Tuesday, 29 October 2013

Sade

Kabulissa sataa ja se on ihanaa. Sade on täällä harvinaista ja tuoksuu aina niin hyvälle. Sade on muuten mainio juttu, mutta koska kaupungissa ei ole kunnon kaivosysteemiä, käy näin:



Thursday, 24 October 2013

Torstai on bileitä täynnä

Tänään on perjantai vaikka on torstai, sillä viikonloppu alkaa täällä torstaina. Hämmentävää, mutta todella siistiä, Thursday is the new Friday. Luvassa on yhdet Halloweenbileet, yhdet pomon bileet, yhdet synttäribileet - kaikki samana iltana. Huomenna on jäähyväisbileet.

Kabulin bileet ovat aina aika mielenkiintoisia ja samaan aikaan hämmentäviä. Samassa paikassa voi tavata suurlähettiläitä perskännissä, YK:n väkeä valtaamassa tanssilattiaa ja ylihumalaisia security-tyyppejä käymässä läpi elämäntarinoitaan Irakista ja Somaliasta. Keittiössä jotkut fiksaa mojitoja ja joku saa idean pukeutua burkaan. Puutarhassa savuaa shisha-piippu ja tätä kaikkea suojaa kymmenmetriset betoniseinät ja piikkilanka.

Lopun viikonloppua aion fiilistellä tämän ihanan kappaleen ja kahvin ja kirjan ja granaattiomppujeni kanssa:






Tuesday, 22 October 2013

Uusi vuosi

Tänään täytin vuosia. Juhlat olivat hillityt mutta kivat - menimme libanonilaiseen ravintolaan, söin hummusta, babaganoushia (söpö sana!), falafelia ja kaikkea muuta ihanaa ja sain näin kauniin kakun:


Siinä on flamingoja!


Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Vaihdoin työpaikkaa kolme kertaa, muutin Lontoosta Afganistaniin. Nyt tiedän että se oli hyvä ja oikea päätös, vaikka aluksi vähän mietitytti.

Vuosi sitten juhlin synttäreitäni Lontoon kämpässä kotibileissä pina coladojen ja kevätkääryleiden kanssa. En olisi silloin osannut arvata, että tänä vuonna juhlin Kabulissa flamingokakun kera. Tämä vuosi on ollut hyvä. Jos jotain olen oppinut on se, että aina pitää kuunnella sitä takaraivon pientä ääntä joka kehottaa tekemään juttuja silloin kun ei ole ihan varma että uskaltaako tai voiko. Kyllä voi! Ettei sitten vanhana harmita.

Monday, 21 October 2013

Granaattiomenat!

Katsokaa mitä meidän pihalla kasvaa - granaattiomenapuu! Granaattiomenat ovat ihania, superterveellisiä, mutta usein liian kalliita. Mutta ei enää, ne ovat ihan tässä!


Granaattiomenasta tulevat siemenet ovat kauniita, ihan kuin ne jalokivet Muumien jaksossa, jossa Nipsu tippuu luolaan (tästä jaksosta muuten siskoni lapsi friikkasi aivan täysin kohdassa 7:05, en tiedä onko hän vieläkään toipunut syvästä järkytyksestä joka jatkui päiviä. Nipsu?!?!?)

Granaattiomena on kotoisin Afganistanista ja nyt niitä saa joka puolelta eri muodoissa. Granaattiomenamehu on tosi hyvää ja nättiä eikä ollenkaan liian makeaa. Tämä superfood on kuulemma inspiroinut monia: muun muassa kuninkaan kruunu keksittiin omenan muodosta ja granaattiomena on myös toiminut suunnittelupohjana käsigranaatille.

Granaattiomenaa aamiaisella...

Ja granaattiomenaa lounaalla. Granaattiomenaa forever!

Yksi kysymys kokeneemmille granaattiomenafaneille: miten jalokivet saa omenasta pois ilman että keittiö näyttää siltä että vaapukkamehupurkki on räjähtänyt tiskipöydälle ja vaatteille? Itse laitan omenan puoliksi ja alan kaivelemaan siemeniä käsin - prosessin päätyttyä pöydällä on aina punainen lammikko. Vinkkejä?


Sunday, 13 October 2013

Jokainen päiväsi on bonus

Moro taas kaverit! Kahden viikon lomaan sisältyi paljon hauskaa ja viiniä ja hotelleja ja ruokaa ja ihmisiä, siis kaikkea oleellista.

Kabulista poissa ollessani tajusin taas sen, kuinka rajoittunutta elämä täällä on. En voi kävellä kaduilla vapaasti ja menen melkein joka paikkaan autolla. Joskus harvoin pääsen kävelemään kaduilla markkinoilla tai länkkärien suosimalla ostoskadulla. Käveleminen on aika luksusta. Helsingissä ja Prahassa tallustellessani olin ihan innoissani siitä, että voin kävellä jalkakäytävällä. Sitten on liikennevalot ja sitten voi piipahtaa kahvilaan. Oih.



Kabulin katu.

Helsingin aamuruuhka hotellin ikkunasta.
Kahvia ja pullaa ihanassa helsinkiläiskahvilassa.


Elämä Kabulissa on joskus rankkaa. On rankkaa, kun tietää että maassa on käynnissä sota ja hallituksenvastaiset joukot tykkäävät pommittaa siviilejä ja ulkomaalaisia. On rankkaa, kun ikinä ei voi tietää, koska ja missä seuraava pommitus tapahtuu. Välillä supermarketissa pälyilen epäilyttävän näköisiä ihmisiä ja paniikki iskee - toi on varmasti Talibanin jäsen ja se räjäyttää kohta meidät kaikki! Miksi ryhmä nuoria vain käppäilee ympäri kauppaa eikä edes osta mitään? Miksi tolla on noin iso reppu? Kassalle ja ulos, asap ennen kuin räjähtää!

ISAF-joukkojen helikopterit lentävät talomme yli matalalla kaksi kertaa päivässä, niin että ikkunat tärisevät. Se tuntuu vieläkin jotenkin kriipivältä.

Kidnappauksen vaara on olemassa, minkä vuoksi myös kaduilla haahuilua ei suositella, vaikka se ei ole suoranaisesti kiellettyä. Viime vuonna kaverin tuttu kidnapattiin Kabulin keskustassa kun hän oli matkalla kotiin suositusta baarista. Hän laskelmoi, että 500 metrin käveleminen on ihan ok suhteellisen turvallisessa kaupunginosassa. Mies oli vangittuna neljä kuukautta maahan kaivatussa kuopassa ja onnistui pakenemaan "Talebanin dieetin" ansiosta. Miehen mielettömän selviytymistarinan voi lukea täältä (lue ainakin lista asioista, joita hän kirjoitti vapauden ajalle - pistää miettimään mitä olisi omalla listalla.)

Vapauden ja katujen ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun ne menettää. Lomailu on luksusta, koska se saa ymmärtämään, millä asioilla on oikeasti väliä ja mikä tekee onnelliseksi. Kidnapatun ranskalaisen listalla on monia asioita, joita olisi minunkin vapauslistalla. Sielläkin oli ylimpänä walking.

Ja hyvä huomio:

Everyday of your life is bonus.