Thursday, 30 April 2015

Heliumvuohi

Löysin eilen tällaisen helmen Kabulin liikenneruuhkasta, vuohiheliumpallo. En muista koska minulla olisi viimeksi ollut vappupallo, mutta nyt on kaksi!

Hauskaa vappua!


Säpäleinä

Tulin eilen kotiin, ja tämä odotti pöydälläni:



Se on Hongkongin Ikeasta ostamani vesikannu, josta tykkäsin tosi paljon ja käytin sitä joka päivä. Siivoojani oli vahingossa rikkonut sen. Tällaisten first world problemssien ei pitäisi ärsyttää niin paljon, mutta olen ollut hyvin stressaantunut viime aikoina, ja silloin pieninkin asia voi saada aikaan jonkinasteisen miniromahduksen. Tänään tulin töihin ja sähköposti ei toiminut pariin tuntiin - paniikki päällä, hermot kireällä.

Minua ärsyttää se ihminen, joksi olen tulossa. Välitän aivan liikaa töistä ja siitä että teen työt hyvin. Olen aina ollut sellainen, että on pakko antaa 110% itsestä kaikkiin projekteihin. Mutta en ihan ymmärrä miksi - vaikka tekisin työni vain puoliteholla, maailma jatkuisi, sama palkka tulee tilille, kaikki varmasti järjestyisi. Mutta en vain osaa. Teen liian pitkiä päiviä, enkä muista koska viimeksi olisin pitänyt koko viikonlopun vapaana - teen aina töitä viikonloppuisin, koska viikon päivät eivät riitä kaikkiin eri projekteihin.

Koko ajan on liikaa tekemistä, ja viimeinen asia, jota mietin ennen nukahtamista on joku työjuttu, ja ensimmäinen asia, joka herätyskellon soidessa tulee mieleen, on työjuttu. Syön lounaan melkein aina työpöytäni ääressä, kymmenessä minuutissa. Hermoni ovat niin kireällä että menetän malttini pienistäkin vastoinkäymisistä. En kykene puhumaan Skypessä tuntia ilman samanaikaista töiden tekoa. En ehdi päivittää blogiani. Illallisella tarkastelen työsähköpostiani ja vastailen viesteihin. Olen hyvin ärsyttävä ihminen.

En haluaisi olla tällainen - haluaisin osata relata vähän enemmän ja luottaa siihen, että asiat kyllä jotenkin järjestyy, vaikken minä järjestäkään ihan kaikkea.

Kun aurinko on laskenut Kabulissa.
Huomenna on onneksi vappu, joka on yksi suosikkijuhlistani ikinä. Järjestämme Kabulin suomalaisten kanssa ison vappupiknikin Kabulin Kaivopuistossa, joka on puutarhani.

Viikonloppuna lähden koulutukseen - Balille! Olen tästä hyvin innoissani. En vain Balin takia, vaan myös koulutuksen - rakastan uusien juttujen oppimista. Nyt vuorossa projektien seuranta ja arviointi, monitoring & evaluation. Balin rannat ja mielettömän näköiset ravintolat ovat tietysti plussaa.

Balin jälkeen viikon loma Tokiossa isoimman siskoni kanssa. Aivan mahtavaa, en malta odottaa, sillä en ole ikinä ollut Japanissa. Yritän olla lukematta työsähköpostejani ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy ilman kokoaikaista asioista stressaamista.

Nyt ruudullani on tämä näky:




Sayonara!

Friday, 17 April 2015

Kesä tulee Kabuliin

Kabuliin on tullut kesä! Viime viikkoon on kuulunut paljon töissä poltettua pinnaa ja menneitä hermoja, mutta myös kaikkea kaunista on ehtinyt tapahtua viikon aikana. Kuten:

Istun auringonpaisteessa, juon kesäsuosikkiani Pimm'siä ja luen Lena Dunhamin aivan mahtavaa kirjaa Not That Kind of Girl - A Young Woman Tells You What She's 'Learned'. Poimittua:

Why spend 200 USD once a week on therapy when you can spend 150 USD once a year on a psychic?

The sidewalk isn't really that dirty.

Respect isn't something you command through intimidation and intellectual bullying. It's something you build through a long life of treating people how you want to be treated and focusing on your mission.

Family first. Work second. Revenge third.

Pimm's hetki.


Aurinkoa ja rakastamani kasari-collegepaita, jonka löysin Kouvolan kirpparilta kahdella eurolla. 

Näin tällaisen riikinkukon perän:

Ei kääntynyt.

Kävin ostoksilla, löysin (taas) uuden maton, ison puisen koristelaatikon ja lisää korvakoruja. Niitä kun ei voi olla ikinä liikaa.

Kaikkea tarpeellista.

Toimiston pihalta leikattiin nurmikko ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ehkä paras tuoksu ikinä, tai ainakin samalla viivalla kanelipullien leipomisen, koivun, tulitikun sytyttämisen, puhtaan pyykin, edesmenneen Nuutti-koiramme korvantauksen tai märän asfaltin tuoksujen kanssa.

Paras tuoksu.

Kesä tulee nopeasti, tänään paloi iho. Fanitan kovasti kesäiltoja, mutta kesäpäivät ovat liian kuumia täällä päin maailmaa.