaarit eivät joutuneet sotaa kokemaan. Afganistanin vanha sivistys on jo tuhottu. Kaikista toiveista ja yrityksistä huolimatta ei hävityksen loppua näy. Kohta ei ole enää ketään kertomassa lapsille, millaista oli Afganistanissa elää ennen sotaa. Miten he osaavat ja jaksavat elää sen jälkeen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmettelen itsekin usein afgaanien sitkeyttä. Monet eivät muista elämästään mitään muuta kuin sotaa ja konfliktia. Enkä yhtään ihmettele miksi suurin osa haluaa muuttaa perheensä kanssa turvallisiin maihin.

      Delete
  3. Miten hillittömän surullista ja samalla niin kaukana ja vierasta omalle todellisuudelle. Jotenkin mä toivoisin että jokainen niistä äideistä jotka on niin hirvittävän täpinöissään sun siskon lomasuunnitelmista näkis nämä kuvat ja löytäis jonkinlaista suhteellisuudentajua siitä mitä tarkoittaa aikuisten oikeasti traumaattinen lapsuus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä! Aika ihme kommentointia siellä. Monille tekisi varmaan hyvää ottaa vähän aikaa & pysähtyä miettimään ja käyttää vähemmän aikaa muiden tuomitsemiseen.

      Delete
  4. Jos on rankkaa täälläkin lapsilla niin tuo on jotain ihan hirveää. Ei sitä osaa edes ajatella, miten lapsen mieli asioita käsittelee ja millaiset traumat jäävät mieleen pienestä pitäen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan, kollegani usein sanoo että kaikki afgaanit kärsivät jonkinlaisista mielenterveysongelmista.. paikka ei ole tarjonnut ns normaalia elämää vuosikymmeniin.

      Delete
  5. Toivoa on, jos ei muuta.
    Jotain lohdullista oli tuossa ekassa kuvassa, missä äiti suojaa lastaan, vaikka sotakone lentää yläpuolella. Että on rakkautta, joka säilyy olosuhteista riippumatta.

    ReplyDelete