SOCIAL MEDIA

Sunday 20 April 2014

Hukkaan valuva elämä ja tyhmät puhelimet

Kaksi asiaa, jotka ärsyttivät tällä viikolla:

1) Odottaminen ja jonottaminen.

Yksi Kabulin luksus on se, että siellä joutuu harvemmin odottamaan mitään. Tämän viikon Lontoon lomalla piti taas odottaa ihan kaikkea: junia, metroa, bussia, voileipää, kahvia, vaatteiden sovittamista, ruokaostosten maksamista. Kabulissa on harvoin jonoja missään, paitsi joskus ruuhkaa liikenteessä. Kabulissa työskentelyssä on se hieno homma, että useimmilla ulkomaalaisilla työntekijöillä on omat kuskit, joille voi aina soittaa. Bussien ja metron odottaminen ja jonottaminen tuntuu minusta siltä kuin elämän arvokkaat minuutit valuisivat hukkaan.

Odotus.


2) Älypuhelimet.

Olen ainoa ihminen, jonka tiedän (äitiäni ei lasketa), joka ei omista älypuhelinta. Ennen minulla ei ollut varaa ostaa sellaista, ja nyt kun olisi, en oikeastaan halua ostaa sitä. Minua nimittäin ärsyttää suuresti se, kuinka melkein kaikki joilla on älypuhelin, tuntee tarvetta elää sen kanssa hyvin läheisesti ja jatkuvasti.

Yhdessä Lontoon ihanassa ravintolassa. Ruoka oli hyvää, siideri oli hyvää, seura oli hyvää, ja puhelimet läsnä.

Melkein aina kun olen nähnyt ystäviäni lounaalla tai illallisella, heillä on älypuhelimet ruokapöydällä. Sitä ei jostain syystä voi pitää laukussa. Tämä on mielestäni epäsosiaalista, epäkunnioittavaa muita kohtaan ja tosi tylsää.

Selasin juuri Lontoon kuviani kavereistani ja kivoista hetkistä, ja huomasin että suurimmissa osassa niistä on mukana älypuhelin. En tajunnut tätä kun otin kuvat. Aina kun puhelin piippaa, joku on kommentoinut jotain Facebookissa tai joku on vastannut twiittiin, se pitää tietysti heti tarkistaa. Miksi?! Mitä tapahtuu, jos puhelin pysyisi laukussa illallisen ajan? Kuka loukkaantuu, jos ei saa parin tunnin sisään vastausta? Onko mahdollista omistaa älypuhelinta ja silti pysyä sellaisena ihmisenä, jonka ei tarvitse elää sen kanssa joka vuorokauden tunti ja joka päivä? En ole tästä varma, enkä ole varma haluanko ottaa riskiä.

Lontoon Sohossa cocktailbaarissa pitää tietenkin räpläillä puhelnta.

Mitä tapahtuu, jos tapas-baarissa puhelin ei ole lasin vieressä?

Lontoon coolissa Shoreditchin baarissa viinillä, puhelin tietty sydäntä lähellä.

Tämän pöydän pariskunnalla ei ollut puhelinta pöydällä! Ja meinkinki näyttää hyvältä. Hauskaa voi pitää myös ilman puhelinta pöydällä! (nim. joku, joka varmasti kohta sortuu yhteiskunnan paineisiin, ja hankkii älypuhelimen, eikä osaa pitää sitä laukussaan).

38 comments :

  1. Heh, miulla on käytössä vielä joku nokian perusluuri :D On kestänyt ikuisuuden ja siinä on kaikki tarvittava. Olishan se älypuhelin ihan kiva tietyissä tilanteissa, mutta oon jotenkin jumiutunut tuohon kivan yksinkertaiseen puhelimeen. Jotenkin hassua, kuinka riippuvaisiksi ihmiset on lopulta siitä puhelimestaan tullutkaan. Facebookkia päivitetään silloinkin, kun niitä ystäviä tavataan ihan siinä oikeassa elämässä. Ei ymmärrä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hehe, niin mullakin! Se on jostain vuodelta 2004, vieläkin toimii hyvin! Tosiaan, olisi älypuhelin kätevä joissain tilanteissa, esim. karttojen ja aikataulujen takia, mutta muuten ärsyttää että sitten on koko ajan tavoitettavissa ja kiinni netissä.

      Delete
  2. En ole koskaan ennen kommentoinut, joten ensiksikin kiitos tosi kivasta blogista! Ja toiseksi olen ihan samoilla linjoilla älypuhelimen suhteen, mäkään en uskalla ostaa sellaista, koska pelkään, että musta tulee yhtä epäkohtelias kuin monista muista, jos sellaisen hankin. Ihan järkevätkin ihmiset jotenkin vaan joutuu puhelimensa pauloihin niin ettei heistä ole enää oikein seuraa livenä, koska osa huomiosta menee koko ajan puhelimelle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kommentista, ihan totta! Itse pelkään samaa, ei kukaan varmasti suunnittele muuttuvansa sellaiseksi 24/7 puhelimenhiplaajaksi, mutta niin tosi monille vaan käy!

      Delete
  3. Täällä on myös yksi, joka ei omista älypuhelinta. Itse asiassa kaksikymppinen poikanikaan ei omista sellaista. Kyse ei ole sen korkeasta hinnasta, vaan en todellakaan ymmärrä riippuvuussuhdetta siihen. Olen suorastaan huolissani, millaiseksi kehittyy näin kommunikointi- ja keskustelukulttuurimme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, kiva kuulla että meitä on muitakin! :D on tosiaan aika tylsää, että siitä tullaan niin riippuvaiseksi. Kun harvoin ystäviä nähdään, pitäisi elää livenä siinä maailmassa ja pöydän ääressä!

      Delete
  4. Ihanaa, että joku muukin vihaa älypuhelimia! Itse luovuin kännykästä kokonaan pari kuukautta sitten, tosin valinta ei alussa ollut omani. Kadotin puhelimen, mutta sitten totesin, etten oikeastaan kaipaa sitä lainkaan. Tietenkin oma elämäntilanne on erilainen, en minäkään Kabulissa uskaltaisi ilman puhelinta olla, ja jos lähden reissuun, joku luuri on pakko ottaa mukaan. Kotona menee kuitenkin mainiosti näin, on skype, facebook ja maili. Joku saattaa nyt jopa tulla kylään, kun ei voi soittaa!

    Sinulle on muuten tunnustus blogissani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria kommentista ja ihanasta tunnustuksesta! <3

      Vau, aika siistiä elää ilman puhelinta kokonaan! Skype on kyllä ihan paras. Kabulissa puhelin on juu ihan elintärkeä, se pitää aina olla mukana jos jotain tapahtuu. Jos siitä loppuu saldo, niin alkaa ahdistaa.

      Delete
    2. En ihmettele. Minulla olisi varmaan aina repullinen puhelimia mukana! Hukkaan aina kuitenkin sen puhelimen, niin pitäisi olla varapuhelin, ja varapuhelimen varapuhelin ja niin edelleen :-)

      Delete
  5. Ihan samaa mieltä älypuhelimista täälläkin ollaan... :p
    Mulla ei ole älypuhelinta, mutta todennäköisesti joskus hankin.
    Mutta jos lähden ystävien kanssa ulos viettämään iltaa, kyllä se älypuhelin pysyisi siellä laukussa. Onneksi kun vietän aikaa kavereiden kanssa, aika harva mun kavereista näpyttelee samaan aikaan puhelinta. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä että ne eivät räpläile koko ajan puhelinta! Monet varmasti tekee sitä ihan huomaamattaan, tai ainakin jos se on pöydällä, välillä vilkuillaan että mitä siihen on tullut.

      Delete
  6. Älä huoli, kyllä se puhelin pysyy taskussa tai laukussa kun ei sitä ite ota pois sieltä. Mulla on sellainen tapa, että jos odotan puhelua muiden ihmisten läsnäollessa, varoitan etukäteen, että mun täytyy vastata jos se-ja-se soittaa. Muuten en vastaa. Saapuvien tekstarien kohdalla pyydän anteeksi ja katson keneltä tekstari on. Harvoin vastaan siihen heti ellei ole pakko. Mitään some-kanavia ei tietenkään katsella seurassa, eikä maileja.

    Oma valinta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hyvä kuulla ettei ole pakko muuttua puhelinriippuvaiseksi! :) oma valinta tietty, mutta outoa kuinka moni haluaa elää niin läheisesti puhelimensa kanssa.

      Delete
  7. https://www.youtube.com/watch?v=OINa46HeWg8

    D:

    ReplyDelete
  8. Hah tuo odottelu. Vihaan sitä. Ja jos metro on myöhässä minuutinkin, tuntuu koko maailma luhistuvan :D (joo, asun Lontoossa, sitä se teettää...)

    Älypuhelimista olen samaa mieltä. Joskin, täytyy sanoa että nyt kun vihdoin monen vuoden odotelun jälkeen sain sellaisen itsekin, on se hyppysissä vähän turhan usein... Pitäisikin ottaa onkeen tästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. juu odottelu on niin tylsää, Lontoossa taas huomasin kuinka paljon elämää kuluu jonottamiseen ja odotteluun. Kun asuin siellä, työmatkoihinkin meni tunti yhteen suuntaan, nyt vain 10 minuuttia! :) hmm kyllä mäkin varmaan hankin älypuhelimen jossain vaiheessa, toivottavasti osaan elää sen kanssa normaalisti.

      Delete
  9. Lontoossa kyllä tuntuu maailma luhistavan, jos metroa joutuu odottamaan yli kolme minuuttia. :D

    Älypuhelinten käyttö on kyllä aivan järjetöntä nykyään. Kaikista surullisinta on nähdä pariskuntia kahvilla tai lounaalla kun molemmat vaan räpeltävät puhelimien kanssa. WhatsAppailukin lasketaan nykyään varmaan sosiaaliseksi kanssakäymiseksi. Tulevaisuudessa tutustuminen uusiin ihmisiin kasvokkain tulee varmasti olemaan uudenlainen haasteensa, kun kaikki ovat tottuneet pyörittämään ihmissuhteita sohvan pohjalta kännykkä kädessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. nii-i, ja kun overgroundissa lukee että seuraava juna tulee 18 minuutin kuluttua, niin voi elämä!

      ihan totta, aika pelottavaa (ja surullista!) jos ihmiset loitontuu toisistaan enemmän ja oikeaa kontaktia on koko ajan vähemmän ja vähemmän.

      Delete
  10. Minulla on älypuhelin, mutta taidan kuulua vähemmistöön, kun yleensä ravintolassa ja jopa kotona pidän sitä mielummin laukun pohjalla kuin pöydällä. Mielestäni minun ei tarvitse olla tavoitettavissa 24/7. Mutta olen kiinnittänyt huomiota tuohon samaan, että puhelimesta on tullut paras kaveri ja sitä pitää räplätä jatkuvasti.. Argh, välillä todella rasittavaa! Kabulin kuvat olivat muuten ihania, en ehtinyt niitä silloin kommentoimaan

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Melisa! :)

      Kiva kuulla kokemuksia, että sen puhelimen kanssa voi elää myös ilman 24/7 sitoutumista! ehkä uskallan joskus ostaa..

      Delete
  11. Tuttuja mietteitä.. Itse hankin älypuhelimen vasta tänä vuonna ja apua, kuinka sitä ekat päivät olikin ihan kiinni siinä! Totesin sitten, ettei tästä tule mitään, ja poistin sitten suurimman osan kaikista niistä vilkkuvaloista, jotka ilmoittavat FB-tykkäyksistä sun muista. Helpotti huomattavasti! Luulen myös, että kun kerran on tällainen myöhäisherännäinen ollut, ei se addiktio ikinä ihan pahimpiin sfääreihin yllä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti kommentista Kaisa! Voin kuvitella että siinä olisi ainakin aluksi ihan kiinni. Sekin älypuhelimessa vähän epäilyttää, että olisin vielä enemmän kiinni töissä - koko ajan tulisi maileja, jotka tulisi luettua, ja kaikki odottaisivat nopeaa vastausta. Nyt voin aina sanoa, etten ole ollut koneen ääressä vähään aikaan, hähä.

      Delete
  12. Minullakaan ei ole älypuhelinta, vaan joku vanha ja toimiva nokialainen. Tykkään siitä, että voin julkisissa liikennevälineissä matkustaessani tai kavereiden kanssa ulos mennessäni olla hetken "lomalla" ja katsella rauhassa ympärilleni muiden touhutessa koko ajan jotakin puhelimillaan. Tosin joskus juttukaverin jatkuva puhelimenhiplailu saa minut tuntemaan itseni epäkiinnostavaksi. Vaatimaton luurini saa myös usein ihmettelyä ja naureskelua osakseen. Kummastelen suuresti eritoten kirppishenkisten maailmanparantajakaverieni kommentointia asiasta, sillä itse näen uudemman puhelinmallin hankkimisen vanhan ja toimivan tilalle kulutuksena turhimmasta päästä. Olisihan se älypuhelin näppärä monessa käänteessä, mutta ilmankin pärjää - ainakin toistaiseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihan totta Riitta! minäkin tykkään siitä, että bussissa tai junassa välillä vain katselen ulos ja mietin asioita, kun ei ole mahdollisuutta surffailla netissä puhelimella. Ja juu, mulle tulee myös sama tunne siitä jos kaverit räplää puhelintaan seurassa, ettei juttuni tai seurani kiinnosta tarpeeksi. Myös minun 10 vuotta vanhalle Nokialle usein naureskellaan! Musta se on kyllä aika siisti, aika harvalla on ;)

      Delete
  13. Todella hyviä pointteja älypuhelimen käytöstä! Minua nykyään ärsyttää juurikin tuo, että sitä pitää räplätä joka paikassa. Myönnän, että syyllistyn siihen itsekin mutta jotenkin tuntuu siltä että se menee joissain tapauksissa aivan överiksi. Kun kavereita tavataan, tavataan sitten kunnolla.

    Mukava lukea näitä Lontoo-juttuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti kommentista Lena! :) ja ihan samaa mieltä, ihmisiin pitäisi keskittyä kunnolla kun he ovat läsnä!

      Delete
  14. Hei kiitos ihanasta blogista! Aina välillä unohdan käydä täällä, ja sitten luenkin taas monta postausta putkeen. Kirjoitat tosi hyvin, mutta mikä vieläkin tärkeämpää, tosi mielenkiintoisesta aiheesta! Olet tosi rohkea tyyppi, ja on supermielenkiintoista lukea arjesta, joka on niin kaukana tästä täällä suomessa!

    Samaistun tavallaan muuten tuohon edelliseen ABC-postaukseen. Itse olen viettänyt viimeisestä vuodesta 7kk tansanian maaseudulla vapaaehtoistöissä, ja siellä nyt ei ongelmana todellakaan ollut se, ettei kauppaan olisi uskaltanut mennä, vaan se, ettei kauppoja ollut. Ja voi sitä ihmetystä kun Lohjan ABCllä matkalla lentokentältä kotiin sai oikeaa kahvia, maksettua kortilla ja tulostetun kuitin ihan pyytämättä!

    Ja pakko sanoa vielä tähän kännykkäasiaan että on muuten tosi rasittavaa oikeesti, kun ei sillä kahvittelulla tai terassilla voida keskittyä seuraan vaan kännykkä on oleellisempi. Monesti tehdään kavereitten kanssa ihan sopimus, että pari instagramkuvaa saa ottaa jos on ihan pakko, mutta sitten kännykät menee laukkuun, ja on siellä ainakin tunnin. Sitten kun on ensin rauhassa juteltu, ei haittaa vaikka muutaman viestin lähettäisikin! :)

    Kiitos ja anteeksi kilometrikommentista :D!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Heli niin kivasta kommentista! :)

      Nämä arjen pienet ilot ovat kyllä parhaita, aika siistiä että ABC:täkin voi oppia arvostamaan, en olisi ajatellut näin vuosi sitten!

      Toi on kyllä hyvä jos kaikki tiedostaa ongelman ja tekee sopimuksen keskenään että luurit pysyy laukussa.

      Delete
  15. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  16. Moi Sini!

    Mainio blogi sulla, täällä käyminen on niin erilaista kuin oma arkeni, että tunnen aina oloni virkistyneeksi uusien juttujesi jälkeen. Vaikka monta synkempääkin tarinaa olet kertonut, nekin tuovat perspektiiviä tavalliseen suomalaiseen elämään.

    Älypuhelimet herättävät paljon ajatuksia nekin! Omistan kyllä sellaisen, sillä puhelimen kamera on yhtä hyvä kuin erillinen pokkari ilman sitä erillisyyttä. Myös musiikki ja kirjat kulkevat samassa laitteessa, eikä työmatkalle tai lääkärin odotushuoneeseen tarvitse muistaa raahata lisäpakaasia.

    Minuakin tietysti ärsyttää ja harmittaa, jos joku tuijottelee kännykästään meilejä tai muita viestejä keskustelun sijasta yhteisellä illallisella. Viime aikoina on kuitenkin alkanut vielä enemmän häiritsemään jatkuva valokuvaus: ettei yhtäkään hieman tavallisesta puurosta poikkeavaa hetkeä voi vain elää ja kokea, vaan pitää sitäkin ravintolaillallista tai lapsen puuhailua katsoa puhelimen ruudun läpi. Näin jonkun telkkarimainoksen, jossa konsertissa slovarin aikana entisaikaan tunnelmaa luoneet palavat sytkärit olikin korvattu valaistuilla älypuhelimen ruuduilla. Vähän surullista.

    -Niina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Niina kommentista! On ne kyllä käteviä myös, olisi kyllä hyvä jos olisi kamera siinä mukana koko ajan ja voisin olla myös Instagramissa. Hehe, itse syyllistyn taas usein tohon ruokien valokuvaamiseen. Jos mulla olisi Instagram, niin siellä olisi varmasti aika paljon kuvia ruuasta! Yleensä otan kuvan kuitenkin heti alussa ja sitten loppuateriaa ei tarvitse kuvailla enää. :) Se on kyllä tylsää jos kaikki pitää nykyään elää "ruudun läpi" eikä vaan kokea ja elää juttuja livenä esim ravintoloissa tai matkaillessa.

      Delete
  17. Täällä(kin) yksi älyttömän haltija. Muutenkin välillä länsimaalainen tavarataivas ahdistaa. Toteutin myös aikeeni ja matkasin katsomaan Länsi-Afrikan suurinta e-jätteen "kierrätystoria". Se sijaitsee täällä meillä Ghanassa, voi kurjuus. Sinne päätyy elektronista jätettä Euroopastakin. Miten epäoikeudenmukaista.

    http://www.lottaghanassa.blogspot.com/2014/04/agbogbloshie-in-ghana-most-polluted.html

    Blogiasi seurannut täältä Ghanasta käsin. Älyttömällä pääsee postaukset lukemaan, mutta ei kommentoimaan. Mainio blogi sinulla!

    Voi hyvin.
    - Lotta / Maame Esi

    ReplyDelete
    Replies
    1. moikka Lotta! kiitti linkistä, kauheen näköinen tuo e-jäte kierrätyspaikka, huhh. Se on kyllä ahdistavaa miten paljon roinaa elämässä usein on.

      Kiitti kommentista myös, kiva että löysin nyt myös blogisi!

      Delete
  18. Moi

    Pakko kommentoida koska oon täysin samaa mieltä, puhelimen jatkuva selaaminen on ärsyttävää ja epäkunnioittavaa. Itsekkin omistan tällaisen vekotuksen, mutten ole siinä kiinni jos vietän aikaa ystävieni kanssa. Monesti olen se joka huomauttaa että tätäkö tänne tultiin tekemään. Itse selaan puhelinta bussia odotellessa tai jos sitä nyt ihan pakko on räplätä jossain ravintolassa niin vaikka sitten sillä aikaa kun toinen käy vessassa.

    Puhelimen jatkuvan käytön takia ihmiset ei osaa elää hetkessä, monella keikalla ihmiset videoi ja tuojottaa esiintyjää puhelimen näytöstä, vaikka tarjolla olisi isompi kuva. Älypuhelin on kätevä kun sitä osaa käyttää maltillisesti :)

    Kiitti kivasta ja mielenkiintoisesta blogista :)


    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi ja kiitti sun kommentista! tosiaan kiva kuulla ihmisistä, jotka osaa käyttää puhelinta kohtuudella, koska itsekin pitää sellainen varmaan jossain vaiheessa hankkia. ihan totta tuo keikka-asia, tosi surullista kun kaikki pitää nähdä vain ruudun läpi ja oikea kokemus ikään kuin sivuutetaan.

      Delete
  19. Hei Sini!
    Kiitos hienosta blogista, todella mielenkiintoinen!!
    Minun on pakko myös kommentoida älypuhelimet-alaostikkoa. Nimittäin en voi sietää jatkuvaa näpyttelyä ja älypuhelimen silittelyä! Se käy pahasti hermoille, erityisesti kun mieheni on kuin liimautunut siihen! Olen yrittänyt moneen otteeseen saada selville, tuleeko hänelle oikeasti parempi mieli kun älypuhelin on läsnä kaikkialla? Minun mielestä se on ajanhukkaa ja luovuuden tappoa... Itse en ainkaan ole nähnyt älupuhelinta käyttäviä lukevan kirjaa, kirjoittavan kirjeitä tai lukevan paperista laatulehteä. Tai vaikka istuvan kahvilassa tuijottamassa ulos ikkunasta, itsensä unohtaneena, ohikulkevia ihmisiä. Mieheni mielestä älypuhelin on niin hieno asia että hän meinasi lahjoittaa minulle sellaisen syntymäpäivänäni! Liikuttavaa ja vähän pahaa teki mutta sanoin kuitenkin että ei kiitos :D En kyllä luovu ihanasta nokiastani ja ihanasta sonyn kamerastani noin helpolla!!
    Terveisiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Ihan totta, on surullista kun kaikki pienetkin elämän tauot käytetään puhelimen katseluun, vaikka voisi juuri esim katsoa ulos, katsella ihmisiä, olla hetken omien ajatusten kanssa jne.

      Delete
  20. Samaa mieltä älypuhelimista! Muutama vuosi sitten oli itselläni vielä vanha nokialainen (tosi vanha, setäni vaimolta saatu) Tosin omaltakin kohdaltani olen huomannut, kuinka paljon älypuhelin vie aikaa, vaikkei minulla ole edes FB:tä ynnä muita. Lehteä saatan joskus lukea netitse, mutten koskaan suostuisi lukemaan kirjoja sähköisesti! Kirjeitäkin tykkään kirjoittaa ihan paperille. Monesti sitä huomaa, kun esim. ryhmämatkalla pienellä tauolla kaikilla on heti ruudut näpeissä ja selkä kyyryssä. Vaikka itsekin hieman syyllistyn samaan. Sen verran myöhään tähän kommentoin, etten usko kovin monen enää tätä lukevan, mutta halusinpahan lisätä oman ääneni virtaan :)
    Ps. Hyvä ja mielenkiintoinen blogi! Kiitos siitä!

    ReplyDelete