Monday, 6 October 2014

Miksi en ole naimisissa?

Minulta kysytään täällä melko usein, miksi en ole naimisissa. Afgaaneille avioliitto ja monta lasta näyttää olevan yhtä elintärkeää kuin naan-leipä ja vihreä tee.

Sain taas käydä keskustelua asiasta kuskini kanssa vähän aikaa sitten. Juttu alkaa lähes aina samalla tavalla. "Onko sinulla siskoja?" "On juu, kaksi siskoa". "Entä onko sinulla veljiä?" "Ei" "Ei veljiä?" (viime viikolla darin kielen tunnilla opettaja lisäsi tähän automaattisesti "olen pahoillani"). "Oletko naimisissa?" "En" "Et?! Miksi et?"

Kabulin Paris-hääpaikan tuoli.
Minulta on kysytty tämä kysymys lukemattomia kertoja tässä maassa. Kysely menee aina saman kaavan mukaan - ensin kysyjä yrittää kartoittaa, että onko minulla edes veljiä tai joitain miespuolisia huolehtimassa hyvinvoinnistani ja antamassa elämälleni merkitystä. Jos ei ole veljiä tai aviomiestä, asia vaikuttaa uskomattomalta katastrofilta.

Aluksi hämmennyin näistä avioliittokyselyistä. Mitä järkevää voin vastata tuntemattomalle - miksi en ole naimisissa? Aluksi sanoin, että olen vielä niin nuori, mutta maassa, jossa monet tytöt menevät teini-ikäisinä naimisiin, syy vaikuttaa vähän heikolta (olen 28). Myöskään selitys "en ole vielä tavannut sitä oikeaa" on tässä maassa aika vieras ajatus, koska omalla tahdolla tai rakkaudella on harvoin avioliiton kanssa mitään tekemistä.

Pinnani oli jo tällä kyseisellä automatkalla melko kireällä enkä jaksanut kuunnella miehen kyselyjä. Kun hän alkoi taas saman kaavan ja kyseli veljistäni, tiesin jo, mitä hän kysyy seuraavaksi. "Do you have a husband?" Kysyin mieheltä suoraan, miksi hän haluaa tietää tai miksi hän kyselee asiasta. Siinä vaiheessa tuli ilmeisesti kielimuuri esiin, sillä mies ei ollut ymmärtävinään kysymystäni.

Automatka Kabulissa.
Hän jatkoi  koko 15-minuuttisen automatkan paasausta siitä, kuinka tärkeää on olla naimisissa. "You have no husband, no children, you cannot be happy. You don't have a home". Kiitti! Selitin miehelle, että olen ihan onnellinen ilman aviomiestäkin ja kyllä minulla on koti, se on nyt juuri täällä Kabulissa missä olen töissä. Saan tehdä töitä ja juttuja, joita haluan tehdä ja olen siitä hyvin onnellinen. "Mutta ei se ole koti, kukaan ei ole odottamasssa kotona kun tulet töistä.." (mies mainitsi jotain myös pyykin pesusta.) Tajusin että keskustelu menee ympyrää.

Kärsivällisyyteni ei enää riitä näihin uteluihin. Tiedostan, että kyselyillä yritetään saada selville, kuinka "kunnollinen" nainen olen - onko minulla aviomiestä tai edes veljeä, joka omistaa ja suojelee, ja jota saa passata, jotta elämäni olisi onnellista ja antoisaa. Aina kun kuulen tämän "do you have a brother?" -alkusepustuksen, sisälläni alkaa jo kyteä. Pinna ainakin kasvaa, ja ihan hyvä miettiä välillä itsekin näitä elämän peruskysymyksiä: mitä onni oikein on ilman avioliittoa? Se on kuulkaas just tätä, kivaa elämää välillä ihan näin vaan yksin ja usein myös muiden ihanien ihmisten kanssa.

47 comments:

  1. Joskus tuntuu, että Suomessa on "sama" juttu. Monen vuoden etäsuhdetta (ilman sormuksia) saa selitellä... Jos 2010-luvulla on näin, niin mitä tää onkaan ollu aiemmin historiassa... :O

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kyllä todella ärsyttävää! En ole ennen kohdannut samanlaista pakkomiellettä avioliittoa kohtaan.

      Delete
  2. Voin hyvin kuvitella tän tilanteen! Ja sen miten sulla kiehuu ;-)

    Tää kuulostaa vähän samalta, kun Ghanassa "onko sulla lapsia?" ja jos ei niin pahoitellaan ja painostetaan, että äkkiä pitäis tehdä....

    Mut tuota.. tarpeeksi usein ku tuota sain kuulla, niin mieleni teki vähän provosoida heitä :D Sanoin yleensä, että en halua lapsia (mikä on tietenkin aivan järjenvastaista, kuka nyt muka ei lapsia haluaisi?!) ja kuinka inhottavia lapset ovat :D Ja siitä vasta soppa alkoiki... Nyt en enää voi tehdä sitä, kun olen raskaana...ja Suomessa. Sä voisit kehittää tarinan siitä miten Suomessa naiset holhoaa miehiä ;-)

    Mua muuten joskus "nolottaa" kulkea maha pystyssä ilman sormuksia, mut ku ei ne mahu :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu näistä lapsistakin kysytään usein! Ihmetellään miten voin olla näin vanha ja ei ole vielä yhtään lapsia. Hehe, hauska comeback, provosointi on parasta! :)

      Delete
  3. Siinä pohjois-naapurissa kohtasin aika samoja kysymyksiä ja juttu meni usein siihen, että miksi ei ole paikallista miestä... Lopulta löytyi hyväksyttävä selitys, joka kuului, että vanhempani haluavat suomalaisen miehen tyttärelleen. Voin kertoa että itsenäistä suomalaista kolmekymppistä kirpaisi, mutta sen jälkeen taisin käyttää samaa selitystä toistekin, oli vaan niin helppo saada ylimääräiset kyselijät hiljenemään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha, aika hyvä selitys sekin! Eikö ne sitten kyselisi, missä se suomalainen mies sitten on? :)

      Delete
  4. Muistan, kun olin 18-vuotiaana kouluavustajana ja lapset kysyivät ikääni.
    "Sittenhän olet jo aikuinen!"
    "ööö..joo?"
    "Onko sinulla lapsia?"
    "Ei."
    "Oletko naimisissa?"
    "En."
    "Mutta olet aikuinen!"

    Taustaksi voisi sanoa, vielä että ko. lapset olivat maahanmuuttajataustaisia, joten ehkä heille oli normaalia nähdä nuoria äitejä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha, lapsena tosiaan jotkut 25-vuotiaat vaikuttivat ihan ikälopuilta! Hassua miten ajatukset muuttuu. Itsekin aattelin lapsena että tietty 28-vuotiaana mulla on lapsia jo!

      Delete
    2. En usko, että tuolla maahanmuuttajataustalla on tässä mitään väliä. Partiossa sudenpennut 7-9v kyselevät parhaimmillaan 16-vuotiailta lukiolaistytöiltä lapsiluvusta. Se on se Asema johtajana, joka tekee nuoresta lapsen silmissä aikuisen. Lasten maailmassa taas useimmilla aikuisilla on lapsia.

      Delete
    3. Riitta, ihan totta, lapsuudessa muistan myös kuinka ajattelin että 18-vuotiaat ovat jo "niin aikuisia" ja isoja.

      Delete
  5. Vielä jokunen vuosi sitten en ehkä olisi ymmärtänyt kirjoituksen juonta.. Nyt kolmekymppisenä (omasta mielestä nuorena, monien muiden mielestä ilmeisesti kohta parhaan lisääntymisiän ohittaneena ��) ymmärrän kyllä. Humpan juoni on sama täällä Suomessa myös, joskin varmasti kevyempänä ja keskittyy lähinnä tuohon lapsiasiaan.. (niin, ehkä siks, kun on se mies ja vissiin "olis jo aika" ��)

    Ja joo, provosointi on parasta. Mulla on harkinnan alla usein kaikenmaailman kommentit kohdun vuokrauksesta lähtien ��. Kun vaan tekis mieli ravistella etenkin niitä kaikkein konservatiivisimpia ��.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, todella ärsyttävää tosiaan, että tuntemattomatkin ihmiset kyselevät aika henkilökohtaisia asioita, jotka eivät heille kuulu! Intiassa muistan, kun yhdessä huoltsikan vessassa siivoojanainen kysyi minulta aivan ensiksi olenko naimisissa. Ei edes, "moi", "mitä kuuluu" "mikä sun nimi on", vaan heti kaikista oleellisempaan kysymykseen. Aika hassua miten tämä merkitsee monille niin paljon.

      Delete
  6. Kiesus mitä utelua! Tuo miespuolisten sukulaisten tärkeys elämässä oli kyllä yllättävää, siis että kuinka tärkeäksi asia rankataan. On niin mielenkiintoista lukea näistä kulttuurieroista, I love it!

    Pian nähdään, jee! Pääsisinkpä myös lukemaan tuon iltiksen jutun...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Utelu on kyllä joskus aika koomista mutta useimmiten hyvin ärsyttävää, riippuu myös omasta päivästä ja mielentilasta. Jes pian nähdään!

      Delete
  7. Tuo iltiksen juttu pitaisi kylla lukea, taidanpa laittaa vienon pyynnön Suomeen kaverille, etta nappaa talteen ja tuo tanne tullessa sen mukana.

    Ma olen asunut taalla aina kaupungeissa ja valttynyt aika hyvin tosi arsyttavilta kysymyksilta mutta kyllahan taallakin muutama kyseli etta miksei me olla naimisissa kun asuttiin miehen kanssa monta vuotta yhdessa ennen avioitumista, niin ja etta miten ma olen taalla kun mun perhe on Suomessa? Onko siella Suomessa asiat niin huonosti etta on tultava Turkkiin? Mutta onneksi ei sentaan mitaan kuka mua holhoaa kyselyja tullut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ärsyttävää kyselyä ja uteliaisuutta monessa paikassa! Aika uskomatonta miten paljon ihmisiä kiinnostaa. Täällä tosiaan miesystävän käsite ei tulisi kuuloonkaan, täällä ei seurustella, tai siis myönnetä että tapaillaan/seurustellaan.

      Delete
  8. Pystyin jollain tasolla samaistumaan tähän tekstiin ja se on tosiaan aluksi ihan koomista, mutta ei sitä jaksa KOKO ajan kuunnella varsinkaan vierailta ihmisiltä. Mulle jankutettiin jenkeissä koko ajan että onko poikakaveria? No on. Kauan ootte ollu yhdessä? No nelisen vuotta. Mitä helkkaria? Miksette oo naimisissa?? No millon se aikoo kosia sua??? ja lopulta: Mikä teidän suhteessa on vikana??...selitäppä siinä sitten, että Suomessa on ihan normaalia vaikka "seurustelis" saman ihmisen kanssa loppuelämänsä eikä mene naimisiin. Tuli aina jotenkin hirveen vaivaantunut olo siitä, että mitähän sitä nyt selittäis. Yyh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, USA:ssa (paitsi ehkä isoimmissa kaupungeissa) tosi tyypillistä! Avioliitto on sielläkin supertärkeää - opiskelin siellä 18-vuotiaana ja kun kaverit oli jotain 20v, monet niistä oli jo naimisissa ja sai lapsia.

      Delete
    2. Mä huomasin, että tämä riippuu aika paljon osavaltiosta. Georgian osavaltiossa asuessa parin kuukauden jälkeen aloin kutsua avomiestä nimellä "my husband", koska kyllästyin siihen, ettei boyfriendiä otettu mitenkään vakavasti, koska eihän kukaan seurustele yli vuotta ilman sormuksia, mutta täällä Coloradossa olen vaihtanut takaisin boyfriendiin. Georgiassa asuin isommalla kaupunkialueella, mutta kirkossakäyntiprosentit, republikaanien äänisaaliit sun muut vaikuttavat tekijät olivat aika eri luokkaa.

      Delete
    3. varmasti riippuu, olin itse Minnesotassa. Isoissa kaupungeissa kuten NYC/LA taas varmaan ihan eri juttu..

      Delete
    4. Hirmu hyvä sana on spouse, sillä viitataan puolisoon, mutta ei suoraan sanota, onko naimisissa vai ei... Hyyvin käytetty osaltani, nimimerkki kohta kymmenen vuotta seurustelua takana, eikä edes kihloissa... :)

      Delete
  9. Minä taas olen kyllästynyt vastakkaiseen paasaukseen täällä Suomessa. Miksi helvetissä olen naimisissa 23-vuotiaana, olet niin nuori, vielä ihan lapsi, miksi et elänyt ensin, nähnyt maailmaa, ja mitä lie... Mieheni on ulkomaalainen ja toisinaan on helpottavaa olla mieheni kotimaassa, kun siellä ei tarvitse vastata vastaavanlaisiin kysymyksiin, siellä on täysin normaalia mennä nuorena naimisiin. Toisaalta siellä joutuu vastata sitten tähän yllämainittuun lapsi-asiaan, ja kun molemmilla opiskelut kesken eikä aikomustakaan hankkia lapsia vielä vuosiin, niin sekin kyllä hermostuttaa. Joten ymmärrän kyllä myös tuonkin että avioliitosta paasaus ottaa päähän :) Jokaisella omansa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän että tuo on myös ärsyttävää - aika lailla aina kun tekee jotain erilailla kuin muut (esim sinä menit nuorempana naimisiin kuin suomalaiset yleensä, minä olen ikäloppu sinkku täällä) niin tulee varmasti paljon kyselyjä ja ihmettelyä! :)

      Delete
  10. Argh! Onpa todella ärsyttävää utelua. Mulle ainakin tulisi sellainen fiilis, että toisaalta haluaisi sanoa "joo, on mulla kolme veljeä ja aviomies Suomessa odottamassa (ja pari lasta)", jotta saisi olla rauhassa. Toisaalta taas sitten haluaisi tehdä selväksi, ettei joka puolella maailmaa eletä miehen kautta, vaan nainen voi todellakin olla onnellinen itsenäistä elämää eläen.

    Koita jaksaa uteluja! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Elina! juu, siis monet ulkomaalaiset naiset pitävät täällä sormusta ja esittävät että kotona on joku aviomies, jotta elämä olisi helpompaa. En kuitenkaan pidä tästä ajatuksena - siitä, että jonkun pitäisi tavallaan "omistaa" minut jotta muut ihmiset ja miehet jättäisivät rauhaan tai lopettaisivat utelun.

      Delete
  11. Isoäitini (synt. 1880-luvulla) piti kuulemma tapanaan sanoa, että naiset kyllä pärjäisivät yksin mutta miehet eivät. Olisiko liian ufoa jos sanoisit utelijoille, että sinun kulttuurissasi naiset huolehtivat miehistä?
    Ja juu, kulttuurierot on hankalia. Kyselijät varmaan mielestään osoittavaat myönteistä kiinnostusta toiseen ihmiseen. Ja meilläpäin on kohteliasta olla tunkematta nokkaa.
    Mirja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, se voisikin olla jo aika vaikeaa selittää ihmisille! Toisaalta - jos olisin naimisissa ja minulla olisi lapsia ja sitten tulen tänne Afganistaniin töihin pariksi vuodeksi, mitäköhän mieltä paikalliset olisivat siitä? Hylkään koko perheen jne, vaikka näin harvemmin ajatellaan monista miehistä, joita täällä on töissä paljon ja joiden perheet pysyvät kotimaassa.

      Delete
  12. Täysin samaa utelua Indonesiassa, miksi ei miestä, miksi ei lapsia. Noh, älä välitä, kyllä sinä vielä saat jne.. Jaksa yhtään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa tuo "ei huolta, kyllä sinä vielä joskus ne saat", aijai.

      Delete
  13. Argh, varmaan megaärsyttävää! Minä olen naimisissa ja kaksi lastakin, mutta silti kuulen välillä kyselyjä kolmannesta ja eikö olisi kivaa saada myös poikalapsi perheeseen. Täh? Kyselijät ovat suomalaisia (Suomessa kun asun) ja tuttuja, mutta en ymmärrä mikä onni ja autuus se poikalapsi sitten olisi. Ja varsinkin kun lapsia ei tehdä vaan saadaan, niin senkin takia käyrät nousee välillä ylöspäin näistä kyselyistä. Mietin kohdallasi samaa mitä täällä jo joku toikin esille, saisiko kysyvät hiljaiseksi sanomalla että kotona on veljiä ja mies? Mutta toisaalta hyvä ravistella heidän ajatusmaailmaa, ettei kaikkialla ajatella samalla tavalla..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö ole ihanaa kun ihmisiä niin kiinnostaa? :) ja tuo poikalapsi-juttu, voi ei. Kyllä ne varmasti sillä hiljenisi jos sanoisin että kotona on aviomies, mutta en oikein jaksaisi lähteä siihen..

      Delete
  14. Sitä ei täällä Suomessa voi ymmärtää, että toisille nuo miehet ovat niin tärkeitä. Olemme vuosien saatossa tottuneet niin itsenäisiksi naisiksi ja se on hyvä. Ei meistä tarvitse huolta pitää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itsenäisyys on hyvä juu, ja vaikka olisin naimisissa, olisin silti varmasti aika itsenäinen, kun taas täällä ajatellaan enemmän että vaimot/naiset kuuluvat perheen miehille, veljille, aviomiehille, isille jne. Esim terveyskeskukseenkaan ei voi mennä ilman miespuolista sukulaista.

      Delete
  15. Voi mua naurattaa nää sun tekstit aina! Oon siis YK:lla Itä-Afrikassa (tosin nyt ihanasti Suomen syksyssä lomalla :-D) , 28 vee - naimaton ja täälläkin tulee kyselyitä! Tosin hauskinta on että toimiston G-staff hyvin ahkerasti etsivät mulle myös sopivaa miestä piireistään. Ja noh, täällä vaan ihmetellään meidän valkoista p-staff tyttösten lasten karsatusta ja mitn turvatonta elämä on! Voi kurjuutta YKlla ollessa :-D Peli olis jo menetty jos olsiin paikallinen.

    Terkuin, Sara.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Sara! Voi elämä, ihanaa että ne etsii sulle siellä siippaa. Onneksi nämä kollegat eivät ole täällä siihen vielä ryhtyneet :) Nauti Suomen syksystä!

      Delete
  16. Joskus Suomessa on kysytty että no tuleeko teille lapsia (tämä lähinnä kun sisko on raskaana niin luonnollinen kysymys, kun kolmella kymmenellä jo ollaan) mutta ei mulle tuota ongelmia sanoa että ei tule, en halua. Eikä kukaan ole siihen kulmiaankaan kurtistellut eikä sanonut, että "kyllä se mieli vielä muuttuu" tms. Ei mulle kyllä ole sanottu niin edes nuorempana. Ehkä se oma vakaumus tulee niin vahvana esille, etteivät uskalla sanoa mulle vastaan :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on hyvä että ihmiset uskoo kun niille sanot - usein kyllä intetään juuri että "kyllä sitten vielä muutat mielesi" jne.

      Delete
  17. Hyvä puoli Hollannissa asumisessa on se, että lapset hankitaan usein täällä etelässä vasta 30-35vuotiaana, joten multa ei ole vielä edes kysytty, milloin meille tulee lapsia. Oonhan vasta 25-vuotias tytöntyllerö. Mä en kyllä lapsia halua ylipäänsä, mutta mikä mua täällä ilostuttaa on se, ettei kukaan edes vielä ala kyselemään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Anna! Toi on kyllä hyvä ettei kukaan odotakaan mitään, ei tule kyselyjä! Ehkä sitten viiden vuoden päästä.. ;)

      Delete
  18. Hmm miten asettelisinkaan nämä seuraavat sanani etten kuulosta epäkohteliaalta... Haluaisin kysyä sinulta asiaa, jota olet mahdollisesti joutunut miettimään ja mitä normaalitilanteessa olevat ihmiset tuskin koskaan pohtivat. Uutisissa on ollut puhetta siitä, kuinka rikolliset rahoittavat toimintaansa sieppaamalla ulkomaalaisia. Jos rikollisjärjestö sieppaa rauhan eteen työskentelevän ihmisen ja vaatii joko hengen tai lunnaat, kuinka tulisi toimia? Varsinkin jos kyseessä olisi tuttu henkilö.

    Mietin tätä kovasti tänään, enkä päässyt lopputulokseen. Jos ihminen muuttaa tekemään työtä konfliktivaltioon, hän ottaa siinä tietoisen riskin että on todennäköisempää että jotain sattuu/ hän on tietyille ryhmille "epätoivottu vieras". Toisaalta juuri tuo pelko on se mitä rikolliset tavoittelevat, eikä sitä pitäisi ruokkia. Konfliktialueilla työtä tekevät ihmiset tekevät kaikista tärkeintä työtä sen eteen, että tilanteet ratkeaisivat rauhanomaisesti ja järjestäytynyt rikollisuus olisi mahdollisimman pientä. Ilman heitä asioita ei tapahdu. Jos rikolliset kuitenkin rahoittavat toimintaansa nimenomaan lunnaisrahojen kautta, tulisiko heille antaa rahaa jotta pelastaa yhden ihmishengen? Vaikka rahoilla hankituilla aseilla, työvoimalla jne. voi taas edistää heidän päämääräänsä? Joka tarkoittaa samalla myös taas useampien viattomien ihmishenkien menetystä. Kokisiko lunnailla pelastettu rauhan eteen töitä paiskinut henkilö myös työnsä "menneen hukkaan", vaikka saisikin elää. Myös lunnaisrahojen alkuperää mietin, jos henkilö itse matkustaa omasta tahdostaan vaaralliseen maahan edistämään rauhaa. Kuka on "maksuvelvollinen", kenelle lunnaat osoitetaan. Työpaikka, jossa rauhan eteen työskennellään. He tuskin haluavat rahoittaa vastapuolta. Tai sitten henkilön kotimaa, jolta ei olla edes kysytty mielipidettä lähtemiseen. Jos kotimaa, saisiko kuka tahansa tällöin matkustaa minne tahansa olettaen, että tiukan paikan tullen kotimaa turvaa?

    Ja vaikka kaikki tämä olisikin tiedossa, ja järjen mukaan ei tulisi suostua lunnaisiin. Pystyykö sen tiedon kanssa vain elämään, että olisi voinut tehdä jotain pelastaakseen siepatun?

    Toivottavasti saat selvää ajatuksenjuoksustani. Ymmärrän täysin jos aihe on liian henkilökohtainen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi, pahoitteluni myöhäisestä vastauksesta, ei ole ollut kunnollista nettiyhteyttä vähään aikaan. Ei ollenkaan epäkohteliasta kysyä, ei huolia. Tämä on tietenkin aika vaikea juttu. Tiedostan sen, että Suomi ei maksa lunnaita kansalaisistaan, eikä myöskään työpaikkani. Jotkut maat, esim Ranska, kuitenkin maksaa, ja siksi esim. Ranskan kansalaisia kidnapataan enemmän, koska rikolliset myös tietävät tämän. Menemällä töihin Kabuliin olen tietoisesti tehnyt sen päätöksen, ja ymmärrän että siinä on riskinä myös kidnappaus/kuolema/liikenneonnettomuudet jne. Tietty itse ainakin ajattelisin, että olisi mahtavaa, jos joku maksaisi lunnaat jos olisin kidnapattuna - - ymmärrän ettei Suomen valtio tai työpaikka maksa mitään, mutta siinä vaiheessa olisi edes kiva olla joku sukulainen, joka olisi juuri voittanut lotossa :) Tämä on tosi vaikea asia, koska tietty kaikki ajattelevat omalla ja rakkaimpiensa kohdalla, että lunnaat pitäisi maksaa ja elämä pelastaa, mutta sitten taas järjelllä kun ajattelee, ymmärtää, että lunnaiden maksaminen vain entisestään laittaisi muita ihmisiä kidnappausvaaraan ja rahottaisi rikollisia. Eli lyhyesti - en oleta kenenkään maksavan lunnaita jos minut kidnapataan, sillä tiesin nämä pelisäännöt ennen kuin Kabuliin lähdin.

      Delete
  19. Hei jee, ihan hemmetin mielenkiintoinen blogi! Onneks löysin tämän! Terveisin toinen naimaton surkimus (a.k.a. Looking for Mr Darcy -blogia kirjoittava tyyppi).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka, kiva että löysit tänne! Mäkin juuri löysin sun blogin vähän aikaa sitten, ihana.

      Delete
  20. Tee useamminkin tämänkaltaisia kirjoituksia. Nämä tällaiset ovat niin virkistäviä koska ne tarjoavat hetkeksi ihan erilaisen mindsetin kuin mitä itsellä on.

    Muistan kun olin 23-vuotias ja eräs mies ensitreffeillä kyseli oliko minulla lapsia. Tuo kai on täysin normaali kysymys siinä tilanteessa enkä iän puolesta ihan teinikään ollut. Silti muistan edelleen sen hämmästyksentunteen jonka sain; että MINÄKÖ? Että MINULLAKO lapsia? Hahaha, mutta minä olen vielä ihan lapsi itsekin! Mikä kysymys tuo oikein oli? Näytänkö minä jotenkin äidiltä?

    Noin ajattelin vaikka kohteliaasti vastasin vain lyhyesti että ei, ei ole. Mutta se hämmästys siitä että joku voisi kuvitella että minulla olisi lapsia ja vielä monikossa oli typerryttävä ja jäi mieleeni siten että vieläkin sen muistan. Voin vain kuvitella miltä tuntuu jos sitä kyseltäisiin ja kauhisteltaisiin jatkuvasti.

    Saattaisin kyllä ottaa asiasta oman nautintoni koristelemalla tilannetta sanomalla että voi, kaikki, KAIKKI miespuoliset sukulaiset ja läheiseni ovat kuolleet ja joudun pärjäämään ihan yksin! Ja sitten ihastelisin aiheuttamaani kauhua perhekeskeisissä konservatiiviafgaaneissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Taika ja kiitos kommentista, sori tämä kommentti oli mennyt ihan ohi. Hahah, voisi tulla pieniä sydäreitä ihmisiltä jos kertoisi että miespuolisia sukulaisia tai läheisiä ei ole ollenkaan!

      Delete
  21. Hei! Tuli mieleen, että kun on kyseessä maa, jossa "kaikki" menevät tai joutuvat naimisiin, on heistä todella ihmeellistä tavata aikuisia, jotka eivät ole naimisissa. Se on jotain todella outoa.

    Suomessakin oletetaan monia asioita, vaikkei enää naimisiinmenoa tai lasten saantia. Esim. jos suomalaisena naisena kerrot, että et aio opiskella ammattia itsellesi, millaisia reaktioita saat? Kyllä sun nyt on ihan pakko opiskella, koska niinhän kaikki tekee, ja se on jopa velvollisuus että saa täällä miltei ilmaiseksi hankkia "oikean" ammatin ja päästä veroja maksamaan. Vanhemmat häpeävät ja joutuvat selittelemään sukulaisille, että ei se meidän Maija aio lähteä opiskelemaan mitään. Eikö olisi aikamoinen päätös?

    Jokaisessa maassa on omat "must be" jutut. On hyvä myös muistaa, että suurin osa maailman ihmisistä asuu paikoissa, joissa on ihan tavallista, että mennään nuorena naimisiin ja saadaan lapsia. Suomalaisilla on paljon oppimista monista asioista. Olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä ovat sellaisia positiivisia asioita sieltä, mitä olet oppinut?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Totta kai se on heille outoa, sitähän tämä teksti käsittelikin, että kuinka täällä päin naimisiinmeno on elintärkeää, mikä taas eroaa omasta ajattelutavastani. Suomessakin sanoisin että esim. todellakin odotetaan että ihmiset, varsinkin avioparit, haluavat lapsia. Jos niitä ei halua, sitä päivitellään aika paljon ja joutuu selittelemään sukulaisille ja tutuille. Reaktioita tyyliin "kyllä teidän mieli vielä muuttuu" "apua, miten muka ette halua lapsia?!" ja "eikö elämänne ole todella tyhjää ilman jälkikasvua?" kuuluisi aivan varmasti.

      Sellaista se on, aina jos menee vallitsevia kulttuurinormeja vastaan, tulee paljon kyselyjä ja ihmettelyä. Olen kokenut täällä paljonkin positiivisia ja kivoja asioita, ei kai täällä jaksaisi asuakaan jos kaikki asiat olisivat negatiivisia! :)

      Delete