Saturday, 16 September 2017

Ghorilainen mikropenis

Kuulin vähän aikaa sitten yhden älyttömimmistä tositarinoista ikinä. Olin illallisella miespuolisten kollegoideni kanssa hienossa hotellissa. Ruuan jälkeen menimme hotellin kattoterassille nauttimaan muutaman tuopillisen vihreää teetä. Vihreä tee + valot kaupungin yllä on näköjään resepti levottomiin, unohtumattomiin tarinatuokioihin.



Puheenaiheena oli Afganstanissa sallittu polygamia, eli miehien mahdollisuus mennä naimisiin enemmän kuin yhden naisen kanssa samaan aikaan. Keskustelu siirtyi siihen, miten vaikea naisten on saada avioero Afganistanissa. Miehet voivat erota naisista sanomalla vain 3 kertaa "eroan sinusta", sillä siisti. Naisille avioero on monissa paikoissa mahdotonta. Avioeroon pitää olla joku tietty ja tarkka "syy", kuten miehen parantumaton sairaus tai että mies ei pysty elättämään naista. Sharia-laissa on säädelty myös muita päteviä avioeron syitä, kuten jos vaikka mies antaa luvan avioeroon, jos mies menee pitkälle matkalle ilman vaimon lupaa tai jos mies pakottaa naisen tekemään "epämoraalisia tekoja".

Avioero ei yleensä ole naisen valinta, kuten ei moni muukaan asia Afganistanissa.



Tämän valaisevan teehetken edetessä opin, että mikropenis on myös ihan validi avioeron syy.

No, ei tietenkään sharia-lain tai muun lain edessä, mutta tämä tarina on silti tosi. Kollegani tiesi afgaanimiehen, jonka vaimo halusi avioeron, koska miehellä oli aivan liian pieni penis. Siis kuulemma mikropenis.

Kun miespuoliset kollegani voivat vapautuneesti puhua keskuudessani mikropeniksistä, tiedän, että olen päässyt aika pitkälle tässä luottamuksenluomishommassa. Mies vähän punasteli kertoessaan juttua, mutta se oli kuitenkin hänen mielestään niin hyvä anekdootti, ettei hän malttanut olla jakamattakaan. Kun hän pääsi kunnolla vauhtiin, jutun kertomista vaikeutti se, että mies oli tukahtua naurusta ja haukkoi monessa kohdassa lisähappea.

Vuosi oli siis 2002, paikka Ghorin maakunta, ja nainen ei hyväksynyt miestään siipaksi kun hääyönä koko totuus valkeni hänelle. Nainen meni paikallisen ghorilaisen sotilaskomentajan ja kyläyhteisön johtomiehen puheille, vaatien avioeroa. Sotilaskomentaja vaati, että mies tuodaan paikalle kyläneuvoston eteen, jotta he voisivat tarkistaa, puhuuko nainen totta. Komentaja halusi miehen pudottavan housut alas neuvoston edessä, jotta asiaan saataisiin reilu, faktoihin perustuva päätös. Aviomies ei suostunut, ja kun sotilaskomentaja pysyi vaatimuksessaan, mies pakeni vähin äänin länsirajan yli Iraniin. Häntä ei ole nähty sen jälkeen. Nainen oli vapaa.



Juttu oli niin älytön, että epäilin sen paikkansapitävyyttä. Ihan totta se kuulemma on - mies tuntee vieläkin ihmisiä tästä ghorilaisesta kylästä, joka ei unohda juttua ikinä. Ex-aviomies on vieläkin maanpaossa Iranissa.

Liian monta kupillista vihreää teetä kattoterassilla, ja nyt olen tätäkin tietoa ja kokemusta rikkaampi.
Ja tiedän myös, että olen luonut niin hyvät suhteet kollegoihini, että he voivat vaivatta sanoa seurassani "mikropenis", googlailla siitä kuvia ja kierrättää mikropenis-iPhonea koko pöytäseurueen kesken, välillä lisää teetä kaataen.

Se on isoa se.


Saturday, 9 September 2017

Bamyan - taas, iankaikkisesti ihana

Kävin Bamyanin maakunnassa kolmatta kertaa. Se on vieläkin yhtä loistokas kuin ensimmäisellä kerralla. Ihastelin taas aivan täysillä Bamyanin buddhia, Band-e-Amirin järveä, upeita vuoria, maisemia, hengitin sisään raikasta ilmaa niin kuin se loppuisi kesken.



Bamyan on ensimmäinen maakunta, jossa olen vieraillut. Jotenkin myös erityisesti tärkeä - tulin tänne helmikuussa 2014 kavereiden kanssa lomalle. Söimme hyvää ruokaa, kiersimme historiallisia paikkoja ja nähtävyyksiä, pelasimme pelejä hotellihuoneessa, menimme laskettelemaan (ensimmäistä kertaa elämässäni) vuorille.





Siitä turvallisuuden tunteesta ja helppoudesta, joka elämässä tuntui 3 vuotta sitten, ei ole enää paljon jäljellä. Näin ja koin silti samoja paikkoja kuin silloin ensimmäisellä kerralla, nyt vaan vähemmällä rentouden ja turvallisuuden tunteella. Paikka on unohtumaton, mutta silti tuntuu että pitää aina palata.



Alhaalla kuvassa oleva kukkula on nimeltään Huutojen kaupunki, City of Screams, 1200-luvulta peräisin oleva kaupunki, jonka Tšingis-kaani valloitti vuonna 1221 ja murhasi kaikki asukkaat kostona lapsenlapsensa surmasta. Siitä lähtien se on tunnettu Huutojen kaupunkina - paikka oli islamilaisen elämän keskus kun buddhalaisvaikutteet alkoivat hävitä alueelta 700-luvulla.



En saanut selville, mikä ja miksi.

Näkymät Huutojen kaupungista.


Who run the world!? GIRLS.

Lounastauko Yakawlangin piirikunnassa.

Aamuruuhkaa Bamyanin keskustassa.
Teetauko. Afganistanissa juodaan joko vihreää tai mustaa teetä. Tällä matkalla opin, että mustaa teetä pidetään "naismaisena" valintana. Vihreä tee taas on kovinkin miehekästä.

Miesten naismainen teehetki.
Band-e-Amirin järvi ja kansallispuisto on yksi kauneimmista asioista, joita olen nähnyt. Vesi on puhdasta ja turkoosia, näyttää maagiselta. Vuokrasimme polkuveneen puoleksi tunniksi ja kiertelimme ympäri sinistä lammikkoa. Paikka on todella suosittu myös paikallisten turistien keskuudessa.













Vesiputous Band-e-Amirin kansallispuistossa.
Bamyanin keskustasta löysimme tällaisen söpön ravintolan. Bamyanissa, kuten monissa paikoissa, on usein aika vaikeaa saada kasvisruokaa, joten olin hyvin innoissani tästä okrasta ja munakoisosta, vaikka ne olikin tyypilliseen afgaanitapaan upotettu öljyyn:







Bamyan tunnetaan parhaiten Buddha-patsaistaan, jotka Talebanit tuhosivat räjähteillä vuonna 2001. Patsaat veistettiin 500-luvulla - nyt jäljellä on enää Buddhanmuotoiset kolot kalliossa.





Matkalla Shibarin piirikunnasta Bamyaniin.











Afganistanissa on niin paljon potentiaalia olla samanlainen turistirysä, elämysten pesäke, kuin mitä se oli 70-luvulla. Surullista nähdä kaikki nämä mahdollisuudet silkkana mahdottomuutena tällä hetkellä, mutta olen niin onnellinen että olen saanut kokea kaiken tämän.

Tuesday, 29 August 2017

Elämäni rentouttavimmat 12 tuntia

Elämä Afganistanissa, tai välillä tuntuu että maailmassa ylipäätään, vaatii pientä taukoa aina silloin tälloin, jotta pää pysyy kasassa. Maria Veitola kirjoitti tärkeän instapäivityksen, jossa kertoi että oli pakko lähteä mökille päiväksi, jotta pää ei hajoa paineiden alla -- "Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä."

Itse koin tällaisen rauhallisuuden retriitin, hemmottelupaussin, kauan kaivatun tauon, vähän aikaa sitten Jordaniassa.

Elämäni rentouttavimmat 12 tuntia, kiitos Mövenpick Resort & Spa Dead Sea, joka tarjosi hotellihuoneen sitä vastaan, että kirjoitan kokemuksistani blogissa.



12 tunnin tehorentoutus:


Kello 11:30 – työmatkani päättyi Ammanissa Jordaniassa, taksikuski hakee minut Ammanin keskustasta ja suuntaamme kohti Mövenpickin Resort & Spa Dead Sea –hotellia, joka on noin 45 minuutin ajomatkan päässä.

12.15 – saavun Mövenpickiin ja jossain ”perinteisessä asussa” oleva mies tuo minulle tervetuliaisjuoman, joka on kirpeä ja raikas. Tämä on ehkä ärsyttävintä monissa huippuhotelleissa eri lomakohteissa – ”perinteiset” kostyymit aulatyypeillä – woooow, täällähän on niin autenttinen fiilis (not). Mutta drinkki oli hyvä.

12:30 pääsen huoneeseeni, jossa fiilistelen kaikkea aika täysillä. Olin odottanut ihan perushuonetta, mutta respa antoi minulle Premium Pool View -huoneen, joka on yksi parhaimmista huoneista, joissa olen ikinä yöpynyt. Ja siis rakastan viiden tähden hotelleja hemmotteluun, joten olen yöpynyt monissa. Huoneessa on ihana sisustus ja värit, puisia, jordanialaisia huonekaluja ja oma terassi!

Tällaista on vain pakko rakastaa:

Oma terassi.
Terassin näkymät.





Huone on siitä spesiaali, että se sijaitsee resortin hiljaisella alueella, jossa vain aikuiset saavat yöpyä. Alueella on oma jättimäinen uima-allas. Tällaiselle hiljaisuutta arvostavalle soolomatkailijalle hyvä, mutta alueella oli myös paljon häämatkaansa viettäviä pareja.

Henkilökunta oli jättänyt myös mukavat terkut – hedelmiä, ihanan Trinitae-merkin kylpysuolaa ja söpön viestin. Jos muuten ikinä olette Ammanissa, käykää ihmeessä Trinitaen myymälässä Rainbow Streetin lähellä – upea paikka kauniilla näköalalla, ja kauppa myy mitä ihanimpia itsetehtyjä saippuoita, huonetuoksuja, voiteita, mutanaamioita ja kuorintavoiteita.



Visiitin päätarkoitus on vihdoin, ensimmäistä kertaa elämässäni, päästä kokeilemaan Kuolleessameressä uimista. Siispä suuntasin kohti merta, kun sain lopetettua huoneen fiilistelyn.



14:15 Aurinko paahtaa täysillä. En suosittele visiittiä heinäkuussa, vaan myöhemmin syksyllä tai aikaisin keväällä, paitsi jos fanittaa täysillä ahdistavan kuumaa ilmaa, jatkuvaa hikipisaroiden pyyhkimistä, ja tunnetta että kohta ehkä pyörtyy.










14:30 Meressä uiminen on outo mutta ihana kokemus. Hotellilla on oma ranta, josta oli helppo pulahtaa mereen. Hotelli myös tarjoaa rannalla Kuolleenmeren mutaa, jota saa kauhoa saviastiasta käsin ja levittää mutanaamion koko kropalle ennen uimista.

Kuolleenmeren noviisina en tietenkään tajunnut, miten siinä kuuluu käyttäytyä, ja aloin uida sammakkoa eteenpäin, tajutakseni että se on mahdotonta. Yksi ystävällinen nainen huomautti, että homma sujuu ainoastaan selällään. Se oli totta, sillä jos yrittää uida ”oikeinpäin”, kaatuu varmasti eteenpäin tai sivuttain. Pulikoin selälläni ehkä vartin, kunnes luovutin kuumuudelle ja menin takaisin sisään.



15:05 Katson Netflixistä Designated Survivor –sarjaa, syön sipsejä ja juon ilmaisen minibaarin limsaa. Tilaan huonepalvelusta noin 10 dollarin meze-lautasen, ja se on taivaallinen, kaikkia lempiruokiani samalla tarjottimella:




17:00 menen uimaan privaattiuima-altaaseen, joka on suoraan hotellihuoneen ulkopuolella. Uimisen aikana saan usein hyviä ideoita ja mieleni rauhoittuu, kuten taas nyt.

18:20 lähden takaisin koittamaan Kuolluttamerta auringonlaskun aikaan. Kannatti.



Toivon, että joku olisi selittänyt Kuolleenmeren ABC-säännöt ennen sinne menemistäni. Tiesin että vesi on tosi suolaista, mutta en ollenkaan käsittänyt, että se maistuu ja tuntuu suolahapolta. Oli tietenkin pakko maistaa sitä – toivon että olisin jättänyt tämän kokeilun väliin, sillä vesi maistui kamalalta ja polttavalta. Jätin aurinkolasit rannalle, nostin käteni merestä ja muutama pisara vettä meni silmiini. Olin sokea noin viisi minuuttia ja yritin olla panikoimatta. Onneksi näköaisti palasi juuri ennen auringonlaskua:








20:05 Tilaan baarista lasin valkoviiniä ja fiilistelen sen kanssa auringonlaskun jälkimaininkeja ja luen kirjaa. Innoissani tilasin jordanialaista viiniä, mutta on pakko tunnustaa, että se ei maistu kovin hyvälle (kokeilin monia laatuja). Mutta hyvä kuva siitä kuitenkin tuli:



20:45 Kävelen ympäri hotellin massiivista aluetta ja palaan huoneeseen toiselle uima-allas uinnille, tällä kertaa pimeässä.



21:30 Palaan Netflixin pariin ja tilaan kaksi lasia viiniä lisää, vaikka tiedän ettei se maistu hyvältä. Johti silti hyvään fiilikseen.

23:30 Taksi hakee ja vie lentokentälle.

Kiitos Jordania, ehkä nähdään vielä!

Jakakaa tekin tehokkaimmiksi kokemanne pikarentoutumisvinkit – mökki, sauna, metsä, meri, ravintola, hostelli, laituri, luksushotelli, laiva, mikä, missä?

Edessä on pitkä Eid-al-Adha viikonloppu, jonka aion viettää ystävien kanssa Beirutissa ihanassa Airbnb-asunnossa rentoutuen ja paljon mezejä ja hummusta syöden.

Eid mubarak!