Saturday, 27 July 2013

Kaipauksia

Jätin Lontoon elämän taakse kolme viikkoa sitten, ja näitä asioita olen muun muassa ikävöinyt:

Juustoja, salaattia (varsinkin rucolaa), liesituuletinta, juustohöylää, normaalia purkinavaajaa, kahvia, kahvinkeitintä, tilliä, vapautta, hummusta, kylmempää säätä, sadetta, jukurttia, polkupyörää, kuorimattomia vihanneksia, puistoa, turvallisuutta, kirjoja, kauniita ja tuoreita vihanneksia, kierrätystä, kortilla maksamista, kadulla kävelemistä, marjoja, isoa ruokakauppaa, elokuvateatteria, blenderiä, lehtiä, vessanpönttöjä joihin saa laittaa vessapaperia, farkkuja, toreja, julkista liikennettä, maitoa, siivilää, punaviiniä, kahviloita, turvavöitä, bataattia, hanavettä, rauhaa, liikennevaloja.

Tasapainottelua.


Jotta tämä ei menisi ihan valitukseksi, niin pitää myöntää että olen myös kolmen viikon aikana saanut paljon uutta. Olen saanut mielettömän mahdollisuuden työskennellä näin mielenkiintoisessa ja haastavassa paikassa ja mahdollisuuden osallistua edes jollain tavalla tämän maan jälleenrakennukseen. Olen saanut uusia kavereita, tuoreita mangoja aamuisin, koulutusta vastaavaa työtä, oman kylppärin ekaa kertaa elämässä. Mielettömän kauniita ja karuja maisemia, ystävällisiä paikallisia, koiran, naan-leipiä, afganistanilaista ruokaa, koskettavia tositarinoita, darin kielen sanoja. Iranilaista fetajuustoa, lentäviä leijoja ja brunsseja. Ymmärrystä.

Kun katselen kaupunkia katolta ja näen tämän maiseman, en voi olla ajattelematta kuinka onnekas olen, että saan olla täällä. En tiedä kuinka kauan saan olla, mutta nyt katselen tätä maisemaa ja tunnen vain kiitollisuutta. (Vaikka juustohöylä ja rauha maassa olisi myös kiva.)


Leija Kabulin yllä.



Tuesday, 23 July 2013

Tipaton Ramadan ja salainen keksikätkö

Ramadan alkoi kaksi viikkoa sitten. Kuukauden paastokauden aikana muslimit eivät saa juoda tai syödä mitään valoisana aikana (mukaan lukien lääkkeet - chowkidor-ovipoika valitti aamulla kärsineensä kamalasta päänsärystä, mutta buranaa ei voi ottaa. Hampaidenpesukin on kiellettyä auringonnoususta auringonlaskuun.)

Paikalliset heräävät noin kahden aikaan aamuyöllä syömään ja juomaan, ja menevät takasin nukkumaan. Seuraava ateria, iftar, on vasta seitsemän jälkeen illalla. Töissä paastoavat paikalliset tekevät vähän lyhyempää päivää, mutta vaikuttavat muuten suhteellisen virkeiltä ja normaaleilta. Itse olisin jo ensimmäisen kuuden tunnin paastoamisen jälkeen niin kiukkuinen ja kamala ihminen, että saisin varmasti potkut.



Ramadan ei vaikuta elämään täällä paljon, paitsi että juomista ja syömistä julkisilla paikoilla tulee välttää. Toimistossa menen käytävälle juomaan vettä, ja ulkomaalaiset syövät lounaan keskenään puutarhassa. Töissäni on muutamia afgaaneja, jotka eivät paastoa, ja he saavat kokea paljon nuhtelua, tuomitsemista, päivittelyä ja mulkoilua. Yksi esittää muille paastoavansa, jotta säästyisi verbaaliselta kivitykseltä, mutta heti kun muut lähtevät kotiin, mies ottaa beef jerkyn ja keksit vetolaatikosta esiin ja tankkaa teetä.

On vaikea käsittää, miksi ihmisiä loukkaa se, ettei joku paastoa - eihän hän silti poista toisilta heidän oikeuttaan paastota ja olla ottamatta buranaa valoisana aikana. Mutta aika sama meininki kaikissa arvokeskusteluissa: homoavioliittoja vastustetaan koska se nyt vaan on niin väärin ja loukkaa minunkin avioliittoani. Uskonnon kyseenalaistaminen on täällä todella iso tabu ja uskonnollisten käytäntöjen haastaminen aiheuttaa monissa paikoissa väkivaltaisen reaktion.

En osallistu Ramadanin paastoamiseen (tai Ramazanin, kuten täällä sanotaan), koska tiedän että se on keholleni ja mielelleni epäterveellistä. Paastolla ei myöskään olisi mitään henkistä vaikutusta koska en ole muslimi, ja se vaikuttaisi vaan vähän oudolta. Olen silti päättänyt ramazoida omalla tavallani ja pidän tipatonta Ramadania. Tämän detox-kauden aikana en aio juoda yhtään alkoholia. Se ei ole kovin vaikeaa, koska alkoholia ei ole hirveästi saatavilla, ja jos on, se maksaa aivan älyttömästi. Silti, parin viikon päästä kun Ramazan loppuu ja Eid alkaa, pitää ehkä juhlistaa sitä muutamalla viinilasillisella.*


*) Ja juustolla! Löysin ruokakaupasta kohtuuhintaista goudaa! Ja hyvää iranilaista fetaa. Jes.

Saturday, 13 July 2013

Lauantaibrunssilla

Täällä Kabulissa lauantai on sunnuntai, sillä työviikko alkaa sunnuntaista ja päättyy torstaihin. Järjestelmä sopii mulle hyvin, sillä olen aina vihannut sunnuntaita. Varsinkin sunnuntai-iltapäivää: silloin on aina masentava fiilis, ei oikein kiinnosta tehdä mitään, koska tietää että ankea maanantai on edessä. Täällä maanantai onkin niinkuin tiistai, joten vältyn maanantaiahdistukselta. Lauantain kyllä kaiken järjen mukaan pitäisi tuntua siltä kuin sunnuntait ennen, mutta jostain syystä se ei vain mene niin. Kumma juttu.



Tänään nautin ensimmäisen Kabulin brunssini. Eikö kaikkien bloggaajien kuulukin käydä brunsseilla, varsinkin lauantaisin?

Ulkomaalaisilla ei ole täällä ihan hirveän laajaa valikoimaa ravintoloista, joten olen jo kaksi kertaa yhden viikon aikana eksynyt Le Jardin -nimiseen ranskalaiseen ravintolaan. Siellä on ihana ja tilava puutarha täynnä erilaisia kukkasia ja seinillä roikkuu kauniita afgaanimattoja. Ruokalistalta löytyy lettuja, voileipiä, kotitekoista pastaa, salaatteja, hanhenmaksaa (ajatuskin kammottaa), hamppareita, juustoja (= taivas).

Ulkomaalaisille suunnatut ravintolat ovat tietysti kalliimpia kuin afgaaniraflat, joihin haluan ehdottomasti tutustua myöhemmin. Brunssimenu maksoi 900 afgaania eli noin 20 dollaria. Mutta oli se nätti:



Pöytään kannettiin omenanyyttejä, viikuna- ja suklaaleivonnaisia, tuoretta leipää, itsetehtyjä hilloja, pinaattimunakokkelia... Ja katsokaa nyt tuota feta-parsakaalipiirakkaa, ai elämä!  Samppanjaa ei tällä brunssilla siemailtu, vaan  mangosmoothieita, vastapuristettuja mango- ja omenamehuja ja kunnon kahvia (elän tällä hetkellä pikakahvilla, hyi).

Koska elämä täällä alkaa varmaan jossain vaiheessa ahdistaa, tästä Jardinin brunssista voi tulla jokaviikkoinen henkireikä. Voitte siis varmasti odottaa lähikuvia Nutella-letuista, kasvispiirakoista ja croque-monsieureista jokaviikkoisista rest and recuperation (R&R) -sessioistani. No ei vaiskaan.


Wednesday, 10 July 2013

Kidnappaus kadulla

Eilen kotimatkalla katselin Kabulin kiireisiä katuja pakettiauton ikkunasta. Näin leipäkauppoja, uhkarohkeita pyöräilijöitä, rakennustyömaita, naisia kerjäämässä sininen burqa päällä, lapsia jahtaamassa koiria, vesimelonimyyjiä. Kun pysähdyimme ruuhkassa, näin keskellä tietä istuvan avuttoman koiranpennun. Koira oli aivan ylisöpö, ja kollegani päätti hypätä ulos autosta ja kaappasi koiran mukaansa. Ei kaikkia voi auttaa, mutta niitä, joita voi ja jotka ovat aivan edessä, pitää, hän järkeili.

Afgaanit eivät yleensä ole koiraihmisiä, ja monet lapset ovat hyvin ilkeitä ja väkivaltaisia katukoirille. Tällekin koiralle olisi varmasti käynyt huonosti aika nopeasti.

Eilisen kidnappauksen seurauksena meillä on nyt maailman kolmanneksi söpöin koira (ensimmäinen ja toinen ovat koirat lapsuudestani).

Koira oli aika peloissaan, kun jättiläinen yhtäkkiä kaappasi sen autoon keskellä katua.

 En ollut aluksi kaappauksesta täysin innoissani, sillä monet ottavat söpöjä koiria koteihinsa vähäksi aikaa, mutta muuton tullessa jättävät koirat tänne. Aika harva ulkomaalainen perustaa perhettä ja asettuu Kabuliin, joten huolehdin miten hauvalle käy. No, se tulee tietenkin kotiin mukaan! kaveri ilmoitti. Eli kaikki hyvin.

Seuraava tunti ajettiin ympäri Kabulia etsien eläinlääkäriä. Se ei ollut täysin helppoa, mutta vihdoin löytyi Afghan Small Animal Clinic ja koira sai tarvitsemansa rokotteet ja lääkkeet. Poloinen joutui jäämään klinikalle yön yli saamaan hoitoa.




En kestä, liian ihana!
Uuden perheenjäsenen nimeksi tuli Babur. Nimi herätti vastustusta, koska se on pojan nimi ja koira on tyttö. Mitä väliä, hieno nimi! Pitää rikkoa näitä sukupuoliaitoja ihan näin pienillä tönäisyillä. Ja söpis näyttää ihan Baburilta.

Olen niin innoissani, sillä olen jo pitkään halunnut koiran talooni. Koska muutan kaupunkia tai maata noin kerran vuodessa, ei siihen ennen ole ollut mahdollisuutta. Nyt jo huolehdin siitä, että kiinnyn Baburiin liikaa ja sitten kun lähden Afganistanista, en saa ottaa tytsyä mukaan.

Mietin vähän aikaa, että onko tässä nyt mitään järkeä. Mutta onhan se aika hieno homma, että voi tarjota kodittomalle kivan ja turvallisen elämän ja purkin Pedigreetä joka päivä, eikö?

Saturday, 6 July 2013

Kabulin kemut

Saavuin vihdoin Kabuliin eilen. Kun kävelin lentokentän ovista ulos, en ihan tajunnut, että Kabul on nyt tässä. Asun Afganistanissa. En oikein vieläkään tajua sitä.

Ekat näkymät kun heräsin Afganistanin yläpuolella.


Löysin kuskin Kabulin kentältä, ja kuski löysi uuteen osoitteeseeni 1001-postinumerossa. Uudessa kodissani on korkeat ja isot huoneet, kiva puutarha ja isot kylppärit. Yhden torakankin näin. Ja kissanpennnun, joka livahti ikkunasta salakavalasti sisään syömään spagettia.

Kabulin elämä alkoi juhlavissa tunnelmissa, sillä heti ekana iltana sain kutsun ulkomaalaisten illanistujaisiin. Muutama Kabulissa asuva ulkomaalainen oli aikaisemmin kehottanut tuomaan maahan sallitut kaksi pulloa alkoholia, vaikkei itse joisikaan. Alkoholi on Afganistanissa periaatteessa kielletty, vaikka sitä saakin joistain ravintoloista ja baareista. Suurlähetyistöissä alkoholi kuulemma virtaa vapaammin.

Dubain lentokentältä mukaan lähti siis pullo vodkaa (jota vihaan). Juhlavieraat Kabulin puutarhassa olivat erittäin innoissaan tuliaisesta.

Finlandiaa Dubaista.

Bileet olivat rennot: puutarhassa oli tyynyjä ja mattoja, tarjolla Bacardi-smoothieita, vodkaa, banaanipannareita, leipää ja sipsejä. Oli ikävä Ranch-dippiä. Shisha-piippu teki kierroksia.

Koska turvallisuustilanne on pahentunut, monet ulkomaalaiset eivät mene enää ulos syömään ja juomaan yhtä usein, vaan tapaavat toisten kodeissa. Ihan rentoa meininkiä ja samanlaista juhlintaa kuin muuallakin, paitsi näissä kemuissa vieraat jakavat kokemuksiaan pommituksista ja itsemurhaiskuista. Yksi amerikkalainen kertoo: "Niin se toissaviikkoinen isku oli ihan mun naapuritalossa, tulitus jatkui monta tuntia." Toinen jatkaa: "Usein iskut on aamuyöllä, ja silloin se on tosi ärsyttävää, silleen et v***n Taleban, onko pakko herättää aina kesken unien." Sitä odotellessa.



Wednesday, 3 July 2013

Passi ja hammasharja

Tänään pitää lähteä. En ihan vieläkään tajua, että perjantai-aamuna avaan ikkunan uudessa kodissani Kabulissa. Hermoja on koiteltu pakkaamisessa, kun viime yönä selvisi, että saankin tuoda vaan 20 kg tavaraa. Aika mahdotonta saada kaikki oleellinen elämässä mukaan, mutta on siellä ainakin Jenkki-purukumia ja Fazerin sinistä.


Ensin pitää selvitä päivän viisumireissusta Dubaissa ja sitten - Kabul!