Tuesday, 9 August 2016

Bamyan, pakahdun

Kävin pari viikkoa sitten nauttimassa Bamyanin maakunnan maagisista maisemista. En ole kokenut missään muualla Afganistanissa, tai ehkä koko maailmassa, tällaista kauneutta. Olen halunnut jo kolme vuotta nähdä syvänsinisen Band-e-Amirin järven, ja nyt vihdoin näin sen. Tunnetilaa kuvaa hyvin sana "pakahtua", sanakirjan mukaan "täyttyä lähes revetäkseen." Pakahtumista tapahtui joka puolella.



Band-e-Amirin järvellä voi vuokrata joutsenpolkuveneitä ja nauttia auringosta järvellä seilaten. Melkein kuin Prahassa olisi! Paitsi että vielä kauniimpaa.

Kävin Bamyanissa ensimmäistä kertaa vuonna 2014 talvella, mutta en päässyt järvelle koska tiet olivat täysin lumen peitossa. Pääsin kuitenkin hiihtämään, mikä oli mahtavaa. Ensimmäinen laskettelukertani koko elämäni aikana oli Afganistanissa. Bamyanissa järjestetään joka vuosi myös hiihtokisat.







Teetauolla tankattiin afgaanien rakastamaa vihreää teetä.



Band-e-Amirin järvi on suosittu afgaaniperheiden keskuudessa. Bamyanissa käy paljon afgaanituristeja, ja joskus ulkomaalaisiakin turisteja, sillä maakunnan katsotaan olevan yksi Afganistanin turvallisimmista. Viime viikolla ryhmä ulkomaalaisia turisteja joutui Talebanien hyökkäyksen kohteeksi Heratin maakunnassa, mutta he olivat ehtineet jo käydä Bamyanissa.




Bamyan on kuuluisa 500-luvulla veistetyistä Buddha-patsaistaan, jotka Talebanit räjäyttivät ja tuhosivat vuonna 2001. Minkäänlaisia jumalankuvia ei sallittu. Nyt jäljellä on Buddhien kokoiset aukot kalliossa.





Lensin Bamyaniin pienellä propellikoneella, joka tuntui lentävän vain muutaman kymmenen metriä vuorien yläpuolella. En hirveästi pidä lentämisestä, mutta näkymät olivat kyllä upeat. Ja kaikki Bamyanin kauneus - niin mieletöntä. Kabul on ihan OK kaupunki, mutta muun maan näkeminen virkistää ja antaa lisää syitä Afganistanissa olemiseen.

Niin kaunis maa, mutta harmi että niin harva saa siitä nauttia.





Saturday, 23 July 2016

Synkkä päivä

Tämä lauantai oli synkkä päivä Kabulissa: ainakin 80 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui kun itsemurhapommittajat räjäyttivät itsensä ison mielenosoituksen keskellä. ISIS on kertonut olevansa iskun takana.

Hazara-vähemmistöön kuuluneet protestoivat Kabulissa energialinjan kulkureitistä, josta kirjoitin aiemmin toukokuussa. Hazarat, jotka ovat shiiamuslimeja, ovat usein joutuneet vainon, rikoksien ja terroritekojen kohteeksi.

Sosiaalisessa mediassa postailtiin monia kuvia, joissa näkyi maassa makaavia ruumiita ja ruumiinosia pommien jäljiltä. (Kuva: EPA)
Tämä on tuhoisin isku Kabulissa vuosiin. Isku kohdistui pelkästään siviileihin ja Talebanitkin sanoituivat irti hyökkäyksestä ja tuomitsivat sen. Talebaneillakin on siis jonkinlainen vinoutunut moraalinen kompassi, joka ohjaa heidän hyökkäyksiä ja toimintaa. ISIS haluaa vain tappaa tappamisen ja tuhoamisen ilosta - tai siltä heidän sekoilu vaikuttaa.

ISIS on ennen ollut aktiivinen lähinnä itäisessä Afganistanissa Nangarharin maakunnassa, ei Kabulissa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei heidän levittäytyminen tähän naapurustoon pelota.


Sain kämppääni television vasta pari viikkoa sitten. Useimmiten päällä on uutiskanava, ja viimeisten viikkojen aikana jokainen päivä tuo mukanaan pahempia uutisia. Brexit, Istanbulin lentokenttä, Syyria, Irak, Nizza, Turkki, Munchen. Tekisi mieli kääntää kanava aina vain Comedy Centralille, mutta ei kai maailman kauheuksille voi sulkea silmiä ja kohauttaa olkapäitä. Paitsi tapasin viime vuonna joogaopettajan, joka ei ole lukenut tai katsonut uutisia vuosiin. On kuulemma niin masentavaa.

Koko kaupunki on järkyttynyt tästä terroriteosta. Sairaalat ovat täynnä, verenluovuttajista on pulaa. Tällaisina hetkinä on myös mielenkiintoista huomata, ketkä kaikki kysyvät ja tsekkaaavat, onko kaikki OK. Äitini ja belgialainen tyttö, jonka tapasin kerran kaksi vuotta sitten hongkongilaisessa lentokenttäbussissa. En oikein tiedä, mitä tästä kaikesta, siis ihan kaikesta, pitäisi päätellä.

Olin tällä viikolla Bamyanin maakunnassa ja näin kauneimpia näkyjä, mitä olen ikinä nähnyt tässä maassa. Koen täällä niin paljon kauneutta ja ihania hetkiä, mutta niin usein heti perään mitä kamalimpia asioita - vihaa, luoteja, kuolemaa, pommeja. Afganistan on ristiriitainen paikka. Juuri nyt koko maa suree.

Bamyanin maakunnassa tällä viikolla - Bamyan on hazarojen asuinaluetta ja hazarat osoittivat tänään mieltään jotta tuleva TUTAP-sähkölinja kulkisi myös köyhän Bamyanin läpi.

Sunday, 10 July 2016

Kolme vuotta Kabulin auringon alla

Viime viikolla tuli kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä, kun saavuin ensimmäistä kertaa Kabuliin ja siirsin elämäni Lontoosta tänne. Muistan vieläkin ensimmäisen päiväni täällä niin kuin se olisi ollut vasta vähän aikaa sitten. Finlandia-vodka, bileet kesäillassa. Finlandiaa löytyy vaatekaapista vieläkin, mutta kaikki, jotka olivat niissä bileissä, ovat lähteneet pois. Pommituksista ja itsemurhaiskuista tarinoiminen tosin jatkuu juhlissa vieläkin.



Juhlistin kolmivuotista taipalettani ja eloonjäämistä Australian suurlähetystössä. Ajattelin, että sieltä löytyy varmasti komeimmat miehet parhaimmilla aksenteilla, ja olin oikeassa. Kuten kirjoitin viime kerralla, kerron teille miten Kabulissa voi järjestää beach partyt. Näin:



Tarvitsee vain järjestää hiekkalaatikko, puhallettava muovihai ja pieni allas. Ja kaikilla on hauskaa.

Yläilmoissa koko touhua tietenkin vakoilee USA:n vakoilukamerailmalaiva:

Kimallevalo kohtaa vakoojan.
Kabulin bileissä on myös se erikoisuus, että kenkärivistön sijaan oven vieressä on usein nätti rivi luotiliivejä.



Kolme vuotta ja vielä lisää. Huh.

Monday, 4 July 2016

Kaikkea läheltä

Asuinpaikkani on noin yleisesti ottaen aika masentava paikka. Asun isossa YK:n leirissä, jota ympäröi betoniseinät ja piikkilanka.

Home sweet home.
Kaikkea upeaa tältä alueelta kuitenkin löytyy kun vain osaa etsiä ja katsoa, KUTEN:

Itseäni pidempi auringonkukka heti ulko-oveni takana.



Rivi panssaroituja ajoneuvoja aina valmiina. Upea kimmellys ilta-auringossa.



Pihallani kasvaa minttua. Maukkaat mojitot ovat taattuja, aina.





























Pihallani kasvaisi myös suosikkisalaattiani rucolaa, jos puutarhuri ei tasaisin väliajoin ajaisi sitä maantasalle.



Löytyy tällainen urheilukenttä, jossa olen kerran pelannut krikettiä. Siihen se sitten jäikin.



Kaikkien on oltava tunnistettavissa, kukaan ei pääse ikinä yllättämään.



Rypäleitä roikkuu siellä ja täällä - jos sulkee silmät pölyltä ja korvat helikopterien ääniltä, voi melkein meditoida itsensä Toscanan auringon alle. Omat Chiantit katolta lasiin.



Kaksi söpöä konttikauppaa vieritysten, tämä valinnanvaikeus joskus ahdistaa.



Täällä on myös kissoja joka puolella, ei ole yksinäistä kenelläkään. Täällä on myös yhdistys nimeltä Kissakomitea, joten harrastuksista ja yhteenkuuluvuudentunteestakaan ei ole pulaa.

Miau.
Täällä myös paistaa aurinko ihan aina. Ja Suomen virallisen linjauksen mukaan täällä on nyt myös ihan turvallista koko maassa. Tulkaa siis tekin, rantabileet pystyyn Kabulissa (tämäkin on siis kuulemma mahdollista. Kerron ensi viikolla, miten.)



Monday, 27 June 2016

Ja kesä jatkuu

En saanut viettää juhannusta maagisissa Suomen maisemissa, vaan olen takaisin Kabulin kuumassa kesässä. Viime kuun traagiset tapahtumat eivät varmasti unohdu koskaan, mutta ei niiden kai kuulukaan. Ne kulkevat mukana siinä missä muutkin jutut, iloiset ja vähemmän iloiset.

Afganistanin ruusupuskat - en pääse näiden kauneudesta yli ikinä.
Minä melkein kuolin, mutta selvisin. Viha säilyy ampujaa kohtaan - en todellakaan aio antaa anteeksi. Viha säilyy sitä ajatusta kohtaan, että jonkun piti kuolla tässä hyökkäyksessä - miehen, joka teki hyvää työtä muiden turvallisuuden takaamiseksi, miehen, joka riskeerasi elämänsä jotta voisi lähettää pientä kuukausipalkkaa perheelleen Nepaliin. Viha säilyy sitä ajatusta kohtaan, että joku voi ampua sinut koska ajattelee että sinä et ole elämän arvoinen, lähinnä koska olet erilainen kuin minä.

Kaikkihan me tiedämme että elämä on rajallista ja mitä vaan voi tapahtua milloin vaan. Silti, kaikki tämä muistuttaa minua taas uudestaan siitä, miten mikään, varsinkaan elämä, ei ole pysyvää. Tiedän monia asioita, mutta on eria asia tuntea ne läheltä. Elämän kivoista jutuista pitää osata nauttia kunnolla, ja jos ei osaa, niin pitää yrittää opetella paremmin.

Jotkut kysyivät, miten haluan vielä olla täällä töissä ja asua täällä. Haluan kyllä. Vaikka joku päättää tyhjentää AK-47-kiväärinsä minun perjantai-iltapäivääni, en aio luovuttaa hänelle sitä mielihyvää, että lähtisin pois. Jatkan puutarhoissa ja ruohikoilla istumista viikonloppuisin. Jatkan kavereideni tapaamista, kakun syömistä, juoksemista, espanjan opiskelua, joogaa, tietokoneen näpyttelyä, nauramista, kaikkea.

Ampuja ei osunut minuun, mutta parin metrin päässä ollut kukkaruukku otti osuman. Siitäkin olen kiitollinen.

Kaiken tapahtuneen jälkeen oli rauhoittavaa viettää ihanat pari viikkoa Suomessa. Kaverini mökillä sielu lepäsi - järvi, puusauna, joka ritisee ja rätisee kun kaarna palaa, soutuvene, laituri, joutsen. Aika peruskauraa monelle suomalaiselle, mutta en ole ikinä ennen päässyt kokemaan tällaista - se oli aivan mahtavaa.












Kävin Prahassakin, joka on myös entinen kotikaupunkini. Halusin haahuilla pitkin katuja, jotka tunsin. Elää uudelleen vuotta 2008, syödä tsekkiläistä öljyssä marinoitua juustoa, juoda punaviiniä, katsella linnaa joen yli, syödä kahvila-aamiaisia, käydä elokuvissa.

Lempisiltani Prahassa, tätä olen kävellyt satoja kertoja.






Vanhoilla kulmillani, vauvatorni on vielä pystyssä.
Proseccoa pitäisi saada mukaan ihan kaikkialla, mikä mahtava idea.
Kissakin otti rennosti laukussani kahvilassa.
Ja kesä jatkuu Kabulissa.




Monday, 30 May 2016

20.5.2016

20.5.2016 oli elämäni kamalin päivä tähän mennessä, koska silloin olin lähellä kuolemaa. En oikein tällä hetkellä pysty ja voi kirjoittaa asiasta enempää, mutta jouduin aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa luodit sinkoilivat ympäriinsä ja jonkin aikaa ajattelin, että elämä oli tässä.

Minä ja kaverimme selvisimme tästä luotisateesta ilman vakavia fyysisiä vammoja - luoti lävisti yhden ihmisen käsivarren, mutta hän toipuu hyvin. Hyökkäyksessä kuoli nepalilainen sotilasvartijamme Min Rai. Hän kuoli puolustaessaan ja pelastaessaan muita ihmisiä, ja siitä rohkeudesta ja uhrauksesta tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Vaikka mikään ei tuo häntä takaisin perheensä luo, keräämme parhaillaan lahjoituksia Min Rain perheelle Nepalissa. Häntä jää kaipaamaan vaimo, kaksi lasta ja äiti. Tämän linkin kautta voit helposti ja nopeasti tehdä lahjoituksen Minin perheelle: http://gogetfunding.com/gurkha/

Kirjoitan asiasta vielä varmasti joskus myöhemmin lisää, mutta nyt olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni lahjottaisi Minin perheelle. Kampanja on pystyssä vielä ainakin päivän, jonka jälkeen toimitamme rahat heille Nepaliin.


Monday, 16 May 2016

Kaupunki pysähtyi

Tänään koko Kabul pysähtyi päiväksi. Syynä oli laajat mielenosoitukset - tuhannet ihmiset osoittivat mieltään voimalinjan rakentamiseen liittyvästä kiistasta. Linjan oli alunperin suunniteltu menevän Bamyanin maakunnan läpi, joka on hazara-vähemmistön asuinaluetta. Hallitus kuitenkin päätti vaihtaa sähköverkoston läpikulkupaikkaa Kabulin pohjoispuolelle, koska se tulisi kuulemma paljon halvemmaksi.

Monet hazarat näkevät tämän syrjintänä heitä kohtaan ja he kokevat alueensa jäävän ilman kehitystä. Shiia-muslimeihin kuuluva hazaravähemmistö on kokenut kovia Afganistanin historian aikana - joukkomurhia ja vainoa Talebanien hallinnon aikaan, nykyään murhat ja kidnappaukset ovat yleistyneet.

Energiahanke hyödyttäisi Turkmenistania, Uzbekistania, Tajikistania, Afganistania ja Pakistania, josta tulee projektin nimi TUTAP. TUTAP pysäytti tänään kaiken - tiet olivat suljettuina, kukaan ei voinut mennä töihin, alueeltamme ei voinut lähteä pois, aamulla koko lentäkenttä oli kiinni. Suljettu kaupunki. Työrauha oli taattu. Lentokentälle pääsi iltapäivällä helikopterilla, joka hyrräsi edestakaisin lentokentän ja YK:n väliä.


Kun tiet suljetaan, kiva tietää että lentokentälle voi aina päästä.

Protestien seurauksena hallitus suostui lykkäämään projektia 6 kuukautta ja miettiä, josko linja voisi mennä sittenkin Bamyanin maakunnan läpi. Moni pelkäsi, että mielenosoitus yltyisi väkivaltaiseksi, koska kyseessä oli etniset erot ja poliittinen tausta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin - ei ruumiita tai rankkaa väkivaltaa, vähän vain kivien heittelemistä.

Vain noin 30% Afganistanista nauttii nykyään sähköstä. TUTAP toisi sähköä 10 maakunnalle. Presidentti Ghani pohtii nyt, mikä olisi järkevä seuraava siirto. Kansa haluaa valoa, eikä kukaan halua jäädä tästä miljoonaprojektista sivuun.