Sunday, 25 May 2014

Kidnappausleikki ja todellisuus

Kerroin viime viikolla mielenkiintoisesta turvallisuuskoulutuksesta, joka minun piti käydä. Ensiaputaidot ja maamiinoista oppiminen oli todella mielenkiintoista, mutta toivottavasti ei tarvitse ikinä oikeasti käyttää näitä taitoja. Kurssin viimeinen päivä oli paras ja kauhein. "Käytännönläheisessä" harjoituksessa meidät kutsuttiin grillijuhliin asuinalueellamme. Kun saavuimme pihalle, räjähti pommi. Siis jossain oikeasti räjähti jotain, koska ääni oli kova ja se tuntui sisuskaluissa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset reagoivat. Jotkut menivät heti mahalleen maahan, jotkut lähtivät juoksemaan kohti bunkkeria ja toiset lähtivät juoksemaan jonnekin ihan muualle.

Kun bunkkerista päästiin vihdoin pois ja "vaara oli ohi", paikalle saapui kovan metelin saattelemana joukko terroristeja isot AK 47-kiväärit käsissään. He huusivat kovaa ja kaikkea, monella eri kielellä. Ymmärsin vain arabiankielisen yalla, yalla, mennään. Kaikki kidnappausuhrit menivät makaamaan maahan, ja samalla hyökkääjät ampuivat aseilla ympäriinsä. Käteni sidottiin köydellä selän taakse ja silmäni sidottiin. Sitten käskettiin kävelemään. Se on hyvin vaikeaa, kun ei tiedä yhtään mihin. Aseilla ampuminen jatkui ja jokainen laukaus säpsähdytti sillä se tuntui koko kehossa.

Luotiliivi ja kypärä, jotka painavat ihan liikaa. Nämä piti pukea päälle harjoituksissa.

Vaikka tiesin, että tämä ei ole totta, hetken ajattelin että olin jossain ihan muualla. Köydet puristivat ranteitani. Hikipisarat valuivat silmiä peittävän siteen alla 30 asteen paahteessa. Vieraat miehet huusivat ja tönivät ja käskivät kävelemään eteenpäin, välillä istumaan maahan. Ympärillä kuului laukauksia ja kiväärien latausääniä ja kysymyksiä "are you American?!" Tuntui kuin olisin ollut kidnappaustilanteessa jossain Darfurissa tai Somaliassa, en Afganistanissa. En tiedä mistä johtui. Meidät käskettiin pakettiautoon, ja opin että autoon kiipeäminen on hyvin vaikeaa kun ei näe mitään eikä ole käsiä käytössä.

Harjoitus oli rankka, mutta erittäin mielenkiintoinen. Sen aikana piti olla päällä luotiliivi, joka painaa 15 kiloa. Se, kun joku ampuu aseella ihan vieressä, ei ole mukavan tuntuista. En pidä pimeydestä, enkä kiväärien latausäänistä. Myöhemmin menin lounaalle uuden tuttavuuden kanssa. Kerroin hänelle innoissani tästä treenaussessiosta ja kuinka jännää se oli. Hän tokaisi, että "yea, but you know the reality is totally different". Ajattelin että niin varmaan onkin, mutta mistäs sitä tietää. "Minut kidnapattiin kerran", hän sanoi. Siinä meinasi Coke Zeroa mennä väärään kurkkuun. Mies kertoi, kuinka hänet ja hänen kollegoitaan oli kidnapattu matkalla Syyriasta Irakiin vuosia sitten. Joitain heistä hakattiin, mutta monia kohdeltiin hyvin. Heiltä kysyttiin, mitä ruokaa he haluavat. Tuttavani ryhmää pidettiin neuvotteluvaluuttana Saddam Husseinin vapauttamista vastaan. No, Saddamia ei vapautettu, mutta nämä miehet lopulta onneksi vapautettiin. Loistavia lounastarinoita, yksi syy lisää miksi pidän tässä hullussa mutta kiehtovassa paikassa asumisesta.


6 comments:

  1. Apua, melkoinen harjoitus! Olen lukenut, että joskus niitä voidaan järjestää niin, ettei kohde edes tiedä sen olevan harjoitus. Joku porukka oli siepattu pussit päähän meiningillä eivätkä he heti edes tajunneet että kyse oli harjoituksesta. Tosin se kirja, mistä tämän luin, taisi koskea jotain erikoisjoukkoja. Mullakin olis mennyt cokikset väärään kurkkuun, jos lounaskaveri olisi kertonut saman tarinan. Huh, sinulla ei elämä käy tylsäksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. juu mä olen kans kuullut tollasista yllätysharjoituksista! olisi varmaan kamalaa. Kyllä tänkin aikana mietin hetken, että mitä jos tämä olisikin oikea hyökkäys, joka tapahtui kätevästi vain samaan aikaan kun harjoitus.. se olisikin jo aika hullu sattuma.

      Delete
  2. Järkyttävä harjoitus, mutta varmasti kyllä hyödyllinen! Ja hirmuista kuulla, että jollekin voi käydä tuolla tavalla ihan oikeasti. Siinä varmasti asettuvat taas kerran asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
    Mukavaa ja toivottavasti rauhallista viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sari, sinulle myös! Oli kyllä aika hullu harjoitus, mutta kiva silti että tein sen.

      Delete
  3. Mitä varten tällainen harjoitus järjestettiin? Oliko ideana siis opettaa miten mahdollisimman hyvin voi selviytyä tuollaisesta kaappaustilanteesta hengissä ja ehkä jopa paeta?

    Elämäsi Kabulissa on hurjan, mutta myös hurjan mielenkiintoisen kuuloista! Siksi onkin ihanaa, että pidät blogia ja jaat tämän kokemuksen tänne turvalliseen koto-Suomeenkin. Toivon koko sydämestäni, ettet koskaan joudu laittamaan näiden koulutusten taitoja käyttöön tosielämässä. Kaikkea hyvää sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa ja kiitti kommentista! Mäkin toivon ettei tarvitse käyttää näitä taitoja. Tämä oli pakollinen turvallisuustraining, joka kaikkien tässä työpaikassa pitää käydä. Siinä opetettiin just esim ensiaputaitoja, radiopuhelinten käyttöä (hätätilanteissa usein kännykät eivät toimi), haavojen sitomista, mitä tehdä jos löytää itsensä miinakentältä jne.. Eli vaan valmistaudutaan kaikkiin pahimpiin skenaarioihin, jos ollaan töissä vähemmän vakaassa maassa. Kidnappauksista oltiin puhuttu aikaisemmin kurssilla ja selitetty, miten kuuluu käyttäytyä, niin tässä vähän niinkuin testattiin että miten "tositilanteessa" käyttäytyisi.

      Delete