SOCIAL MEDIA

Monday 30 May 2016

20.5.2016

20.5.2016 oli elämäni kamalin päivä tähän mennessä, koska silloin olin lähellä kuolemaa. En oikein tällä hetkellä pysty ja voi kirjoittaa asiasta enempää, mutta jouduin aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa luodit sinkoilivat ympäriinsä ja jonkin aikaa ajattelin, että elämä oli tässä.

Minä ja kaverimme selvisimme tästä luotisateesta ilman vakavia fyysisiä vammoja - luoti lävisti yhden ihmisen käsivarren, mutta hän toipuu hyvin. Hyökkäyksessä kuoli nepalilainen sotilasvartijamme Min Rai. Hän kuoli puolustaessaan ja pelastaessaan muita ihmisiä, ja siitä rohkeudesta ja uhrauksesta tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Vaikka mikään ei tuo häntä takaisin perheensä luo, keräämme parhaillaan lahjoituksia Min Rain perheelle Nepalissa. Häntä jää kaipaamaan vaimo, kaksi lasta ja äiti. Tämän linkin kautta voit helposti ja nopeasti tehdä lahjoituksen Minin perheelle: http://gogetfunding.com/gurkha/

Kirjoitan asiasta vielä varmasti joskus myöhemmin lisää, mutta nyt olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni lahjottaisi Minin perheelle. Kampanja on pystyssä vielä ainakin päivän, jonka jälkeen toimitamme rahat heille Nepaliin.


35 comments :

  1. Voi ei, kamalaa ! Mitä oikein kävi ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli kamalaa, mutta varmasti vielä joskus kirjoitan siitä lisää, kunhan saan kaikki ajatukset ja muut kokoon.

      Delete
  2. Voi kamalaa :( Onneksi olet kunnossa.

    ReplyDelete
  3. Mä aina ajattelen näitä asioita oman äitiyteni kautta, ja se rajoittaa ihan valtavasti oikeastaan kaikkea mitä tekee ja mihin menee... Onneksi olet kunnossa. Vaikka kuinka asuu vaaravyöhykkeellä ja muka tiedostaa että kaikki on mahdollista on ihan eriasia joutua kuitenkin itse vaaratilanteeseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kommentista Yksis! Tietenkin riskit tiedostaa hyvinkin mutta on se silti aika kova isku kun osuu omalle kohdalle.

      Delete
    2. Joo, en mä sitä niin ajatellut ettei riskejä tiedostaisi, mut mittasuhteet muuttuu... toisaalta itse tiedän ihan jokaisena päivänä että millointahansa saattaa tulla se odotettu maanjäristys ja silti me eletään ihan tavallista elämää. Pakkohan se on, kun ei jokaisena hetkenä voi ajatella että just nyt tulee loppu...

      Delete
  4. Voimia! Jaoin tämän myös omille lukijoilleni Facebook -sivullamme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pirkko! :) Ollaan saatu kokoon jo yli 15,000 USD, aivan mahtavaa.

      Delete
  5. Oi ei! Tsemppiä ja jaksamista <3

    ReplyDelete
  6. Kauhea juttu! Voimia sinulle ja koko teidän yhteisölle :( :(

    ReplyDelete
  7. Kamalia uutisia. Voimia ja toipumista sinulle!

    ReplyDelete
  8. Huh, voimia sinulle ja erityisesti sille kaverille, joka toipuu luodista!

    ReplyDelete
  9. Mitenkä voit? Oletko saanut nukuttua tapahtumien jälkeen.
    Olen todella pahoillani vartijanne puolesta, ja toivon teille sinne kaikkea hyvää jatkossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan OK nyt, kiitos Venla! :) Olen myös saanut nukuttua onneksi.

      Delete
  10. Huh huh! Onneksi selvisit! <3 Voimia ja tsemppiä tapauksesta toipumiseen. <3

    ReplyDelete
  11. Aivan järkyttävää :/ Ihanaa, että selvisit. Voimia toipumiseen!

    Maarit

    ReplyDelete
  12. Huhhuh! Sanattomaksi vetää. Todella surku menehtyneen puolesta. :( Mutta onneksi te muutte selvisitte. Elämä jatkuu. Voimia toipumiseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Vivi Vinna, niinhän se on että elämä jatkuu ja toivottavasti vielä parempana kuin ennen!

      Delete
  13. Hyvä kuulla, että olet kunnossa. Ja hyvin surullista, että vartijanne menehtyi. Varmasti olet enemmän kuin pyörällä päästäsi, saattehan työpaikan puolesta tukea tapahtuman käsittelyyn?
    Kaikkea hyvää sinulle Sini. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Vive! <3 Kyllä ollaan saatu hyvin tukea töistä myös, olen juuri nyt myös vähän lomalla, Suomessa kotona käymässä.

      Delete
  14. Luin eilen loppuun Tuhat loistavaa aurinkoa, ja mietin mitä sinne Kabuliin tällä hetkellä kuuluu. Sitten luin blogista huonot uutiset. En tiedä yhtään mitä sanoa. En osaa kuvitella miltä tuntuisi katsoa ampujaa, jonka tähtäimessä olen minä. Arvostaisinko tämän jälkeen elämää enemmän, vai pelkäisinkö ihan hirveästi joka päivä? Turvallisuuden tunne on varmasti jotain, mitä osaa arvostaa vasta sitten kun sen on menettänyt. Suomessa emme joudu sitä edes ajattelemaan. Kuinka onnekkaita olemme, oikeasti. Tämä blogi muistuttaa siitä.

    Kiitos, että jaoit tämän kokemuksen kanssamme, kaikessa hirveydessäänkin. Voimia asian käsittelyyn. Jos voisin pienentää taakkaasi jotenkin, tekisin sen. Olet siellä tekemässä arvokasta työtä, jotta ihmisillä olisi parempi olla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kivasta kommentista! Kyllä arvostan elämää enemmän, jos se on edes mahdollista, mutta olen tietysti myös hyvin vihainen. Pelolle ei voi antaa valtaa vaikka sekin tietysti säilyy tunteena ainakin jonkin aikaa. Ajan kanssa varmasti kaikki selkenee vielä enemmän.

      Delete
  15. Huh, miten rankka kokemus! Toivottavasti saatte apua selvitä tilanteesta myös henkisesti, koska fyysinen puoli on kunnossa. On varmasti vaikeaa selvitä tilanteesta, jossa läheinen vartija jopa menetti henkensä. Voimia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari! :) On kyllä ollut paljon tukea töistä ja muualta, mikä on ollut tosi kiva.

      Delete
  16. Voi miten surullista ja kauheaa. Vartijan kuolema pysyy varmasti ajatuksissa pitkään, pitkään... moni asia varmasti konkretisoituu mielessä eri tavalla nyt, vaikka ne olisikin jo etukäteen tiedostanut. Paljon voimia sinulle ja kiitos, kun jaksoit kertoa raskaasta asiasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Lotta, niin se just on, moni asia selvenee hiljalleen. <3

      Delete