Friday, 4 May 2018

Röyhkeät naiset, pyytäkää lisää palkkaa!

En ole itse aina tajunnut neuvotella palkkaani, varsinkaan urani alkuajoilla, jolloin olin kiitollinen siitä että ylipäätään sain jotain töitä. Nykyään neuvottelen aina kun siihen on mahdollisuus, ja se tekee minusta monien silmissä hankalan ihmisen.

Tyhjensin lompakkoni sisällön lattialle, ja kannan näköjään jostain syystä mukanani kuutta eri valuuttaa.

Yksi syy, miksi naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, on se, että naiset eivät pyydä yhtä paljon palkankorotuksia ja eivät aina neuvottele palkkaansa yhtä hyvin kuin miehet. Ymmärrän, että monissa paikoissa Suomessa palkkoja säätelee työehtosopimukset, ja niissä ei ole paljon neuvoteltavaa yksilötasolla. Mutta aina kun se on mahdollista, se kannattaa.

Olen tavannut monia nuoria ihmisiä (kaikki naisia!), jotka eivät ole uskaltaneet tai kehdanneet pyytää lisää palkkaa tai neuvotella palkkaansa alunperin. Tähän on yleensä muutama syy, jotka menevät jotenkin näin:

En viitsi pyytää heiltä lisää palkkaa, olen ihan tyytyväinen jo tähänkin palkkaan ja niin kiitollinen että sain tämän työn.

Mitä jos pyydän lisää palkkaa ja he hermostuvat minuun eivätkä haluakaan minua enää tänne töihin?

En viitsi pyytää lisää palkkaa tai neuvotella palkkaa, jotta työnantajani ei ajattele, että olen hankala, ahne tai röyhkeä ihminen.

Ymmärrän hyvin kaikkia, koska olen itse ajatellut kaikkia yllä olevia ajatuksia.


Kun minulle muutama vuosi sitten tarjottiin yhtä työpaikkaa, mietin, pitäisikö palkasta neuvotella. Lopulta rohkaistuin ja kysyin sähköpostilla, kävisikö 10% enemmän. Kymmenen minuutin päästä tuli vastaus - hyvin kävi. Vasta työpaikassa aloitettuani tajusin, että minun olisi pitänyt ymmärtää pyytää ainakin 50% korkeampaa summaa, kuin mitä aluksi tarjottiin. Mieskollegani tienasi tuplasti enemmän kuin minä, melko samanlaisissa tehtävissä. Kun sain selville, mitä muut tienaavat, oli helpompi neuvotella pomon kanssa. Alle vuodessa sain nostettua palkkaani yli 50%, kahdella eri neuvottelukerralla, ja lisäksi sain yhden kokonaista kuukausipalkkaa vastaavan bonuksen.

Tiedostan kuitenkin, että pomo ei ollut kovin mielissään siitä, että pyysin lisää rahaa. Sain käsityksen, että hän ajattelee, että olen jotenkin hankala ihminen. Mutta - jos kyseessä olisi mies kysymässä palkankorotusta, tuskin tulisi kelleen yhtä helposti sama fiilis. Miesten palkankorotuspyyntöihin suhtaudutaan yleisesti myönteisemmin ja heitä pidetään vähemmän röyhkeinä tai ärsyttävinä. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset eivät yhtä mielellään työskentele naisten kanssa, jotka neuvottelevat palkastaan, kuin miesten. Mutta se on ihan OK, kaikkia ei voi elämässä miellyttää.



Naiskollegani kertoi, että hänellä on usein aivan sama fiilis - häntä on pidetty hankalana, koska hän neuvottelee palkasta eikä ikinä hyväksy ensimmäistä tarjousta. Koen, että palkankorotuksen pyytäminen voi itse asiassa lisätä työnantajan arvostusta työntekijää kohtaan. Kun et itse vähättele itseäsi ja tiedät arvosi, työnantajakin arvostus osaamistasi kohtaan kasvaa.

Kun minulle tarjottiin erästä toista työpaikkaa, pyysin taas lisää palkkaa. Nykyään se on ihan perusperiaatteeni ja toimintatapani, sillä tiedän, että miehet usein kuitenkin kysyvät hanakammin, ja mikään ei muutu ellei jostain aloiteta. Tiedostan myös, ettei siinä ole mitään menetettävää - jos palkkaa ei ole mahdollista neuvotella, ei työnantaja peru työtarjoustaan.

Yhteen työhön palkkaa ei ollut mahdollista neuvotella, mutta pystyin neuvottelemaan esimerkiksi ylimääräisistä lomapäivistä.

Yhdessä työpaikassa kävi ilmi, että itseäni 10 vuotta nuorempi (nais)kollega ei saa päivärahaa, joka oli noin 3000 dollaria kuussa, eli melko merkittävä summa. Hän ei ollut tajunnut pyytää sitä, eikä sitä hänelle automaattisesti tarjottu. Kun kerroin hänelle tästä päiväraha-asiasta, hän jutteli pomonsa kanssa ja sai lisättyä tämän itselleen. Eli hyvin tärkeää on myös jutella kavereiden ja kollegoiden kanssa samassa paikassa palkoista ja eduista. Jos ei kysele, ei voi tietää. Neuvottelu on myös paljon hankalampaa kun ei tiedä mistä edes neuvotella.

Lomistakin kannattaa neuvotella, niin voi vaikka käydä täällä Iranin Yazdissa!

Ja lopuksi

Top 3-vinkkini palkankorotuksen pyytämiseen:

1) Tiedä arvosi. Koska sinulle on jo tarjottu työtä tai olet jo paikassa töissä, on melko todennäköistä, että työnantaja pitää sinusta ja haluaa sinut heille töihin. Tee tutkimusta etukäteen, juttele kollegoille ja selvitä, kuinka paljon muut saavat palkkaa ja vertaile, miten työtehtäväsi eroaa muista. Mieti, mikä on sinun erityisosaamista, ja mitä konkreettista tulosta olet saavuttanut töissä.

2) Älä nöyristele. Voi tuntua ahdistavalta ja kiusalliselta kysellä lisää palkkaa, mutta esitä asia vahvasti pomollesi. Älä ole vaatimaton mutta älä myöskään ole röyhkeä. Keskity osaamiseesi ja tuloksiin. Tiedä, että olet arvokas työntekijä. Kannattaa kysyä aluksi vähän enemmän palkkaa kuin mihin oikeasti tyytyisit, jotta pomo voi tehdä vastatarjouksen, ja lopuksi voitte päätyä näiden tarjousten keskivaiheille.

3) Harjoittele esittämistapaa. Liittyen kahteen ensimmäiseen kohtaan - harjoittele tilannetta etukäteen, niin osaat esittää asiasi vahvemmin ilman turhia täytesanoja ja epäröintiä. "Kun Pekkakin saa X palkkaa ja hän ei edes tee yhtä paljon töitä kuin minä" ei ole koskaan hyvä syy pyytää palkankorotusta. Kannattaa korostaa omaa osaamistaan ja mitä on tuonut/tulee tuomaan organisaatioon panoksellaan. Toisin esiin toisten palkan vasta, jos pomolta tulee vastauksia kuten "nykyinen palkkasi on ihan organisaation maksimi, meillä ei ole mahdollista maksaa kenellekään enempää". Esitä asiasi rauhallisesti, hyvä ryhti, katsekontakti, syvä hengitys. Ääneen harjoittelu kotona etukäteen auttaa, tai vaikka harjoittelu kaverin kanssa.

Onko teillä hyviä (tai huonoja) kokemuksia? Vinkit jakoon!

Sunday, 8 April 2018

3 parasta asiaa juuri nyt

1) Uusi asunto



Kerroin teille viime kuussa painajaisestani nimeltä asunnon jakaminen tuntemattomien ihmisten kanssa 31-vuotiaana. Viikonloppuna muutin uuteen asuntoon - löysin Genevestä ihanan pikkuyksiön superedulliseen hintaan 1300 euroa! Ja tämä on siis Geneven keskustassa superlöytö. Tämä on vain kahdeksi kuukaudeksi, mutta se on ihan hyvä, sillä jos olen jotain elämässä oppinut, se on se, että kaikki muuttuu ja mikään ei pidemmän päälle ole varmaa. Embrace the change.

Olen nyt tämän viikon fiilistellyt yksinasumista täysillä - katsellut Netflixiä ja juonut punaviiniä kylpyammeessa joka ilta. Miten te yksinasujat kontrolloitte iloanne ja fiiliksiä niin, ettei koko elämä mene yksityisbileiksi joka ilta?! Tämä on todellakin parasta vähään aikaan, en tiedä koska uutuuden viehätys haihtuu, ei varmaan koskaan (ainakaan kahden kuukauden aikana).


2) Mansikat puulaatikossa



Paikallisessa ruokakaupassani myydään tällaisia upeita kilon mansikkapuurasioita neljällä eurolla. Mansikat ovat jotenkin paljon himottavampia kun ne myydään tällaisessa kunnon puulaatikossa eikä missään perusmuovissa. Genevessä on muuten kaikki kallista, paitsi viini, juusto, suklaa ja mansikat, eli oikeastaan elämän kaikki tärkeät asiat.

3) Kesä Genevessä


Geneveen on tullut kesä! Kuukausi sitten paikka oli lumen peitossa, nyt mittarissa on +20 astetta ja aurinko paistaa järvelle. Pyöräilin ensimmäistä kertaa töistä kotiin - oi sitä vapauden tunnetta, kun ei tarvitse odotella bussia, vaihtaa bussia, puhua aamukohmeessa puolitutuille, väistellä ihmisiä ja ylipäätään ahdistua joukkoliikenteestä.

Merci Genève, et olekaan niin paha kuin aluksi ajattelin.

Thursday, 15 March 2018

Kahden päivän Lissabon

Vietin juuri aika maagisen viikonlopun Lissabonissa. Olen käynyt jo kolme kertaa ja varmasti palaan taas. Tällä kertaa olin matkalla yksin, mikä oli IHANAA.



Kahden päivän aikana tein kaikkia lempiasioitani, milloin huvitti ja missä järjestysessä huvitti. Koko viikonlopuksi oli luvattu vain kaatosadetta, mutta koska Lissabon on niin ihana paikka, tietenkään se ei ollut totta.



Kävelin ympäriinsä ilman mitään tiettyä päämäärää, join paljon portugalilaisia viinejä (niin hyviä! Miksen osta niitä ikinä muualla!?), söin tapaksia, kävelin vähän lisää.





Viinikauppa Estado d'Alma, jossa palvelu oli superystävällistä ja hyllyt täynnä viinejä Portugalin eri viinialueilta. Supermarketissa monet pullot olivat 2 eurosta ylöspäin, ja ruoka joka puolella muutenkin todella halpaa.

Fabulas-ravintola, peukku tälle.


Kehitin taas pienen addiktion maailman parhaisiin leivoksiin, pastels de natoihin. Pastel de nata on ulkoa rapea, rasvainen, vähän suolainen, sisältä kermainen vanukas, koko homma uunissa paistettu, päälle vähän kanelia. Söin valehtelematta kahden päivän aikana näitä leivoksia 10, enkä siis erityisesti pidä edes makeista herkuista.

Lissabonin kioskikahvilat ovat ihania, mutta näistä sain pahinta viiniä koko reissun aikana. Tällainen jättilasi maksoi kuitenkin 2 euroa, joten ei sen niin väliä.


Toisten mielestä Belemissä on parhaat pastel de natat, toisten mielestä Manteigariassa. Olen syönyt molempia torttuja monta kertaa, ja ne ovat molemmissa taivaallisia. Toin töihin tuliaisiksi näitä Manteigarian natoja, ja kaikki olivat haltioissaan, varsinkin työpaikkakahvilamme portugalilainen tarjoilija.

Join kirsikkaliköörishotteja Rossion aukiolla, luin kirjaa kahvilassa, kävin vintagekaupoissa. Löysin muuten yhden ihanan helmen, A Otra Face da Lua (voit bongata minut tekemässä löytyjä myös heidän Instassa!). Aivan ihana kauppa, jossa on laadukkaita ja edullisia vintagevaatteita. Itselleni lähti mukaan 80-luvun silkkipaita ja ruskeapilkullinen t-paita, koska minulla ei näköjään voi olla liikaa pilkullisia vaatteita.

Rossion aukio.

Rossion aukion kupeessa kuuluu juoda kirsikkashotti A Ginjinha -minibaarissa. 

A Outra Face da Lua -vintagekaupassa on myös ihana kahvila, josta saa hyviä viinejä ja ruokaa.

Vinho verde ja kirjasuositus - Kristin Newmanin What I Was Doing While You Were Breeding - hauskaa meininkiä ja matkakertomuksia losangelesilaisen sitcom-käsikirjoittajan sekoiluista ja elämyksistä ympäri maailmaa.
Feira da Ladra -kirpparilla Alfaman alueella oli hyvä meininki aurinkoisena lauantaiaamupäivänä. Täällä myydään kaikkea mahdollista rojua, mutta tonkimalla voi joitain aarteitakin löytää.





Uin kilometrin kaksi kertaa päivässä, saunoin, katsoin Netflixiä hotellihuoneessani, join lisää portugalilaista viiniä. Siis käsitykseni täydellisestä lomasta.

Mikään ei ole vielä voittanut uinti+sauna -komboa täydellisenä rentoutumiskeinona.

Käsitykseni täydellisestä perjantai-illasta lomalla tai kotona - siiheen kuuluu sipsejä, dippejä, juustoa, viiniä ja Netflix.
Jollekin saattaa kuulostaa vähän kreisiltä, mutta yksi pääsyy, miksi varasin loman Lissaboniin, oli hotelli. Yövyin Lisbon EPIC SANA -hotellissa kolme vuotta sitten, ja olen siitä asti usein miettinyt sitä, miten upea hotelli oli. Hotellista oli muodostunut päähäni sellainen mystisen ylivoimainen kuva maailman parhaana hotellina (no, toiseksi parhaana, mutta melkein). Paikka ansaitsee ihan oman postauksensa myöhemmin, mutta rakastan tätä paikkaa. Syvästi. Erityisesti rakastan sen aamiaista.





Kiitos taas, Lissabon, en voi enää pysyä erossa.

Onko teillä suosikkikohteita, joihin tunnette erityistä kiintymystä, paikkoja joihin pitää palata?

Thursday, 8 March 2018

Hyvä päivä olla nainen

Koen naisena monia asioita, jotka eivät miehiin kovin vaikuta - seksuaalisen ja naisiin kohdistuvan väkivallan pelko melkein missä vain, mansplainingin kohteena oleminen, seksuaalinen ahdistelu, syrjintä työelämässä, manspreadingin kohteena oleminen, keskimääräisesti alhaisemman palkan saaminen.

Mutta! Sentään 8.3 toimiston miehet tekevät aamiaisen toimiston naisille! Paitsi että piirakoiden eteen on usein kotona nähnyt vaivaa lähinnä heidän vaimot.


365 päivää vuodessa ovat miesten, mutta saatiin me sentään tämä. Hyvää naistenpäivää!

Tuesday, 27 February 2018

Vuoden 2018 isoin virhe

Olen kuulkaa tehnyt yhden aika ison virheen, mutta samalla oppinut itsestäni jotain tärkeää. Nimittäin: en todellakaan halua enää asua kimppakämpissä tai jakaa kotiani muiden kanssa. Ja siis nimenomaan tuntemattomien ihmisten kanssa - äitin ja siskon kanssa esimerkiksi homma sujuu ihan hyvin.


Muutin viime viikolla Geneveen työn takia. Genevestä on melko vaikea löytää järkevästi hinnoiteltuja asuntoja. Asunnoista on kova pula, hinnat ovat taivaissa, ja monien asuntojen vuokraamiseen tarvitaan kaikenlaisia viranomaisten dokumentteja ja lappusia ja allekirjoituksia. On täysin normaalia, että täällä tyypit maksaa pienestä yksiöistään 1500 euroa ja enemmän kuussa.

Itselleni tuli vähän kiire asunnon vuokraamisen kanssa, kun aloin vasta torstaina etsimään, kun lento Geneveen oli buukattu sunnuntaille. Vitkastelen joskus tällaisten järjestelyasioiden kanssa ja uskon siihen, että kyllä elämä kantaa ja kaikki tulee lopulta olemaan ihan hyvin.

Mutta kun aina se ei olekaan niin.



Varasin suositun Geneven ulkomaalaisten nettisivuston kautta itselleni huoneen jaetussa asunnossa. Hinta oli (vain!) 920 euroa, ja ajattelin että mielelläni säästän muutama sata euroa ja jaan asuintilani muiden kanssa. Voi, kunpa tämänviikoinen Sini olisi jutellut vähän järkeä viimeviikkoiselle.

Olen oppinut itsestäni sen, että vihaan jakaa asuntoni muiden ihmisten kanssa.

Kaikki ei-suomalaiset kämppikseni ympäri maailmaa ovat olleet samanlaisia - pöydät putsataan ihmellisellä kangasrievulla, jota ei sitten ikinä huuhdella tai jätetä mihinkään ilmavasti kuivumaan, vaan se puserretaan mytyksi kosteaan muovilaatikkoon. Mitvit?!!
Olen elämäni 31 vuoden aikana asunut monenlaisten ihmisten kanssa - tähän mennessä olen asunut ja jakanut kämppääni yhteensä yli 40 ihmisen kanssa Brightonissa, Lontoossa, Prahassa, Delhissä ja Kabulissa. Nyt tiedän, että on ihan hyvä että tämä elämäni jakso on takanapäin. Oma tila on minulle liian tärkeää, enkä voi ihan edes mitata sitä rahassa.

Nykyinen kämppikseni on ihan mukava nainen, siitä ei ole kyse. Minua vaan raastaa suunnattomasti sellaiset pienet asiat, joiden takia en koe, että voin kunnolla olla kotonani kotona ja rentoutua.

Jos jätän esimerkiksi hammasharjani kylppärissä johonkin tiettyyn paikkaan, kämppikseni siirtää sitä johonkin muualle. Ilman mitään järkevää syytä.

Jos olen kylppärissä, menen huoneeseeni hakemaan vaikka hiusharjan, niin siinä 30 sekuntin ajalla kämppikseni on jo ehtinyt sammuttamaan kylppärin valot.

Jos olen keittiössä tekemässä ruokaa, kämppis tulee pyyhkimään välissä pöytiä ja siirtelemään asoita.

Onneksi joskus voi paeta kaupungille syömään sangollisen juustoa.
Eilen hän tuli huoneeseeni ja kysyi minulta, miksi keittiön verhot ovat vähän eri paikassa, kuin mihin hän asetti ne. En ollut ollut kotona koko päivänä tai koskenut mihinkään verhoihin, mutta miksi sillä on edes väliä?

Toissapäivänä tulin kotiin varttia vaille 10 illalliselta kaverin kanssa, ja kämppikseni oli lähettänyt viestin, jossa pyysi että kun tulen kotiin, voisinko olla mahdollisimman hiljaa ja olla tekemättä ruokaa keittiössä. Siis omassa kämpässäni?! Onneksi olin jo syönyt keskinkertaista vietnamilaisruokaa, joten ei ollut tarvetta kolistella keittiössä, mutta minua ärsyttää suunnattomasti tällainen, että joku määräilee ja ehdottelee, miten minun tulisi kotona käyttäytyä.

Olen kahden viikon aikana kokannut vain kerran, ja sekin oli vain pestopastaa - ei normaalia!
Aamuisin tykkään vaan olla ihan hiljaa ja juoda kahvia. Iltaisinkin nautin yksinolosta suunnattomasti. Koska koen, että en voi olla vapaasti kotonani, lähden kotoa yleensä aamulla ennen kello seitsemää ja olen toimistolla usein myöhään illalla ja syön siellä illalliseni, joka koostuu yleensä jostain muovipaketissa ostetusta vege-eineksestä. Rakastan kokkaamista, ja kokkaamisen puute ja einesten syöminen jos mikä kertoo siitä, etten elä omannäköistä elämääni tässä kuussa.

Toimistoillallinen.
Ymmärrän, että on olemassa myös rennompia ja mukavampia kimppakämppäjärjestelyjä. Mutta en usko että enää nauttisin niistä mistään. Olen varmaan liian vanha tähän. Haluan nykyään tosi usein vaan olla ihan hiljaa, ihan yksin, omien juttujen ja ajatuksieni kanssa. Se on usein ihan parasta.

Kimppakämppäilyni jatkuu vielä pari viikkoa, sitten olen vähän aikaa kokonaan koditon ja mietin, mihin asettuisin. Mutta ainakin tiedän, että asetun yksin.

Sunday, 18 February 2018

Tammikuun 54 neliön meditaatio

Täällä taas! Vietin viime kuukauden tehden hyvin syvää meditaatioharjoitusta, jota kutsutaan myös 54-neliöisen kaksion maalausremontiksi - yksin. Ostin sijoitusasunnon, jonka seinät olivat riemukkaan keltaiset ja violetit - ei siis ihan kaikkien suosikkikombo, joten päätin maalata ne. Katonrajaa koristi myös jonkinlainen riemukas paperi.

Alkutilanne.
En ole koskaan ennen maalannut mitään, enkä tiennyt maalauksesta paljon mitään. Ajattelin, että muutamassa päivässä se varmaan hoituu - kuinka vaikeaa se nyt voi olla, pensseli käteen jne.

Maalausprosessiin liittyy niin paljon pientä näpertämistä, mitä en osannut odottaa. Vietin kämppäni kanssa noin kaksi viikkoa laatuaikaa, noin seitsemän tuntia joka päivä. Nyt tunnen sen jokaisen kulman, tason ja nurkan tarkemmin kuin osasin odottaa.

Raksalla.
Vietin kymmeniä tunteja tällä ihanalla raksalla, yksin omien ajatusteni kanssa. Paperitapettiboardin poisnyppimiseen meni aikansa, kuten myös katonrajanalueen tasoitukseen ja hiontaan. Seinien pesemiseen, kaiken maalarinteippaamiseen, lattioiden suojaamiseen meni tunteja. Seinässä oli ISOJA reikiä, jotka monen päivän kittaamisen, tasottamisen ja hiomisen jäljiltä olivat lopuksi tasaisia.
Niin tyydyttävää.

Parasta tietenkin oli, kun äiti toi kahvia ja pullaa. Berliininmunkki on lempileivokseni Suomessa.
Kuuntelin kymmeniä podcasteja, muun muassa koko Serialin ykköskauden ja kaikki suomalaiset podcastit, jotka tiedän. Jammailin yksikseni ysärihittien tahtiin. Mietiskelin kaikenlaisia ajatuksia.

Monet sanoivat, että kantsisko nyt vaan palkata joku ammattilainen tekeen se ja muistuttivat, kuinka rankkaa hommaa tällainen on. Mutta tämähän oli oikeastaan aika mahtavaa - opin paljon uutta asiasta, josta en ennen tiennyt mitään, ja pystyin itse saavuttamaan aika hienon muutoksen kämppään. Kokemukseni oli siis sillä tasolla, että jouduin googlaamaan miten maalipurkki avataan, ja miten telan saa kiinni telanvarteen. Hiekkapaperin kiinnittäminen hiontavarteenkaan ei ollut ihan simppeliä.

Isäni, joka on ammatiltaan maalari, sanoi lopputuloksen nähtyään, että hyvältä näyttää ja hän on ylpeä että itse tein - se tuntui aika hienolta. En siis ainakaan onnistunut sössimään projektia, vaikka helpommalla olisin päässyt jos olisin palkannut jonkin muun.

Pohjamaalin jälkeen.
Monien vuosien toimistotyön ja raporttien näpyttelyn sijaan tällainen kunnon työ tuntui virkistävältä. Kahdeksan tunnin raksalla kyykkimisen jälkeen 42-asteinen hotjooga, sauna, mifusuikalewokki ja pari lasia viiniä tuntuivat aivan mielettömiltä kokemuksilta.



Että tällainen oli tammikuuni. Instassa minua seuraavat varmaan ovat huomanneet että muutin viime viikolla Geneveen, ainakin vähäksi aikaa. Afganistaniin liittyvin asioiden yhteydessä, joten Kabuliinkin varmaan vielä palaan. Näistä lisää myöhemmin. Nyt ainoa päänvaiva on kämppään tehtävä keittiöremontti. Omasta mielestäni 50-luvun alkuperäinen keittiö on aika symppis mutta vuokraajat eivät näköjään ole samaa mieltä. Jos siis tiedät Turun alueelta joitain remonttitaitoisia ihmisiä, jotka osaavat purkaa ja asentaa keittiöitä, saa vinkata kommenttiboxissa.



Siitä tuli valmis! Ja valkoinen! Tasainen! On muuten ollut jännää huomata, miten huomio keskittyy nykyään eri paikoissa asioihin, joita en olisi ikinä ennen katsonut - maalien rajat asuntojen kulmissa ja katossa, pistorasioiden ja katkaisijoiden ympärillä. Valkoisen eri sävyt. Joogasalissa välillä keskittyminen herpaantuu kun alan ihailla tasaista telanjälkeä ja hyvin tehtyjä rajauksia.

Vuodesta 2018 on näköjään tullut uusien juttujen kokeilemisen ja mukavuusalueelta lähtemisen vuosi. Välillä on hyvä tehdä jotain juttuja ihan vaan kokeilemisen vuoksi. Mutta ei kaikkea. Yhden ison virheenkin olen jo ehtinyt elämässä tekemään, siitä vielä lisää.

Kiva että olet vielä täällä lukemassa, vaikka olin poissa. 

Wednesday, 20 December 2017

Hyvän elämän 7 perusasiaa

Olen elämäni aikana muuttanut aika moneen uuteen paikkaan, pakannut tavarani, purkanut ne, aloittanut alusta. Muutin 17-vuotiaana yksin vaihto-oppilaana Minnesotaan ja 19-vuotiaana Isoon-Britanniaan. 21-vuotiaana ja taas 23-vuotiaana Prahaan. 24-vuotiaana Lontooseen. 26-vuotiaana New Delhiin. 27-vuotiaana Kabuliin. Nyt 31-vuotiaana vähäksi aikaa Teheraniin.



Olen oppinut, mikä on itselleni oikeasti tärkeää ja minkälaiset asiat luovat kodin, miten tilapäinen se onkaan. Tietenkin ihmiset ovat tärkeimpiä kaikissa paikoissa, mutta listaan tässä materiaalisia asioita.

Top-7 listani hyvään elämään:


1) Kynttilät





En matkusta mihinkään ilman kynttilöitä ja tulitikkurasiaa. Afganistanin "pakolaukussani" oli mukana tuikkukynttilä ja tulitikut - en tiedä ajattelinko sen tunnelmanluomisen kautta jossain vakavassa evakuointitilanteessa vai jonkinlaisena "kun helikopteri hajoaa erämaahan, voin tehdä tulen" -ajatteluna. Molemmat vaihtoehdot kumpuaa kuitenkin samasta logiikasta.

Teheraaniin muuttaessani yksi ensimmäisistä asioista (kohdan nro 3 kanssa) oli tuikkukynttilöiden ostaminen. Mikään ei luo lohduttavaa ja rauhoittavaa tunnelmaa samalla tavalla kuin kynttilänvalo. Vaikka uusi kotini olisi minkälainen mörskä tahansa, kynttilänvalossa kaikki näyttää aina paljon paremmalta. Tulitikun raapaisun tuoksu on myös lempituoksuni.

2) Omat puhtaat lakanat




Nämä eivät myöskään koskaan jää kotiin, ellei ole ihan pakko. Tuon omat lakanani, vaikka tilapäiskämpässä olisikin valmiiksi lakanat. Olen rakastunut näihin nykyisiin pellavalakanoihini (tietenkin jos kirjoittaa blogia, pitää omistaa pellavalakanat), ja en jätä niitä mihinkään.

3) Vihannekset ja hedelmät




Missä tahansa asunkin, sieltä pitää saada tuoreita vihanneksia. Tämä on oikeasti huipputärkeää. Iranissa ja Afganistanissa ei kovin paljon syödä kasvisruokaa, joten teen itse usein ruokani. Syön mielelläni salaattia joka ilta, enkä kyllästy siihen koskaan. Maakuntamatkoilla Afganistanissa pakkasin laukkuuni aina muutaman kurkun, paprikan ja omenan, ihan varmuuden vuoksi. Jos elämässä ei olisi kurkkua, se olisi paljon synkempää.

4) Joogamatto




Keho ja mieli oireilee ilman joogaa kun se on kerran koukussa. Joogata voi ilman mattoakin, mutta se on vähän vaikeampaa kun kädet liukuu ja naamaa vastassa on likainen kokolattiamatto.

5) Musiikki 


Teheranin väliaikaiskämppäni opiskelija-asuntolassa.

Musiikkia pitää kuunnella joka ilta tai muuten tuntuu, että jotain puuttuu. Iraniin muuttaessa en tajunnut, että Spotify on monien muiden internetpalvelujen tavoin blokattu. Olin ladannut offline-tilaan vain yhden musiikkilistan, joten kuuntelin samaa listaa kaksi kuukautta putkeen. Silti parempaa kuin hiljaiset illat.

6) Omat saippuat




Mihin tahansa matkustankin tai miten täynnä laukku jo on, pakkaan mukaan omat pesuaineeni. Lushin pikkusaippua mukana huonoimmastakin läävästä tulee vähän luksuksempi.

7) Kahvi (ja tee)




Aamu Elämä ei lähde käyntiin ilman kunnon kahvia, joten etsin useimmiten ensimmäiseksi uudesta kotikaupungista kunnon kahvintekovälineet ja kahvikupin. Afganistanissa ja Iranissa ei hirveästi juoda kahvia vaan teetä tarjoillaan joka puolella. Afganistanissa vihreää teetä ja Iranissa aina mustaa. Olen tottunut pakkaamaan mukaani pienen purkin Nescafe Gold -pikakahvia maakunta- ja syrjäseutumatkoille. Nescafe Gold on aika pahaa, mutta kahvi on huonoimmillaankin joskus parasta, mitä voi olla.

Mitä teidän elämän selviytymissettiin kuuluu?