Thursday, 13 August 2015

Skumppaa ja itsemurhapommeja

Nämä viime päivät ovat olleet Kabulissa surullisia ja muutenkin ärsyttäviä. Viime perjantaina 24 tunnin aikana Kabulissa oli kolme erillistä itsemurhahyökkäystä ja päivän aikana kuoli yli 50 ihmistä ja satoja haavottui. Se on Kabulin pahin päivä moniin vuosiin.

Mikä on melko häiritsevää, on tietynlainen kaksoistodellisuus, jossa täällä elän. Perjantai oli ihan mahtava päivä - tulin töistä kotiin, menin kaverin luo, joimme cavaa ja valmistelimme illan tanssijaisia varten. Kiharsin hiukset, tein nutturan, laitoin päälle mustan iltapuvun, jossa on pitsinen etuosa. Laitoin korviin uudet korvakorut, sormiin sormukset, kaulaan korun.


Saavuimme upeisiin tanssiaisiin Brittien suurlähetystössä. Kuohuviini virtasi, seisova pöytä notkui grilliherkkuja, jälkiruuaksi juustokakkua. Tanssimme, juttelimme, tutustuimme. Jossain vaiheessa iltaa kaikki alkoivat saamaan tekstiviestejä Kabulissa tapahtuvista itsemurhahyökkäysistä. Muutaman tunnin päästä taas toinen hyökkäys, toinen tekstiviesti. Lisää skumppaa.



Lauantain brunssimaisemat. Tässä vaiheessa ei ollut edes täyttä tietoa perjantain tuhoista.

Perjantaina Talebanit räjäyttivät ensin keskellä yötä rekkapommin, jonka seurauksena kuoli 15 ihmistä ja satoja haavottui, lähinnä kaikki siviilejä. Myöhemmin illalla he hyökkäsivät poliisikouluun ja tappoivat ainakin 25 poliisia. Vielä tämän jälkeen he hyökkäsivät NATO:n tukikohtaan tappaen kymmenen ihmistä.

Talebanien johtaja mullah Omar kuoli vuonna 2013, mutta vasta kaksi viikkoa sitten hänen kuolemansa vahvistettiin. Terroristiliikkeen sisällä kuohuu, on erimielisyyksiä uudesta johtajasta. Tämän vuoksi erilaiset hyökkäykset ovat yleistyneet viimeaikoina. Talebanit haluavat näyttää, että pystyvät tekemään isoja hyökkäyksia ja aiheuttamaan tuhoa pääkaupungissa, vaikka liikkeen sisällä kuohuu. Jihad jatkuu, heillä on valtaa.

Tämän söin lauantaiaamuna. Siinä on vuohenjuustoa, pinaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Maanantaina Kabulissa räjähti taas - tällä kertaa liikenneympyrässä lähellä lentokenttää itsemurhapommittaja räjäytti Toyotansa. Viisi ihmistä kuoli, monia haavottui. Kaverini, joka on toimittaja, soitti Talebanien tiedottajalle ja kysyi, miten he voivat perustella hyökkäyksen lentokentän portille, joka on täysin siviilikohde. "En tiedä", oli Zabiullahin vastaus.

Kabulin lentokenttä, jonne on aina yhtä ahdistavaa mennä, sillä sinne johtavalla tiellä on ollut useita pommituksia.

Olin muutenkin maanantaina hieman herkässä tilassa näiden pommitusten johdosta, kun tuolini alkoi yhtäkkiä täristä ihmeellisesti. En oikein ymmärtänyt, mikä oli meininki, kunnes tajusin että vesi lasissani tärisee. Kohta maa allani liikahti kunnolla, siirtyi jonnekin. Se oli maanjäristys, isoin jonka olen täällä ollessani tuntenut. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki eikä järistys aiheuttanut tuhoja, mutta toi vielä lisää kuormaa jo hermostuneelle mielelle.

Nyt on edessä viikonloppu, mutta olemme kuin vankilassa - emme saa mennä minnekään, mutta ei oikeastaan edes tekisi mieli. Joskus on ihan hyvä vaan olla, hiljaa, miettiä juttuja, juoda viiniä, leipoa pizzaa. Toivon kaupunkiin rauhallisempaa viikonloppua, mutta en usko että näin käy.

Vaikka Kabulissa on usein rankkaa, vaikka täällä on itsemurhapommittajia, Corolloja ja rekkoja täynnä räjähteitä, maanjäristyksiä, liikkumisrajoituksia, luotiliivejä, AK47-kiväärejä ja muita, on minulla täällä kuitenkin aina enemmän onnellisia päiviä kuin surullisia. Jos tämä joskus kääntyy toisin päin, tiedän että on aika lähteä.

Sateenkaari Kabulin yllä pari viikkoa sitten.

11 comments:

  1. Katsoin pari päivää sitten elokuvan Tuhat kertaa hyvää yötä ja blogisi kävi silloin mielessäni. On se vaikea kuvitella millaista elämä siellä on - ja että se tosiaan on muutakin kuin pommituksia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En olekaan nähnyt elokuvaa, onko hyvä?
      Tosiaan, elämä täällä on useimmiten melko mukavaa, mutta toisinaan aika surullista.

      Delete
    2. Voisin sanoa, että oli hyvä. Jokseenkin vain ankea - ei niinkään sen vuoksi mitä elokuvassa kabulissa jne tapahtui, vaan päähenkilön osalta.

      Delete
  2. Vaikuttavaa rinnakkaisasettelua: sinun arkesi ja uutiskanavilla pyörivät tapahtuvat Kabulista, jotka sitten kuitenkin kertovat kummatkin samasta kaupungista. Olen edelleen tosi iloinen, että jossain vaiheessa löysin tämän blogisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pirkko, kivaa että löysit tänne ja vieläkin luet! :)

      Delete
  3. Myönnän, että hymähdin, kun vesilasi alkoi täristä. Se toi mieleen monta muistoa täältä Nepalista viime keväältä. Muutamaan kertaan tuli yölläkin seurattua vesipullon pintaa, että pitikö nyt nousta vai voiko jatkaa unia.
    Ymmärrän tuota, että toisaalta on se uutisten välittämä epätoivoinen todellisuus, ja sitten on se oma arki joka on siinä samassa todellisuudessa, mutta siihen kuuluu myös hyviä ja onnellisia hetkiä, joita uutiset eivät välitä.
    Tsemppiä sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Tinke ja kiitos kommentista, maanjäristykset ovat aika kriipiviä minulle, en ole tottunut niihin missään niin säikähdän aika pienestä - tämä oli kuulemma 6 richterin mutta n. 300 km päässä pohjois-Afganistanissa. En voi edes kuvitella millaista oli Nepalissa.

      Delete
  4. Rinnakkaiseloa on pakko varmasti elaa etta sailyy jarjissaan. Turkissa tilanne on suhteellisen rauhallinen mutta jalleen yltynyt sisallissota ja kahakat saivat aluksi menettamaan yöunet, muutaman paivan jalkeen asiat palasivat taas uomilleen, arki jatkuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, Turkissakin on tapahtunut paljon tällä viikolla. Mutta niinhän se menee, arki jatkuu, pitää vain yrittää keskittyä positiivisiin ja kivoihin juttuihin kaiken keskellä.

      Delete
    2. Minäkin täältä Turkki-näkökulmasta olen lueskellut blogiasi ja nyt innostuin kommentoimaan. Mielenkiintoinen blogi ja mielenkiintoiselta, joskin raskaaltakin varmasti vaikuttaa elämä siellä. Täällä Istanbulissa on rauhallista pääsääntöisesti, mutta onhan tilanne jännittynyt, mutta arki jatkuu tosiaan.

      Delete
  5. Hei sinne, tämä saattaa kuullostaa sinusta ihan hullulta, mutta kun kuulin jo(i)stakin näistä iskuista Suomen uutisissa, niin ajattelin sinua:) En (tunnustan) muistanut nimeäsi, ajattelin vaan blogin nimeä, ja mietin, että toivottavasti olet kunnossa! Terveisin Satu, joka aina silloin tällöin käy täällä visiteeraamassa...

    ReplyDelete