Sunday, 18 February 2018

Tammikuun 54 neliön meditaatio

Täällä taas! Vietin viime kuukauden tehden hyvin syvää meditaatioharjoitusta, jota kutsutaan myös 54-neliöisen kaksion maalausremontiksi - yksin. Ostin sijoitusasunnon, jonka seinät olivat riemukkaan keltaiset ja violetit - ei siis ihan kaikkien suosikkikombo, joten päätin maalata ne. Katonrajaa koristi myös jonkinlainen riemukas paperi.

Alkutilanne.
En ole koskaan ennen maalannut mitään, enkä tiennyt maalauksesta paljon mitään. Ajattelin, että muutamassa päivässä se varmaan hoituu - kuinka vaikeaa se nyt voi olla, pensseli käteen jne.

Maalausprosessiin liittyy niin paljon pientä näpertämistä, mitä en osannut odottaa. Vietin kämppäni kanssa noin kaksi viikkoa laatuaikaa, noin seitsemän tuntia joka päivä. Nyt tunnen sen jokaisen kulman, tason ja nurkan tarkemmin kuin osasin odottaa.

Raksalla.
Vietin kymmeniä tunteja tällä ihanalla raksalla, yksin omien ajatusteni kanssa. Paperitapettiboardin poisnyppimiseen meni aikansa, kuten myös katonrajanalueen tasoitukseen ja hiontaan. Seinien pesemiseen, kaiken maalarinteippaamiseen, lattioiden suojaamiseen meni tunteja. Seinässä oli ISOJA reikiä, jotka monen päivän kittaamisen, tasottamisen ja hiomisen jäljiltä olivat lopuksi tasaisia.
Niin tyydyttävää.

Parasta tietenkin oli, kun äiti toi kahvia ja pullaa. Berliininmunkki on lempileivokseni Suomessa.
Kuuntelin kymmeniä podcasteja, muun muassa koko Serialin ykköskauden ja kaikki suomalaiset podcastit, jotka tiedän. Jammailin yksikseni ysärihittien tahtiin. Mietiskelin kaikenlaisia ajatuksia.

Monet sanoivat, että kantsisko nyt vaan palkata joku ammattilainen tekeen se ja muistuttivat, kuinka rankkaa hommaa tällainen on. Mutta tämähän oli oikeastaan aika mahtavaa - opin paljon uutta asiasta, josta en ennen tiennyt mitään, ja pystyin itse saavuttamaan aika hienon muutoksen kämppään. Kokemukseni oli siis sillä tasolla, että jouduin googlaamaan miten maalipurkki avataan, ja miten telan saa kiinni telanvarteen. Hiekkapaperin kiinnittäminen hiontavarteenkaan ei ollut ihan simppeliä.

Isäni, joka on ammatiltaan maalari, sanoi lopputuloksen nähtyään, että hyvältä näyttää ja hän on ylpeä että itse tein - se tuntui aika hienolta. En siis ainakaan onnistunut sössimään projektia, vaikka helpommalla olisin päässyt jos olisin palkannut jonkin muun.

Pohjamaalin jälkeen.
Monien vuosien toimistotyön ja raporttien näpyttelyn sijaan tällainen kunnon työ tuntui virkistävältä. Kahdeksan tunnin raksalla kyykkimisen jälkeen 42-asteinen hotjooga, sauna, mifusuikalewokki ja pari lasia viiniä tuntuivat aivan mielettömiltä kokemuksilta.



Että tällainen oli tammikuuni. Instassa minua seuraavat varmaan ovat huomanneet että muutin viime viikolla Geneveen, ainakin vähäksi aikaa. Afganistaniin liittyvin asioiden yhteydessä, joten Kabuliinkin varmaan vielä palaan. Näistä lisää myöhemmin. Nyt ainoa päänvaiva on kämppään tehtävä keittiöremontti. Omasta mielestäni 50-luvun alkuperäinen keittiö on aika symppis mutta vuokraajat eivät näköjään ole samaa mieltä. Jos siis tiedät Turun alueelta joitain remonttitaitoisia ihmisiä, jotka osaavat purkaa ja asentaa keittiöitä, saa vinkata kommenttiboxissa.



Siitä tuli valmis! Ja valkoinen! Tasainen! On muuten ollut jännää huomata, miten huomio keskittyy nykyään eri paikoissa asioihin, joita en olisi ikinä ennen katsonut - maalien rajat asuntojen kulmissa ja katossa, pistorasioiden ja katkaisijoiden ympärillä. Valkoisen eri sävyt. Joogasalissa välillä keskittyminen herpaantuu kun alan ihailla tasaista telanjälkeä ja hyvin tehtyjä rajauksia.

Vuodesta 2018 on näköjään tullut uusien juttujen kokeilemisen ja mukavuusalueelta lähtemisen vuosi. Välillä on hyvä tehdä jotain juttuja ihan vaan kokeilemisen vuoksi. Mutta ei kaikkea. Yhden ison virheenkin olen jo ehtinyt elämässä tekemään, siitä vielä lisää.

Kiva että olet vielä täällä lukemassa, vaikka olin poissa. 

Wednesday, 20 December 2017

Hyvän elämän 7 perusasiaa

Olen elämäni aikana muuttanut aika moneen uuteen paikkaan, pakannut tavarani, purkanut ne, aloittanut alusta. Muutin 17-vuotiaana yksin vaihto-oppilaana Minnesotaan ja 19-vuotiaana Isoon-Britanniaan. 21-vuotiaana ja taas 23-vuotiaana Prahaan. 24-vuotiaana Lontooseen. 26-vuotiaana New Delhiin. 27-vuotiaana Kabuliin. Nyt 31-vuotiaana vähäksi aikaa Teheraniin.



Olen oppinut, mikä on itselleni oikeasti tärkeää ja minkälaiset asiat luovat kodin, miten tilapäinen se onkaan. Tietenkin ihmiset ovat tärkeimpiä kaikissa paikoissa, mutta listaan tässä materiaalisia asioita.

Top-7 listani hyvään elämään:


1) Kynttilät





En matkusta mihinkään ilman kynttilöitä ja tulitikkurasiaa. Afganistanin "pakolaukussani" oli mukana tuikkukynttilä ja tulitikut - en tiedä ajattelinko sen tunnelmanluomisen kautta jossain vakavassa evakuointitilanteessa vai jonkinlaisena "kun helikopteri hajoaa erämaahan, voin tehdä tulen" -ajatteluna. Molemmat vaihtoehdot kumpuaa kuitenkin samasta logiikasta.

Teheraaniin muuttaessani yksi ensimmäisistä asioista (kohdan nro 3 kanssa) oli tuikkukynttilöiden ostaminen. Mikään ei luo lohduttavaa ja rauhoittavaa tunnelmaa samalla tavalla kuin kynttilänvalo. Vaikka uusi kotini olisi minkälainen mörskä tahansa, kynttilänvalossa kaikki näyttää aina paljon paremmalta. Tulitikun raapaisun tuoksu on myös lempituoksuni.

2) Omat puhtaat lakanat




Nämä eivät myöskään koskaan jää kotiin, ellei ole ihan pakko. Tuon omat lakanani, vaikka tilapäiskämpässä olisikin valmiiksi lakanat. Olen rakastunut näihin nykyisiin pellavalakanoihini (tietenkin jos kirjoittaa blogia, pitää omistaa pellavalakanat), ja en jätä niitä mihinkään.

3) Vihannekset ja hedelmät




Missä tahansa asunkin, sieltä pitää saada tuoreita vihanneksia. Tämä on oikeasti huipputärkeää. Iranissa ja Afganistanissa ei kovin paljon syödä kasvisruokaa, joten teen itse usein ruokani. Syön mielelläni salaattia joka ilta, enkä kyllästy siihen koskaan. Maakuntamatkoilla Afganistanissa pakkasin laukkuuni aina muutaman kurkun, paprikan ja omenan, ihan varmuuden vuoksi. Jos elämässä ei olisi kurkkua, se olisi paljon synkempää.

4) Joogamatto




Keho ja mieli oireilee ilman joogaa kun se on kerran koukussa. Joogata voi ilman mattoakin, mutta se on vähän vaikeampaa kun kädet liukuu ja naamaa vastassa on likainen kokolattiamatto.

5) Musiikki 


Teheranin väliaikaiskämppäni opiskelija-asuntolassa.

Musiikkia pitää kuunnella joka ilta tai muuten tuntuu, että jotain puuttuu. Iraniin muuttaessa en tajunnut, että Spotify on monien muiden internetpalvelujen tavoin blokattu. Olin ladannut offline-tilaan vain yhden musiikkilistan, joten kuuntelin samaa listaa kaksi kuukautta putkeen. Silti parempaa kuin hiljaiset illat.

6) Omat saippuat




Mihin tahansa matkustankin tai miten täynnä laukku jo on, pakkaan mukaan omat pesuaineeni. Lushin pikkusaippua mukana huonoimmastakin läävästä tulee vähän luksuksempi.

7) Kahvi (ja tee)




Aamu Elämä ei lähde käyntiin ilman kunnon kahvia, joten etsin useimmiten ensimmäiseksi uudesta kotikaupungista kunnon kahvintekovälineet ja kahvikupin. Afganistanissa ja Iranissa ei hirveästi juoda kahvia vaan teetä tarjoillaan joka puolella. Afganistanissa vihreää teetä ja Iranissa aina mustaa. Olen tottunut pakkaamaan mukaani pienen purkin Nescafe Gold -pikakahvia maakunta- ja syrjäseutumatkoille. Nescafe Gold on aika pahaa, mutta kahvi on huonoimmillaankin joskus parasta, mitä voi olla.

Mitä teidän elämän selviytymissettiin kuuluu?

Sunday, 10 December 2017

Uusi Iranin yllättäjä: suola-aavikko

Iran on maa, joka on yllättänyt minut enemmän kuin mikään muu maa ennen. Täällä on paikkoja, joista en ennen tiennyt mitään. Kuten tämä Varzanehin kaupungin lähellä oleva autiomaa, jossa pääsin ihailemaan auringonlaskua ja auringonnousua hiekkadyynillä istuen.

Autiomaan tähtitaivas oli ehkä yksi upeimmista asioista, joita olen nähnyt. Kuitenkin aika perusjuttu - taivas. Mutta se näytti silti niin erilaiselta kuin aina ennen. Miten taivaalla voi olla niin paljon enemmän tavaraa riippuen siitä, missä sitä katsoo?



Varzanehissa, tällä Isolla Suola-aavikolla, Dasht-e-Kavirilla, on upeita suolajärviä, joiden olemassaolosta en myöskään ennen tiennyt mitään.






Valkoinen höttö ei ole lunta vaan suolaa. Oli kuitenkin ihan pakko laittaa tätäkin suuhun, ja se ei maistunut hyvältä.



Kävely hiekkadyynien huipulle kävi hyvästä iltatreenistä. 

Vinkki aavikolle matkustaville: kannattaa tehdä tämä kävely ilman lenkkareita, ellei halua sirotella kiloa hienoa hiekkaa pois kenkien kankaisten miniosien sisältä tunnin ajan.







Istuin siis 9 tuntia bussissa Teheranista etelään, jotta pääsin näkemään näin paljon hiekkaa.
Ja kyllä kannatti.

Tuesday, 28 November 2017

Välirikko Teheranin metrossa

Bongasin Teheranin metrossa nämä vähän erilaiset taideteokset. Jotenkin virkistävää, kun kaksi maata eivät tykkää toisistaan ja eivät myöskään epäröi ilmaista asiaa värikkään ja omaperäisen taiteen keinoin. Ei mitään semidiplomaattisia seläntakanapuhumisia vaan suorat mielipiteet metron tapetille.














Ainoa mitä en ymmärtänyt, on tämä. Avautuuko tämän viesti jollekin? Amerikassa naisilla on hame? Valkoinen varjo? Rivitanssia?








Sunday, 26 November 2017

Joskus on hyvä vaan lähteä yksin

Päätin viime viikolla ottaa bussin Kashanin kaupunkiin Iranissa kun tiedossa oli pitkä viikonloppu ilman muita suunnitelmia. Käsitykseni Iranista on muuttunut paljon sitä myötä, kun olen tavannut kivoja iranilaisia tyyppejä ulkomailla ja tutustunut maahan lisää. Jos olisin vaikka viisi vuotta sitten ajatellut, että matkustaisin joku päivä yksin Iranissa, en olisi varmasti uskonut. Mutta nyt otin illalla yksin bussin kohti eteläistä Kashanin kaupunkia, ilman sen kummempia valmisteluja tai suunnitelmia.



Yksin matkustaminen on joskus ihanaa. Voi itse päättää, mihin menee ja mihin aikaan. Ei tarvitse keskustella yöpymispaikoista tai tehdä kompromisseja, vaan voi yöpyä ihan missä haluaa. Voi syödä mitä ja milloin haluaa.Voi kokea isompia jes-hetkiä kun osaa itse, omalla kielitaidolla pärjätä ja neuvotella asioita. Voi olla usein vaan ihan hyväksytysti hiljaa, mistä myös pidän.

Yövyin tässä söpössä ja vanhassa majatalossa Kashanin keskustassa.
Kashan sijaitsee 2.5 tuntia Teheranista etelään, paitsi minun bussimatka kesti 5 tuntia kovan liikenneruuhkan takia. Lähdin Teheranista klo 7 illalla ja lippuluukun setä ei ensin halunnut myydä lippua, koska bus stop problem is. Bussi ei mennyt Kashanin kaupunkiin vaan pysähtyisi valtatiellä muutaman kilometrin päähän puoleltaöin. Mies väitteli hetken kollegoidensa kanssa ja tunnistin sanat khariji (ulkomaalainen), zan (nainen) ja tanha (yksin). Kun vakuuttelin, että otan sitten taksin ja se on ihan OK, mies myi minulle viimein lipun.

Paikallinen ABC.
Kashan oli ihana ja rentouttava tauko Teheranin kiireiseen elämään. Kashanissa ehtii nähdä paljon päivässä sillä paikka on melko pieni. Kaupunki on tunnettu kauniista Agha Bozorg-moskeijastaan, isosta vanhasta bazaaristaan ja monista upeista vanhoista kartanoista ja hulppeista huviloista sekä vehreistä puistoista.

Kolme kuppia tietenkin - kahvia, teetä ja vettä. Hunaja + tuorejuusto + iranilainen tuore leipä = taivaallista.
Majatalon aamiainen oli aika perus, mutta maistui juuri sillä hetkellä maailman parhaimmalta asialta ikinä. Olin matkustanut edellisenä iltana ja yönä 7 tuntia, joista 3 kesti vain päästä Teheranista ulos.

Nescafe maistui luksukselta.

Kissallakin oli näköjään kova yö.
Iranissa on moskeijoita joka puolella, mutta en ole ainakaan vielä saavuttanut Euroopan kirkkoväsymysefektiä (kirkkoja joka tuutissa, lopulta kaikki näyttää samoilta eikä enää vaikuta).

Tässä Agha Bozorg:











Kashanissa voi kuluttaa koko päivän kierrellen vanhoja kartanoita:

Ameri ha, Amerian house Kashanin keskustassa, rakennettu 1800-luvun puolivälissä





Boroujerdi's House, myös yli sata vuotta vanha. Ja nätti.



Näin yhden päivän aikana satoja vuosia vanhoja, tärkeitä monumentteja ja arkkitehtuurisia ihmeitä. Kuitenkin mieleenpainuvin hetki oli se, kun löysin kadun varrelta söpön pakettiautokahvikojun ja istuin aurinkoon juomaan täydellisesti tehtyä cappuccinoa ja kotitekoista kakkua. Usein juuri näissä sivuseikoissa tuntuukin olevan koko homman pointti.



Kahvin jälkeen oli silti vielä pakko piipahtaa Fin Gardensiin, koska internet kehui sitä yhdeksi maailman kauneimmista puutarhoista.





Fin Gardenin hammam.
Kashanin bazaari oli kiinni mutta silti pikavisiitin arvoinen.
Kashanissa oli kiva hiljentyä yksin, mutta oli myös kivaa kun kaveri laittoi viestiä kysyen mitä teet, ja päättikin tulla illaksi tapaamaan minua toiseen kaupunkiin, Isfahaniin (tästä Persian helmestä myöhemmin lisää), ja ajaa sinne autolla 7 tunnin matkan Teheranista. Aika hullu likka, mutta onneksi tuli. Myöhemmin myös toinen kaveri liittyi matkaan. Tästä eeppisestä jatko-osasta myöhemmin lisää.

Soolomatkabreikkini oli lyhyt mutta tehokas.

Voit seurata juttujani ja matkojani myös Instagramissa nimellä sini_ra. Siellä on aika paljon kuvia kahviloista ja muista elämän oleellisista asioista.