Thursday, 24 July 2014

Tämän päivän tragedia

Tämän päivän uutiset ovat järkyttäviä, ei voi oikein muuta asiaan sanoa. Kaksi suomalaista avustustyöntekijää ammuttiin taksiin Heratin kaupungissa. Moottoripyörämies kulki ohi, ampui, ja se siinä. Elämä loppui.

¨Työmatka keskustaan.

Kuulin uutisista kun olin autossa matkalla takaisin työkokouksesta. Afgaaniradiossa asiaa uutisoitiin paljon. Ymmärrän hyvin, että tässä sodassa kuolee siviilejä melkein joka päivä, aivan turhaan. Silti tämä järkyttää paljon, koska se osuu melko lähelle. Suomalaisia Afganistanissa, ja tiesin hyvin heidän organisaationsakin. He olivat tekemässä tärkeää työtä tämän maan ja afgaanien hyväksi. Kuskini ei kuitenkaan ymmärtänyt järkytystäni, ja sanoi, että joka päivähän tällaista. "Afghanistan, problem, Taliban, problem", hän sanoi. Hän myös kehotti, että minun ei pitäisi mennä takaisin toimistoon vaan kotiin viikonlopppua viettämään, koska koskaan ei voi tietää, milloin on viimeinen päivä.

Kabulin taksi.

Viime viikon Ukrainan lentoturma sai minut myös ajattelemaan taas elämän arvaamattomuutta, ja sitä ettei koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Kollegani eivät ikinä lähde meidän suljetulta alueelta mihinkään, paitsi lentokentälle. Itse en halua elää niin. Se riippuu siitä, miten riskejä katsoo ja miten ne ymmärtää. Itse en halua asua vankilassa, vaikka Afganistanissa asunkin. Haluan mennä ostoksille ja tapaamisiin kaupungissa. Nähdä ihmisiä.



Voin kuolla minä hetkenä hyvänsä. Elämä ei todellakaan ole reilua ja paljon pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille joka päivä. Yritän hyväksyä tämän, vaikka se onkin vaikeaa. Yritän elää elämää, koska kaikkia riskejä ei voi mitenkään ennakoida ja poistaa. Yritän nauttia pienistä asioista. Jostain syystä mieleeni on painunut Ethan Hawken roolin repliikit elokuvassa Reality Bites, jonka näin ensimmäistä kertaa kun olin noin 10:

"It's all just a...random lottery of meaningless tragedy and a series of near escapes. So I take pleasure in the details."

Jotkut päivittelevät, miten nämä suomalaiset naiset matkustivat normaalissa taksissa eivätkä panssaroidussa ajoneuvossa. Itsekin olen matkustanut Kabulissa taksissa, ja koen sen olevan monin tavoin turvallisempi kuin panssaroidut ajoneuvot, sillä se auttaa matalan profiilin pitämiseen. Jos joku haluaa tappaa minut, hän voi vain odottaa kun astun ulos panssaroidusta ajoneuvostani. Tai hän voi laittaa tienvarsipommin työreitilleni.

Kun menen lomalle, ohjus voi iskeä lentokoneeseeni. Sellaista se on, epäreilua ja arvaamatonta. Pitää koittaa keskittyä elämään nyt ja hyvin, huolehtia vähemmän. 

15 comments:

  1. Uskon, että en ollut ainoa blogisi lukija, joka ensimmäisenä huolestui sinusta kuullessaan uutisen. Vaikka olen vasta vähän aikaa lukenut blogiasi, enkä tunne sinua, olit ensimmäisenä mielessäni, kun näin otsikon. Aivan kamala tapaus :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Elina :) tämä koskettaa montaa, todella järkyttävää.

      Delete
    2. Mm. minulla kävi sinut mielessä.

      Delete
  2. Minullakin sinä tulit mieleen tästä. Tajusin nopeasti tapahtumapaikasta, ettet sinä ollut kyseessä, mutta tämä auttoi laittamaan tragediaa jonkinlaisteen kontekstiin. Nyt nuo suomalaiset avustustyöntekijät eivät ole vain numeroita paperilla (kuten niin moni tällaisten älyttömyyksien uhri valitettavasti on), vaan tuntuvat aidoilta ihmisiltä, joita moni jää kaipaamaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jenni huolesta! Piti heti soittaa äitillekin ettei se huolestu kun laittaa uutiset päälle. En voi edes kuvitella kuinka suuri suru omaisilla on.

      Delete
  3. Minäkin ajattelin uutisia katsoessani ensimmäisenä sinua, sitten TV-ruudulla näkyvä Afganistanin kartta näytti missä tämä tapahtui, ja ajattelin, ettei sentään Kabulissa. Siltikin, julmaa on :(
    Minusta sinulla on oikea (ja ihailtavakin) asenne elämään - ja kuolemaan. Kaukaa haettua ehkä, mutta minäkin voin kuolla hetkenä minä hyvänsä, kuten jokainen meistä riippumatta siitä missä on tai mitä tekee (vaikkakin riskit ovat luonnollisesti suuremmat sota-alueella); viime viikot ovat muistuttaneet tästä usein (uutisten muodossa). Lienee jossan määrin "onnekasta", että osaa tämän asian tiedostaa...ja muistaa elää tässä hetkessä, rohkeasti.
    Hyvää ja turvallista kesän jatkoa sinulle, ja kiitos blogistasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos viestistäsi, ihan totta puhut, Zella. Tällaiset tapahtumat muistuttavat taas kaiken rajallisuudesta ja siitä, ettei elämä usein ole reilua.

      Delete
  4. Minakin heti ajattelin sinua.
    Muistan kun koulussa ollessani joskus 70-luvulla uskonnonopettajani miehen (Oriveden silloinen kirkkoherra) sisko ja mies murhattiin Kabulissa. Olivat siella lahetystyossa. Heidan kotiinsa murtauduttiin yolla ja heidat tapettiin. Heilla oli myos pari kolme pienta lasta, ja niihin ei sentaan koskettu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos anumorchy. Kuulin myös tästä vanhasta tapauksesta vasta tänään, kamala sekin. Kuskinikin tänään totesi ettei tänne saada ikinä rauhaa.

      Delete
  5. Olit myös täällä ajatuksissa - turvallista menoa sinulle siellä Kabulissa.

    ReplyDelete
  6. Kyllä tämä uutinen sai surulliseksi. Ei oikein keksi mitään järkevää sanottavaa, kun järki on nii-in kaukana tällaisesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin totta Tanja, eihän tässä mitään järkeä ole. Mielettömän surullinen juttu.

      Delete
  7. Muiden lailla, minullekin tulit ensimmäisenä mieleen. Todella järkyttävä tapaus :( Turvallisia päiviä sinne kauas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Melisa! Ihanaa että ihmiset siellä kaukana joita en ole ikinä tavannut, välittää <3 hali teille kaikille. Järkytys on täällä suuri, erittäin surullinen kohtalo näillä naisilla, jotka olivat tulleet tänne tekemään hyvää ja tuomaan jonkinlaista toivoa yhteiskunnalle, joka näyttää koko ajan menevän huonompaan suuntaan.

      Delete