Friday, 31 January 2014

Best Sandwich ja häät Intiassa

Olen hengissä! Vaikka epäröin aluksi KamAir-lentoyhtiöllä lentämistä, koska se on EU:n lentokoneiden mustalla listalla, kaikki on hyvin. Lentokone oli itse asiassa aivan mainio - puhdas ja tilava, näkymät oli hienot ja ilmaista ruokaakin sai. Ja ei mitä vain ruokaa, vaan best sandwiches.

Afganistanin yllä on kaunista.


Parhaaseen sämpylään kuuluu siis suolakurkkuja, nahistunutta salaattia ja ranskalaisia sekä epäilyttävän näköinen kanasalamisiivu, jonka poistatin heti.
Lentopelko oli siis turhaa. En osannut odottaa, millainen hullu pyöritys meitä odotti Jaipurissa. Joka yö noin neljä tuntia unta, joka päivä kaksi hääseremoniaa, joihin piti tälläytyä kunnolla ja laittaa päälle intialaiset bling bling -releet.

Tärkeimmät asiat ensin. Vihaan McDonaldsia noin yleensä, mutta Intiassa olen koukussa sen McSpicy Paneer -burgereihin. Rapeaksi paistettua paneer-juustoa sämpylän välissä chilimajoneesilla - voittaa tuon ylläolevan best sandwichin 10-0.





Häiden ensimmäisessä seremoniassa tehtiin perinteistä hennataidetta käsiin:



Siitä tuli hieno, paitsi haalenneena se näyttää siltä kuin olisin unohtanut pestä käteni pariin päivään.

Ja kaikki häissä oli niin pirun kaunista:


Baarimikot järjestivät tulishown:



Seremonioita oli kolmena päivänä melko non-stoppina, mutta muutama tunti oli aikaa nähdä myös Jaipuria. Onneksi olen käynyt jo aikaisemmin, joten hätäilyturismi ei harmittanut niin paljon.

Hyvä reissu, hyvät häät, ihana Intia, mutta hyvä olla taas Kabulissa.

Lehmä rentoutuu Jaipurin pinkissä kaupungissa.



Tämäkin tuli nähtyä jo toiseen kertaan, ohan se nätti.

Tuesday, 21 January 2014

Musta lista, mutta Intia odottaa!

Varo näitä lentoyhtiöitä - liki 300 nimen musta lista. Näin uutisoi Iltalehti tänään. Päätin viime hetkellä lähteä ex-kollegan häihin Intian Jaipuriin. Lento lähtee huomenna, ja tietysti lentokone on Mustalla Listalla. Kaikki Afganistanin lentokoneet ovat tuolla listalla, joten jos tottelee turvamääräyksiä ei täältä pääse ikinä mihinkään. Lennän KamAirilla ensin Mazar-i-Sharifiin, jossa HS:n mukaan suomalaissotilaita kohti ammuttiin tänään aamupäivällä. Sieltä lento jatkuu kohti Delhiä.


Delhin maustemarkkinoilla.

Tätä on jo ollutkin ikävä!


Koska viimeisen viikon aikana ei ole oikein mikään mennyt putkeen, mietin, ovatkohan nämä Hesarin ja Iltiksen uutiset joku merkki että ei kannata lähteä. Toivotaan että ei!

Olen aika innoissani ensimmäisistä intialaisista häistä. Tänään kävin ostamassa bling bling -afgaanimekon häiden ensimmäiselle päivälle. Intiassa häät kestävät ikuisuuden - osallistun kolmeen eri seremoniaan, joissa kaikissa pitää olla eri asu täynnä värejä ja blingiä ja Bollywood-meininkiä. Olen myös innoissani siitä, että pääsen taas Intiaan. Asuin Delhissä puoli vuotta kaksi vuotta sitten, se oli ihana kaupunki. Aluksi ihan kamala, mutta vähän ajan kuluttua aika symppis. Viime viikon tapahtumien jälkeen on mukava päästä pois vähäksi aikaa, kävellä vapaasti kadulla ja mennä ravintolaan syömään kasviskormaa ilman suurempaa paniikkia.

Sunday, 19 January 2014

21 elämää

21 ihmistä kuoli perjantaina kun Taliban hyökkäsi suosittuun ravintolaan. Se on isoin isku ja menetys ulkomaalaisille työntekijöille Kabulissa sen jälkeen kuin sota alkoi vuonna 2001. Kaikki ovat järkyttyneitä, tapahtumia on vaikea ymmärtää.

Kelaan päässäni, miten syön rakastamassani ravintolassa hummusta ja pitaa, kauhon päälle vähän tabboulehia, ja yhtäkkiä ulkona räjähtää ja pian sisään ryntää kaksi miestä AK-47 -kiväärit käsissä ja alkavat ampua ihan jokaista. Miehillä on mukanaan karttoja ja energiajuomia. He ampuvat niin kauan, että kaikki ruokailijat ovat kuolleet. Pakenen pöydän alle, kun en muutakaan voi. Ei armoa, vaan Talibanin "marttyyritaistelijat" eivät säästä henkeäkään, koska kyseessä on Talibanin virallisen tiedottajan mukaan "ulkomaalaiset tunkeilijat".

Ruumiit makavat pöytien alla verta valuen. Joku laittaa kuvan myöhemmin Twitteriin. Näen kuvasta tutun ravintolan kaluston, puumateriaalin, tutun tuolin. Tuolla istuin monta kertaa. Mutta en perjantaina, ja nyt olen vielä tässä.

Libanonilaisen ravintolan herkkuja - puolet näistä on tuotu pöytään pyytämättä, ilmaiseksi. Raflan omistaja kuoli hyökkäyksessä, suojellessaan asiakkaita. Kuva: Sini 1001 Kabul


Olutta kahvikupista. Taverna-ravintolassa tarjoiltiin alkoholia, yksi syy jonka Taliban mainitsi selittäessään hyökkäystä. Kuva: Sini 1001 Kabul


Talibanin virallinen puhemies, joka on myös Twitterissä, kertoo maailmalle, että isku oli täysin oikeutettu koska Taverna-ravintolassa oli ulkomaalaisia ja siellä tarjoiltiin alkoholia -  invaders used to dine with booze and liquor in the plenty.

Tiedottaja myös väittää, että isku olisi kostoisku kaksi päivää aiemmin tapahtuneelle ISAF-joukkojen iskulle, jossa kuoli myös afgaanisiviilejä. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että Taliban-verkosto voisi suunnitella näin mittavan operaation vain kahdessa päivässä. Hyvää ja asiallista analyysiä hyökkäyksestä löytyy Täällä

Mitä tämä tarkoittaa ulkomaalaisille työntekijöille Kabulissa? Töissä pidettiin tänään kriisipalaveri, ja parhaillaan mietitään, tehdäänkö meille uusia liikkumisrajoituksia. Monet organisaatiot varmasti lyhentävät jo entiseltään minimaalista listaa sallituista ravintoloista ja paikoista. Meille tulee kotiin uusi hälytyskello, jota vartijat voivat soittaa jos jotain tapahtuu portilla. Meidän liikkumisesta tullaan pitämään koko ajan kirjaa. Loppujen lopuksi tällaiset turvamenetelmät eivät auta merkittävästi - kyse on tuurista, väärässä paikassa väärään aikaan. Menin ravintolan ohi kaksi tuntia ennen räjähdystä. Pomoni söi siellä illallisensa ja lähti pois puoli tuntia ennen terroristien sisääntuloa. Mitä jos kokeilla olisi kestänyt kauemmin valmistaa ruoka? Mitä jos hän olisi vielä ottanut toisen teen? Mitä jos?

Kukaan ei halua mennä tällä hetkellä ravintoloihin ja take away -firmoilla menee hyvin. Minun on vaikea nukkua, sillä herään monta kertaa yössä erilaisiin ääniin, joiden kuvittelevan olevan pommi tai sisään päässyt terroristi. Kun koirat alkavat haukkua kello neljä yöllä, mietin kuka on ulkona ja miten pääsen pakoon. Ikkunoissakin on nyt kalterit, joten en ainakaan siitä.

Pelko varmasti hälvenee ajan kanssa, Kabul palaa "normaaliin". Aion mennä vielä ravintoloihin, mutta valitsen ravintolat paremmin - pienempiä, tuntemattomampia ravintoloita. Niin kuin afgaanit ovat sanoneet viime aikoina, if we lived in fear, we couldn't live at all. Elää pitää.

Friday, 17 January 2014

Taliban iski ulkomaalaisten suosimaan ravintolaan

Taliban on muutama tunti sitten hyökännyt ulkomaalaisten ja afgaanien suosiossa olevaan libanonilaiseen ravintolaan. Isku noudatti tuttua kaavaa: itsemurhapommittaja, mitä todennäköisemmin räjähdeliiviin pukeutuneena, räjäytti itsensä ravintolan portin ulkopuolella tuhoten metalliset turvaportit. Kaksi miestä menivät ravintolaan sisään ja alkoivat ampua.

Taliban on tiedottanut olevansa vastuussa hyökkäyksestä ja ovat kuulemma lähettäneet toimittajille sähköpostin että kohteena oli "a foreign restaurant where foreign invaders were having dinner". Kohteeena olivat nimenomaan ulkomaalaiset. Tämä poikkeaa viimeaikaisista iskuista, joissa kohteena on yleensä ollut hallituksen rakennukset ja poliitikot.

Iskun kohteena ollut libanonilainen ravintola Kuva: Sini 1001 Kabul

Ravintolan ovella Kuva: Sini 1001 Kabul

Ravintola oli suosittu rikkaampien afgaanien ja ulkomaalaisten keskuudessa, ja ystävälliset tarjoilijat toivat aina ilmaista suklaakakkua asiakkailleen ja pakkasivat sitä aina myös mukaan. Kuva: Sini 1001 Kabul

Kuulin pommin, tietämättä että kuulin pommin. Katsoin televisiota, kun luulin kuulevani vartijoiden kolistelevan metalliesineitä ulkona korjatessaan bukhari-lämmitintä. Sen jälkeen koirat alkoivat haukkua hysteerisesti. Tajusin vasta viestiryöpyn alettua, että se olikin pommi.

Olen syönyt kyseisessä ravintolassa monta kertaa - kaupungin kolmesta libanonilaisesta ravintolasta siellä on paras ruoka ja tarjoilu. Ravintolasta ei pidä vain ulkomaalaiset, vaan näin siellä usein myös afgaaneja syömässä. Tarjoilijat toivat aina pöytään ylimääräisiä annoksia ja pakkasivat suklaakakkua mukaan.

Tiedot Twitterissä ja Facebookin Kabulin turvallisuustilanteeseen liittyvässä ryhmässä ovat olleet sekaisia. Kabulin poliisipäällikkö on kuitenkin vahvistanut, että 16 afgaania ja ulkomaalaista on kuollut. Isku on erittäin vakava - tällaista ei ole tapahtunut sinä aikana kun olen Kabulissa asunut.

Kabul tänään. Kuva: Sini 1001 Kabul

Tänään on ollut kaunis päivä. Aurinko paistoi, taivas oli sininen ja vuorenhuiput lumen peitossa. Vain kaksi tuntia ennen räjähdystä olin viereisellä kadulla ravintolassa juomassa kokista. Sen jälkeen ajoin hyökkäyskohteena olleen ravintolan ohi, ja huomasin että sillä oli uusi nimikyltti, josta erotti paikan nimen paljon paremmin kuin ennen. Se oli kaunis.

Monta ihmishenkeä on menetetty ja terroristit varmasti onnistuvat tavoitteessaan lietsoa pelkoa ihmisten mielissä ja aiheuttaa paniikkia. Turvallisuudentunne on vähentynyt, ihmiset tuskin menevät ravintoloihin samanlaisella hyvällä mielellä kuin ennen tätä päivää. Tänään kävin kahdessa ravintolassa. Ensi viikolla en varmaan yhdessäkään.

Koska olen asunut täällä jo jonkin aikaa, välillä on helppo unohtaa, että sodassahan tässä ollaan. Vaikka yrittäisin vain olla töissä ja olla hyödyllinen, Talibanille olen vain ulkomaalainen tunkeilija.

Kabulin ulkomaalaistyöntekijät ovat järkyttyneitä ja huolissaan. Olin ravintolan edessä kaksi tuntia ennen räjähdystä, mutta ravintolan sisällä oli 16 ihmistä hyökkäyksen aikaan. He ovat nyt kuolleet. Ajattelen uhrien perheitä ja ystäviä. Taas niin turhia kuolemia, ja minkä takia?

Wednesday, 15 January 2014

Päivän pommit

Palasin Kabuliin, ja ensimmäisenä päivänä tipahtaa kaksi pommia. Saan kuulla, että ystäväni ja ex-kämppis on vankilassa. Syynä tyttöystävän pahoinpitely. Vankilassa. Afganistanissa. En voi uskoa tästä sitä, että mies, jonka kanssa olen paljon hengannut ja joka on "kiltti" ja mukava, on pahoinpitelijä. Mutta sehän se on, koskaan ei voi ihmisistä tietää mitä voi tapahtua. Pitää vaan luottaa hyvyyteen, mutta tällaiset pommit vähän heikentää sitä luottamusta. En silti voi täysin tuomita - oikeudenkäyntiä ei ole ollut, tiedot ovat sekaisia. Mutta pahalta näyttää.


Vaikea ajatella, että mies on vankilassa Afganistanissa. En osaa edes kuvitella millaista siellä on, mutta varmasti karua. On kylmä, ei ruokaa, ei saippuaa. Harvoin naisiin kohdistuvasta väkivallasta joutuu vankilaan, mutta asia vaikuttaa olevan erilainen, kun kyseessä on ulkomaalaisia ja länsimaisen suuren lähetystön kautta tehty ilmoitus. Todella hyvä, että viranomaiset reagoivat ja ottavat asian tosissaan, mutta haluaisin nähdä tämän tapahtuvan laajemminkin. Monet ovat sanoneet, että rahalla pääsee pois, ja nyt pitää vain odotella, paljon pyydetään. Aion käydä vierailemassa jos se on mahdollista ja turvallista. Vien saippuaa.

Toinen päivän pommi oli itsemurhapommittaja Kabulissa. Kukaan ei kuollut, paitsi pommittaja. Olin myöhään töissä ja pomo tuli sanomaan kaikille, että meidän pitää mennä kotiin heti. Se oli outoa, koska hän ei yleensä liikutu näistä, eikä mitään kehotuksia tehdä. Outoa myös, että ensimmäiset ajatukset olivat ”pitää kirjottaa tämä sähköposti valmiiksi ensin” ja "äh, olin sopinut illallissuunnitelmia just siihen lähelle". Change of plans. Tämmösiin pommitteluihin alkaa jo tottua, ja se on aika pelottavaa se.

Tuesday, 14 January 2014

365 päivää

Haloo uusi vuosi, uudet jeet! Jee jee ja kippis vuodelle 2014.

Täällä on ollut hiljaista koska olen viime viikot keskittynyt perunalaatikon ja juustojen suursyöpöttelyyn (olen sitä mieltä ettei perunalaatikkoa voi syödä liikaa tai liian usein), Äkäslompolon latujen kuluttamiseen (ensimmäinen kertani Lapissa), glögin ja punaviinin juontiin ja lehtien lukemiseen ja asioiden tekemättä jättämiseen parhaani mukaan (silti oli pakko vastailla työmaileihin lomalla. Miksi?).

Mennyt vuosi on ollut itse asiassa aika siisti. Äkäslompolossa lompsiessani tein päässäni listaa kaikesta, mitä sattui ja tapahtui vuonna 2013. Aikamoista:

Vuosi 2013 alkoi Lusakan lentokentällä Sambiassa. Olin ollut kaverin häissä Zimbabwessa ja kone jäi Lusakaan jumiin koska rengas meni rikki ja korjaajat eivät hirveästi halunneet olla töissä uuden vuoden aattona. Lentokentän lattialla vilisi torakoita ja siellä haisi pissa. Evääksi tarjottiin vihreää upean ällöä Sparletta-juomaa ja cashewpähkiöitä. Kippis! Tänä vuonna vietin uuden vuoden ihanassa Lappimökissä, lumen, perheen ja cavan ympäröimänä.




Olin kolmessa työpaikassa. Eka oli ihan OK, toka ihan hirveä ja kolmas nykyinen aivan ihana.

Muutin Afganistaniin - päätös jota kyseenalaistin vielä lentokentällä ollessani. Onko tässä mitään järkeä? Oli siinä sittenkin.

Viime vuonna olin koko ajan velkaa kaikille. Vielä olen velkaa pankille, mutta en muille, ja se on kiva.

Ajattelin etten ikinä löydä hyvää työpaikkaa - kohtaloni on kaikesta vaivannäöstä huolimatta jämähtää minimipalkkaiseen työhön, joka ei mitenkään liity työkokemukseeni tai koulutukseeni.

Juhlin muslimien Eid-juhlaa afgaaniperheen kanssa ja näin, miten vuohi teurastetaan halal-menetelmällä vereä kurkusta vuodattamalla (tästä lisää juttua kun kykenen taas ajattelemaan asiaa enemmän).

Ostin vihdoin Tarot-kortit, joita aion oppia ymmärtämään.

Matkustin vuonna 2013 paljon vähemmän kuin vuonna 2012, mutta koin silti niin paljon enemmän. Biletin afgaanihäissä, keilasin Kabulissa.

Olin ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa Dubaissa. Sieluton paikka, jossa on liian kuuma ja kaikki tykkää ilmastoiduista tiloista ja shoppailusta.

En ollut ikinä ollut Lapissa. Nyt olen. Näin kolme poroa. Kokeilin lumilautailua ja perseessä on siitä muistona isot haalenneet mustelmat.

Viime vuonna jääkaapissani oli seitsemää eri juustoa ja se teki minut hyvin, hyvin onnelliseksi.

Joulu ei ole joulu ilman juustoa, elämä ei ole elämä ilman juustoa.


Vuosi 2013 oli aika hyvä. En voittanut lotossa tai laihtunut kymmentä kiloa, mutta hyvin meni noin muuten ja paljon uutta sain ja näin. Innolla odotan, mitä jännää 2014 tuo.

Uutta uutta vuotta kaikille, kiitos että olet siinä.


Funktionaaliset juopot

Afganistan on kuiva maa, mutta ei länsimaalaisille.

Alkoholilla on aika iso osa monien ulkomaalaisten elämässä Kabulissa, vaikka alkoholi onkin kielletty maassa lailla. Viikonloppuisin ulkomaalaiset juhlivat lähetystöissä, kotibileissä, kansalaisjärjestöissä ja YK:lla, ja kuvaan yleensä kuuluu alkoholi. Lähetystöt ja YK voivat tilata alkoholia ulkomailta ja myydä ja tarjoilla sitä alueillaan. Alkoholi on täällä arvokasta tavaraa, vähän kuten smoothiebaari Saharassa.

Tyypillinen bilepöytä
Jokainen Afganistaniin saapuva ulkomaalainen ei-muslimi saa tuoda mukanaan kaksi pulloa alkoholia. Tämän "säännön" kiertämiseen monet ovat keksineet keinoja, joista tulee mieleen alkoholin salakuljetuskeinot Provinssirockiin 15 vuotta sitten. Ihmiset kaatavat alkoholia samppoopulloihin. Jos tuo alkoholin muovipulloissa, sitä ei kuulemma huomata yhtä helposti läpivalaisussa. Jotkut rakentavat jotain eri taskuosastoja laukkuihinsa. Hätä keinot keksii.

Ensimmäinen alkoholipullo, jonka toin Afganistaniin, heinäkuussa 2013.
Kun aloitin työt YK:lla, ihmettelin, miten ihmiset voivat juoda niin paljon, jopa keskellä viikkoa. Kun asuin normaalissa talossa Kabulin keskustassa ennen YK-työtäni, alkoholia oli aika vaikea saada mistään. Tietyt ravintolat tarjoilivat viiniä - pullo pahaa viiniä kaadettuna teekannuun ja tarjoiltuna teekupeista, 90 dollaria. Tölkki olutta, 12 dollaria.

Tässä kaverini juo olutta kahvimukista libanonilaisessa ravintolassa, johon Talebanit hyökkäsivät 6 kuukautta myöhemmin.
Tietyt pikkukioskit kaupungin keskustassa Share Nawssa myivät alkoholia, mutta huhujen mukaan vodkapulloihin on kaadettu jotain epämääräistä ja länsimainen etiketti liimattu päälle. Silloin alkoholin, varsinkin viinin, juominen oli aika spesiaalia ja yleensä vain viikonloppujuttu, ja silloikin jotain kamalaa rommikolalitkua.

Kansainväliset suhteet.
Afgaanitkin juovat alkoholia, vaikka sitä on vaikea saada. Jotkut valmistavat sitä itse, toiset ostavat niitä kyseenalaisia vodkapulloja Share Nawsta ja jotkut saavat alkoholia ulkomaalaiskavereiltaan. Koska monet afgaanit eivät ole tottuneet juomaan alkoholia ikinä, se, kun he ryyppäävät, ei ole usein mitenkään kaunista katsottavaa. Olen ollut liian monissa juhlissa, joissa joku afgaani oksentaa, huitoo toisia tai kaatuilee muutaman shotin jälkeen. Niin tekee kyllä monet länkkäritkin, yleensä vain useampien shottien jälkeen, että ei voi tuomita.

Kotibileet.
Kabulissa on aika paljon länkkäreitä, jotka kittaavat viiniä ja shotteja keskellä viikkoa. Ei mikään ihme, sillä täällä on aika tylsää, koska oikeastaan minnekään ei voi enää mennä kaupungissa, eikä monilla ole hirveästi harrastuksia. Tai oikeastaan niitä olisi, esimerkiksi meidän alueella on tarjolla joogaa, koripalloa, frisbeetä, piirustustunteja, kuntopiiri, jalkapalloa ja meditointia. Valintakysymyksiä, kai.

Tämä vähän ihmetytti Mazar i Sharifin lentokentällä pohjois-Afganistanissa, joka sekin on kuivaa aluetta. Saksalaiset maksoivat uudesta hienosta terminaalista, mutta brändäys ja mainonta on mennyt vähän pieleen. Afgaanikollegani vannoi, että tässä mainostetaan alkoholitonta olutta. Yeah right.
Eräs tärkeä ohjelmajohtaja YK:lla on lähes aina täysin kännissä, kun näen hänet klo 8 jälkeen ravintolassa tai missään. Siis sellaisessa tilassa, että hän huojuu, sammaltaa, ja kertoo samoja asioita samoille ihmisille noin kymmenen kertaa. Se on aika ahdistavaa sillä hän muistuttaa minua yhdestä alkoholistisukulaisesta, jota on hyvin vaikea kestää humalassa. Nolottaa tyypin puolesta joka kerta, mutta en myöskään tajua, miten hän on toimistossa seuraavana päivänä kello 8 täysin freesin näköisenä ja toimintakykyisenä, neuvottelemassa strategioista ministeriön johtomiesten kanssa.

Nykyään arvostan tällaista spesiaalia alkoholin kulutusta - tässä kuvassa samppanjaa 30-vuotissynttäreinäni hotelli Kämpissä. Arvostan Kämpin kumiankkoja.
Kaverini, kyseisen henkilön kollega, sanoi että ohjelmajohtaja on funktionaalinen juoppo. En ymmärrä, miten se toimii, mutta näköjään toimii. Jos juon illassa kaksi pulloa viiniä, minua ei todellakaan löydä toimistosta seuraavana päivänä, vaan manaamassa olemassaoloani ja elämääni sipsipussi kädessä sohvalla, Gilmoren tytöt repeatilla.

Yhden illan ja pahan viinin loppu.
En pidä tipatonta tammikuuta. Eilenkin oli mukavaa, kun kaverit tulivat kylään, söimme intialaista ruokaa ja kilistimme muutaman lasin cavaa uudelle vuodelle. Pidin viime vuonna kaksi tipatonta kuukautta, jolloin huomasin, miten yleistä juominen on näissä piireissä. Toukokussa laskin noin 12 kertaa, jolloin olin tilanteissa, joissa kaikki muut joivat - siis juhlia, grillaussessioita, illallisia, edustustilaisuuksia. Jos ei juo, mielenkiintoiset drinkkivaihtoehdot ovat aika vähissä. Silloin kittaan aika paljon vaan kuplavettä ja käyn vessassa.

Monet sanovat, että täällä tulee helpommin humalaan ja krapulat ovat rankempia, koska olemme niin korkealla vuoristossa ja happipitoisuus on pienempää. Tai sitten ehkä siksi, että täällä vaan juodaan vähän liikaa.