Sunday, 26 October 2014

Tärinöitä

Palasin eilen ihanalta lomalta Lontoosta ja Rodokselta. Näin paljon perhettä ja ravintoloita, merta ja kauppoja, kaikkea mitä täällä on yleensä ikävä.

En pidä lentämisestä - olen usein aika varma että tämä on viimeinen kerta kun lennän mihinkään koska kone putoaa ja kaikki kuolemme. Aina kun on ilmakuoppia, en tajua miten matkustajat jatkavat rauhassa uniaan tai lukemista. Itse alan aina pälyillä epäilevästi ympärille ja lausua viimeisiä rukouksia.

Perusnäkymä lentokoneesta Afganistanin yllä.
Eilen lensin Emiratesin lentokoneella, josta olin hyvin innoissani sillä Emirates vaan on maailman paras lentoyhtiö. Laskeutuessa tapahtui jotain outoa - kone oli jo melkein laskeutunut Kabulin lentokentälle ja hipaisi maata, mutta lähtikin saman tien takaisin ylöspäin. Ensin mietin, että olipas pehmeä lasku kun ei renkaiden tömistystä tunne ollenkaan. Sitten tajusin että menemme takaisin taivaalle. Lentelimme ympääriinsä yli kymmenen minuuttia ennen kuin kapteeni tai kukaan muukaan sanoi yhtään mitään. Mielessäni oli kaksi skenaariota: lentokentällä oli joku yllätyshyökkäys meneillään tai joku on kaapannut koneen ja nyt lähdemme kohti Talibanien treenausleiriä Pakistanissa, josta kukaan ei tulisi löytämään meitä ikinä. Kapteeni kuitenkin kuulutti että kone teki uuden nousun, koska laskeutumisradalla oli joku tyyppi joten laskeutuminen olisi ollut vaarallista. OK.

Tänään oli ensimmäinen päivä toimistossa kahden viikon tauon jälkeen. Aamulla kahvini juotua ja sähköposteja pläräillessä tapahtui jotain outoa - koko tuoli, pöytä, lattia ja minä aloimme täristä. Maanjäristys! Ensimmäinen maanjäristykseni ikinä. Tunne oli aika outo: ensin ajattelin että joku iso rekka menee ohi, mutta pian tajusin ettei tämä olekaan ihan normaalia. Järistys oli kuitenkin melko pieni - mitään ei siirtynyt huoneessa tai tippunut lattialle, mutta järistyksen tunsi vahvasti. Taas yksi asia, mitä en ollut ajatellut ollenkaan ennen - Afganistanissa on maanjäristyksiä. Jotenkin pelottavaa, että maa voi vain alkaa liikkua allamme, ja siinähän vaan sitten ollaan ja toivotaan parasta.

Juuri äsken kolme rakettipommia ammuttiin Kabulin keskustan alueella ja sireenit raikaa ympäri kaupunkia. Kaikenlaista räiskintää, tärinää ja jännitystä, ja tulin takaisin vasta 24 tuntia sitten.

10 comments:

  1. Jaan nuo tuntemukset lentamisesta kanssasi, en tykkaa ollenkaan ja monta lentoa olen hyperventiloiden ihmetellyt kun ilmakuopissa muut vain koisivat rauhallisesti. Maanjaristykset ovat myös pelottavia, meilla on jatkuvia mikrojaristyksia ja joskus vahan isompia, toivotaan etta sita tosi isoa ei tarvitse kokeakaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, en tajua kanssa yhtään miten ihmiset ovat ihan rauhallisesti vaan että business as usual. Maanjäristys oli myös hyvin kriipivä.

      Delete
  2. Sanoisin, että melko rankka paluu arkeen! Toivottavasti järistyksiä ei tule lisää ja pommitukset vähenevät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa toivon! Oli kyllä jo ihmeen paljon tapahtumia yhdelle päivälle.

      Delete
  3. Olen aina pelännyt lentämistä, mutta pääsin kokemaan kesällä yllättäen Finnairin lennon Rovaniemeltä Helsinkiin ohjaamossa ja minulle selitettiin kokoajan miten mikäkin asia toimii ja miksi turbulenssia ei kannata pelätä. Se helpotti ja valoi uskoa siihen että lentokapteenit on oikeasti osaavaa sakkia ja tietää miten ne koneet toimii vaikka rytisisi kuinka. Pelkään silti edelleen turbulenssia ja en edes muista olisinko lentänyt kertaakaan ilman pelkoa että kohta tipahtaa. Olen odottanut kokevani maanjäristyksen nyt kun asun kohta kolmatta kuukautta Islannissa. Ei ne vissiin kauas tunnu sieltä keskiselänteeltä. Sulla on kyllä paljon jännitysmomentteja elämässä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau, ohjaamossa, miten siistiä! Varmasti aivan unohtumaton kokemus. Itsekin tiedän järjen mukaan että on epätodennäköistä että koneet vain tippuvat alas, mutta se tuntuu aina niin kovin mahdolliselta kun ne alkaa heilua ja hölskyä ympäriinsä!

      Delete
  4. Hauska lukea, että sulla on noinkin inhimillinen pelko vaikka uskallat asua siellä kaiken jännittävän keskellä! :) tai hauska ja hauska, mutta ymmärsit varmaan pointin. Mäkin pelkään lentämistä, vaikka oon vuosien varrella vähän jo siedättynyt siihen. Mutta aina jos on vähänkään pitempi tauko välissä tai erityisen pitkä lento niin tutisuttaa kyllä vieläkin... jaiks!

    ReplyDelete
    Replies
    1. hehe, tosiaan! Ja siis lennän myös todella paljon vuodessa (anteeksi planeetta), jo tänä vuonna on takana varmasti yli 30 lentoa, mutta silti aina kauhee paniikki päällä kun vähänkin heiluu!

      Delete
  5. Kova turbulenssi lennon aikana ei todellakaan ole mukavaa. Vuosia vuosia sitten New Yorkista Helsinkiin lennettäessä oli kova turbulenssi ja kone "putosi" ilmakuoppaan ja silloin luulin, että tässäkö tämä nyt oli. Koneessa oli hiirenhiljaista ja lentoemännät oli myös komennettu paikoilleen. Kyse oli vaan normaalia kovemmasta turbusta ja kun siitä selvittiin, niin lasi konjakkia maistui vaikken sitä yleensä juo :) Yleensä tarkkailen henkilökunnan reaktioita, jos tulee normaalia kovempia "ravistuksia". Jos he ovat rauhallisia, niin minäkin rauhoitun ja ajattelen, että tämä on normaalia ja ohjaamossa ammattitaitoista väkeä. Sinulla on alkanut kunnon rytinällä paluu arkeen. Varovasti siellä!

    ReplyDelete
  6. Kun lensin ensimmäistä kertaa elämässäni, lento oli jotain aivan järkyttävää. Hirveitä turbulensseja, kone tärisi kuin siitä irtoaisi ruuvit ja mutterit jnejne. Sen jälkeen jokainen lento on ollut kuin sohvalla istuisi, koska koin sen kaiken kamalan ekalla kerralla ja jotenkin silloin oletin, että se on aina sellaista ja sitten kun ei ollutkaan, niin sehän oli vaan positiivinen yllätys... :)

    ReplyDelete